Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 41



 

Valtuustoaloite Huovilan puiston kausivalaiseminen

 

Kunnanhallitus 29.11.2021 § 281 

 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Valtuutettu Riikka Karjalainen luki liitteenä olevan Kärkölä-ryhmä valtuustoryhmän valtuustoaloitteen 15.11.2021 valtuuston kokouksessa koskien Huovilan puiston puiden ja muiden kohteiden kausivalaisemisen toteutusmahdollisuuksien tutkimista ja toteutusta.

 

Valaisu loisi lisää viihtyvyyttä ja osaltaan myös jatkaisi puiston käyttöä valoisen vuodenajan ulkopuolella.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen Huovila-toimikunnan selvitettäväksi ja edelleen tekniselle lautakunnalle käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Huovila-toimikunta 10.02.2022 § 3 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Päätösehdotus Huovila-toimikunta merkitsee valtuustoaloitteen tietoonsa. Toimikunta keskustelee aloitteen sisällöstä ja laatii keskustelun perusteella jatkotoimenpidesuunnitelman kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti.

 

Päätös Toimikunta keskusteli aloitteesta. Toimikunta päätti olla yhteydessä valaistusasiantuntijaan ja jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Huovila-toimikunta 17.03.2022 § 8 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Valaistusasiantuntija on kutsuttu kokoukseen kuultavaksi valtuustoaloitteen toteuttamismahdollisuuksien kartoittamiseksi.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Huovila-toimikunta merkitsee kuulemisen tietoonsa. Toimikunta keskustelee aloitteen toteuttamismahdollisuuksista ja laatii keskustelun perusteella niistä selvityksen tekniselle lautakunnalle.

 

Päätös Huovila-toimikunta merkitsi kuulemisen tietoonsa. Toimikunta keskusteli aloitteen toteuttamismahdollisuuksista. Toimikunta pitää Huovilan kausivalaisemista hyvänä ideana. Valmistelussa tulee ottaa huomioon kunnan taloustilanne, puiston ainutlaatuisuus ja vaikutukset istutuksiin sekä ympäristöön. Toimikunta päätti siirtää käsittelyn tekniseen lautakuntaan.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Tekninen lautakunta 26.04.2022 § 41  

693/10.03.01.01/2021  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Huovilan puiston kausivalaiseminen edelyttää yleissuunnitelman käynnistämistä, jonka aikana tarkentuvat Huovilan puiston valaistuksen kustannukset ja reunaehdot mm. alueella elävien lepakoiden ja kasvillisuuden suhteen. Yleissuunnitelman suunnittelukustannus on noin 10 000 €.

 

Vuodelle 2022 ei ole varattu suunnittelurahaa. Tekninen johtaja arvioi, että valaistuksen toteuttaminen kokonaisuutena alueelle on noin 50000 - 70000 € sisältäen suunnittelukustannuksen. Toteutumiskustannus tarkentuu suunnittelun valmistuttua. Valaistuksen suunnittelu on mahdollista toteuttaa vuonna 2023, mikäli sille osoitetaan suunnittelun määrärahaa vuoden 2023 talousarviossa.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Hankkeeseen osoitetaan suunnittelun määräraha vuodelle 2023.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen niin, että valaistukseen osoitetaan suunnittelurahaa 5000 € vuodelle 2023. Lisäksi tekninen lautakunta siirtää asian käsittelyn Huovila-toimikunnalle. Huovila-toimikunnan tehtäväksi jää valaistuksensuunnittelun periaatteiden miettiminen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto