Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 97


Liite1 Täydennetty rakentamisohjelma 2022-2025

 

Teknisen lautakunnan talousarvio 2022 ja rakentamisohjelma

 

Tekninen lautakunta 28.09.2021 § 79 

 

 

Valmistelija kiinteistöpäällikkö  tiina.mattila@karkola.fi puh. 044-770 2047

 

Vuosittain vahvistetaan lautakuntien seuraavan vuoden talousarvioehdotus ja sen toiminnalleen asettamat sitovat tavoitteet. Kunnan strategisten tavoitteiden pohjalta asetetaan 2-3 sitovaa tavoitetta.

 

Kaikista tavoitteista tulee esittää toimenpide, mittari tai arviointikriteeri, lähtötilanne ja tavoiteltu tilanne. Arviointikriteereitä suunnitellessa tulee painottaa mittareita, joiden seuranta voidaan toteuttaa asteittain. Vältetään mittareita, jotka arvioidaan asteikolla toteutunut / ei toteutunut. Määräraha tai siinä pysyminen tai lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen eivät ole kuntalain tarkoittamia tavoitteita.

 

Rakentamisohjelma 2022-2025 on päivitetty vuoden 2021 kustannusten osalta ja ohjelmaan on lisätty toteuttamisajankohdat tuleville hankkeille ja alustaville kustannusvarauksille.

 

Liitteet: (toimitetaan myöhemmin)

­       Talousarvion käyttötalousosa 2022

  

Käyttötalousosa:

Talousarvion laadintaohjeeksi on annettu, että toimialojen tulee talousarviovalmistelussa saavuttaa 2 % säästöt toimintakatteessa vuoden 2021 tasosta. Määräraha-arvioissa käytetään pohjana elokuun 2021 palkkamenoja, joihin lisätään mahdolliset tiedossa olevat sopimuksen mukaiset palkankorotusvaraukset.

 

Teknisen toimen vakituisen henkilöstön määrä ei muutu vuoden 2021 tasosta.

  

                                           Kärkölän kunnan ruokapalveluja tuotetaan Opintien yhtenäiskoulun keittiössä. Kesällä 2022 valmistuu uusi keskuskeittiö. Yhtenäiskoulun 2. vaiheen yhteyteen. Vuokkoharjun päiväkodin tiloissa toimii jakelukeittiö.

 

Ruokapalvelun kustannuksista noin puolet on henkilöstökuluja. Elintarvikkeiden osuus on noin 30 % ja sisäiset vuokrat vievät 11%.

 

Ruokahuolto työllistää 8 työntekijää, joista kaksi on osa-aikaista.

 

                                           Siivottavaa pinta-alaa on noin 13000 m2. Siivottavia kohteita ovat koulukiinteistöt, uimahalli, päiväkoti, paloasema, kirjasto, nuorisotalo ja kunnanvirasto sekä liikuntahalli. 

 

Puhtaanapitotyötä tekee 10 työntekijää. Tarvittaessa lisäpalvelua ostetaan yksityisiltä toimijoilta.

 

                                           Siivouspalvelun kustannuksista suurin osan eli 90 % muodostuu henkilöstökuluista. Aineisiin ja tarvikkeisiin menee noin 4 %.

  

Kiinteistöpalvelut hoidetaan entisessä muodossa. Henkilöstöön ei tule muutoksia 2022. Uusia koulutiloja tulee hoidettavaksi 2022, kun Yhtenäiskoulun 2-vaihe valmistuu.

 

Kiinteistöjen korjauksia tehdään kiireellisyysjärjestyksessä ja määrärahojen sallimissa puitteissa. Lisäksi toteutetaan jo suunnitellut korjaukset mm. Terveyskeskuksen vesikattokorjaus, Paloaseman putkiremontin hankesuunnittelu, Ilppola-kodin kattovesien johtaminen ja Nerolan putkiremontin loppuun saattaminen.

 

Kunnan leikkialueiden kuntokartoitustyön valmistumisen johdosta suoritetaan leikkiväleiden korjaus- ja uusimistarpeita kevään 2022 aikana.

 

 

Esittelijä kiinteistöpäällikkö Tiina Mattila

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy toiminnalliset tavoitteet 2022, talousarvioehdotuksen vuodelle 2022 sekä rakentamisohjelman vuosille 2022 - 2025 ja esittää niitä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Tuija Pelli teki vastaehdotuksen siten, että lautakunta päättää jatkaa talousarvion käsittelyä seuraavassa teknisen lautakunnan kokouksessa.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Tekninen lautakunta 26.10.2021 § 87 

 

 

Valmistelija kiinteistöpäällikkö  tiina.mattila@karkola.fi puh. 044-770 2047

 

Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 28.09.2021 § 79 jatkaa talousarvion käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

 

Liitteinä päivitetty rakentamisohjelma perusteluineen 2022-2025.

 

Liitteet: (toimitetaan myöhemmin)

 

­       Talousarvion käyttötalousosa 2022

 

 

Esittelijä kiinteistöpäällikkö Tiina Mattila

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy toiminnalliset tavoitteet 2022, talousarvioehdotuksen vuodelle 2022 sekä rakentamisohjelman vuosille 2022-2025 ja esittää niitä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Tekninen lautakunta 23.11.2021 § 97  

287/02.02.00/2021  

 

 

Valmistelija kiinteistöpäällikkö  tiina.mattila@karkola.fi puh. 044-770 2047

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 1.11.2021 palauttaa talousarvion lautakuntien käsittelyyn. Lautakuntien tulee etsiä säästöjä joko käyttömenoista tai investoinneista.

 

 

Esittelijä kiinteistöpäällikkö Tiina Mattila

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa, että lautakunnan käyttötalousmenot koostuvat toiminnan kannalta välttämättömistä menoista, joilla katetaan perustoiminnan edellytykset.

 Käyttötaloudesta säästöjen aikaansaaminen tulisi oleellisesti vaikeuttamaan välttämättömien toimien toteuttamista.

 

Rakentamisohjelman investoinneista esitetään säästöjä toimintavuodelta 2022 seuraavasti:

­        Yhteinäiskoulun 2. vaiheen urakkasummasta vuodelle 2022 eräntyvää kustannusta on 1.185.000 euroa aikaisemmin rakentamisohjelmaan kirjatun 3.000.000 sijaan.

­        Leikki-alueiden kunnostukseen varatuista varoista säästetään 10.000 euroa jolloin leikkialuiden kunnostukseen jää 25.000 euroa toimivuodelle 2022.

­        Uuden koulun siivous- ja keittiötarvikkeisiin vartuista varoista säästetään 10.000 euroa, budjetoidusta 50.000 eurosta.

­        Varikon hallinovien uusiminen tehdään toimivuoden 2021 aikana jolloin budjetoitu kustannus 25.000 euroa ei tuloudu toimivuodelle 2022.

­       Kiinteistöjen akuutteihin korjauksiin budjetoitiin 80.000 euroa mahdollisia yllättäviä korjaustarpeita ajatellen. Yllättävissä ja ennalta arvaamattomissa korjaustarpeissa tullaan esittämään lisätalousarviota.

Lautakunta esittää, että alla luetellut inevestoinnit siirretään toteutettaviksi toimivuodelle 2023.

 

­       Virastotalon lukituksen uusiminen 15.000.

­       Monitoimikaukalon hakinta 80.000.

­       Ilppola kodin vesikattokorjaus 30.000.

 

Päätös Tekninen lautakunta keskusteli kokouksessa rakentamisohjelman investointien säästöistä.
Tekninen lautakunta päätti lisätä toimintavuodelle 2023 siirtyviin investointeihin urheilukentän peruskorjauksen 350 000 euroa.
Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto