Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 87


 

Vireillä olevat työt

 

Tekninen lautakunta 27.09.2022 § 87  

  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Vireillä olevat työt

 

-          Lappilan alueen katuvalaistussuunnitelmista on pidetty katselmus kesäkuussa ja suunnittelusta pyydetty tarjous Nivokselta, joka hoitaa myös kunnan valaistuksen huoltoja.

-          Keskuspuiston kehittämiseen on myönnetty Etpähän toimesta hankerahaa puiston toimintojenkehittämiseen 25 000,00 €. Hankerahoitus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti. Etpähä on anonut, että hankerahan käyttöön saataisiin jatkoaikaa vuoden 2023 loppuun asti. Tästä ei ole vielä saatu päätöstä.

-          Kärkölä-Herrala siirtovesilinjan suunnittelutyö on päättynyt kesäkuussa. Urakan valmistelu on käynnissä ja samassa yhteydessä täydennetään päättynyttä suunnittelutyötä mm. Kärkölän puhdistamon alueen suunnittelun osalta. Neuvottelut maanomistajien kanssa on käynnissä ja metsänhoitoyhdistyksen kanssa on sovittu alustavasti metsien yhteiskaadoista. Todetaan, että siirtolinjalta on palautunut hyvä määrä maankäyttösopimuksia. Maanrakennustöiden aloitus aikaisintaan loppuvuodesta 2022, sillä urakkalaskentaan annetaan reilusti aikaa hankkeen laajuus ja monimutkaisuus huomioiden.

-          Sote-kiinteistöjen siirtoneuvottelut hyvinvointialueelle käynnissä.

-          Palotalon tontin myynti toteutuu tasearvolla kuten muissakin Päijät-Hämeen kunnissa.

-          Kunnan kiinteistöjen vuokrantarkistukset valmistellaan syksyn 2022 aikana kaikkiin strategisesti merkittäviin kiinteistökohteisiin. Työ valmistuu lokakuun loppuun mennessä.

-          Päiväkodin sähköpääkeskuksen ja siivouskomeron siirron suunnittelu päiväkodin tilohin aloitetaan syksyn aikana.

-          Punasiiven uusi katsomo varustetaan kaiteilla käyttökuntoon syksyn aikana.

-          Kirjastotalon käyttö osoitetaan julkiseen toimintaan toistaiseksi, kaavamääräyksen mukaisesti.

-          Katuvalokartoitus on käynnissä ja katuvalojen tietoja on siirretty Arcgis- järjestelmään. Katuvalojen saneerauksesta käynnistetään ranskalainen urakka keväällä 2023. Katuvalojen saneerauksesta vuodelle 2022 on pyydetty tarjoukset ja töitä on osittain jo tehty. Virastotalon piha-alueen valaisimet on uusittu.

-          Energiatodistusten laadinta kunnan omiin säilytettäviin kiinteistöihin tehdään syksyn 2022 aikana. Osaan kiinteistöjä tehdään energiatodistusten päivitys.

-          Monipaikkaisen puutarha-asumisen kaavakehitystyö on käynnissä.

-          Sisääntuloportit ovat rakenteeltaan uusittava kokonaan, varataan toimenpiteeseen raha talousarvioon vuodelle 2023.

-          Vuokkoharjun paineenkorotusasema osoittautui korjauskelvottomaksi ja kohteesta on saatu tarjoukset. Odotamme päätöstä lisämäärärahasta.

-          Lähdeojantien ja Tolkonkujan katusuunnittelu on käynnissä.

-          Kuntopolkujen purupinnan uusimisen kustannus- ja materiaaliselvitys käynnissä.

-          Tiemerkintöjen tarjous pyydetty puitesopimusurakoitsijalta.

-          Kärkölän veden verkkotietojärjestelmän rakentaminen Trimblen järjestelmään käynnissä.

-          Vuotovesiselvitys on käynnissä. Puitesopimusurakoitsijan kanssa sovittu korjauskohteita. Lahti Aquan esiselvitys on valmistunut, jonka perusteella sovittu jatkosuunnittelusta. Vuotovelvitys tarjous pyydetty Sitowise Oy:ltä, joka on puitesopimustoimittaja.

-          Kunnantalon pysäköintialueen suunnittelusta on pyydetty suunnittelutarjous puitesopimuskumppanilta, FCG Oy :lta.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tehdyt työt tiedokseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tehdyt työt tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto