Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.10.2021/Pykälä 85


 

Vireillä olevat työt

 

Tekninen lautakunta 26.10.2021 § 85  

  

 

Valmistelija kiinteistöpäällikkö  tiina.mattila@karkola.fi puh. 044-770 2047

 

Vireillä olevat työt

 

-          Opintien koulun 2. vaihe, rakentaminen

-          Ajantasa-asemakaavan julkaiseminen sähköisessä muodossa.

-          Lappilan alueen sähköverkon ilmajohtojen siirtotyö maanalaisiksi johdoiksi sisältäen samalla katuvalaistuksen uusimista sekä rakentamista.

-          Nerolan putkiremontin jatko koronan aiheuttaman urakointi katkon jälkeen.

-          Meklarintien/Parmalantien asfaltointikorjautyö ja ojien aukaisu.

-          Virastotalon sisäilmakartoitustyö on aloitettu ja kiinteistöt (virastotalo, nuokku, Järvelätalo) läpikäytiin katselmuksessa 20.10.2021. Katselmuksessa esiintulleiden havaintojen toimenpiteet esitellään myöhemmin sisäilmatyöryhmälle.

-          Keskuspuiston kehittämiseen on myönnetty Etpähän toimesta hankerahaa kioskin rakennuttamiseen 25 000 €. Hankerahoitus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti.

-          Virkatien pysäköinin ensimmäinen suunnittelukokous on pidetty. Arkkitehti laatii luonnosesityksen Virkatien tulevista suunnitelmista, jonka jälkeen suunnitelmat tuodaan Tekniselle lautakunnalle hyväksyttäviksi. 

 

Valmistuneet työkohteet: 

 

-          Vuotovesitutkinta on edennyt ja oletetut mahdolliset kohteet ovat osittain kartoitettu. Työ jatkuu ensi vuonna konsultin laatiman suunnitelman pohjalta.

-          Jalankulku- ja pyöräliikenteen edistämisohjelman hanke valmistuu vuoden loppuun mennessä ja konsultti laatii hankkeesta loppuraportin vielä kuluvan vuoden aikana. hankkeessa ilmeni erityinen tarve Kärkölän Lappilan ja Järvelän välisen pyörätien toteutuksesta sekä Kärkölän alueen ulkoilureitistöjen kattavan kartta-aineiston laadinnasta.

-          Pumppaamosaneeraukset ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti ja viimeinen saneerattava pumppaamo toteutetaan vuoden 2022 aikana talousarvioesityksen mukaisesti.

 

 

Esittelijä kiinteistöpäällikkö Tiina Mattila

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tehdyt työt tiedokseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tehdyt työt tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto