Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 23.01.2022/Pykälä 9


 

Vaalitoimitsijoiden palkka

 

Keskusvaalilautakunta 23.01.2022 § 12  

497/00.00.00/2021  

 

Valmistelija ympäristösihteeri riitta.hyytiainen@karkola.fi puh. 044-770 2235

 

 

Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen tarvittavan henkilöstön. Henkilöstönä toimivat kunnassa työsuhteessa oleva henkilöt ja lisäksi vaalitoimitsijoina toimivat vaalien aikana henkilöstön ulkopuolelta otettavat vaalitoimitsijat.

 

Kuntaan toistaiseksi tai määräaikaisessa työsuhteessa olevien palkka ylitöiden osalta määräytyy KVTES:n mukaan.   Ulkopuolisten vaalitoimitsijoiden palkka on ollut 14 euroa/tunti usean vuoden ajan.

 

Esittelijä keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että kunnan henkilöstön ulkopuolisille vaalitoimitsijoille maksetaan palkkaa 15 euroa tunti.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku oikaisuvaatimus