Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 204


 

Huovila-toimikunnan täydentäminen

 

Kunnanhallitus 30.08.2021 § 192 

494/00.00.01/2021 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Kärkölän tärkein nähtävyys ja kesäinen kohtaamispaikka on Huovilan puisto. Huovilassa on kotiseutumuseon lisäksi näyttävä englantilaistyyppinen puutarha lampineen, kokoontumistiloja sekä ulkoilumahdollisuuksia, kahvila ja puutarhatuotteiden myyntiä.

 

Huovilan puiston kehittämiseen liittyvä päätöksenteko jakaantunut sivistys- ja hyvinvointilautakunnan, teknisen lautakunnan ja kunnanhallituksen välillä. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta tekee päätöksiä puiston toiminnasta, näyttelyistä, ohjelmistoista ja tilaisuuksista. Tekninen toimi vastaa puiston, rakennusten ja tilojen käytöstä ja kehittämisestä sekä opaskierrosten järjestämisestä. Kunnanhallitus päättää viime kädessä Huovilan puistoon liittyvästä tiedottamisesta, markkinoinnista ja elinvoima-asioista.

 

Edellisen valtuustokauden alussa sovittiin, että kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Mari Raininko kutsuu koolle Huovilan kehittämiseen liittyvät tahot. Kunnan omien toimintojen lisäksi Huovilan toimintaan liittyy oleellisesti mm. Kärkölä-seura, Kärkölän luovan toiminnan yhdistys, kahvilayrittäjä, taidenäyttelyn järjestäjät, Pien Paja ja Lions.

 

Mari Rainingon johdolla ryhmän kehitystoiminta on ollut aktiivista ja helpottanut asioiden valmistelua. On voitu todeta, että tämän ryhmän toiminta on tarpeellista ja kuntalaisten kannalta hyödyllistä.

 

Toimikunnan tavoitteet:

 

  1. Huovilan pitkäjänteisen kehittämisen suunnittelu
  2. Tiedonvälitys ja koordinaatio eri toimijatahojen välillä
  3. Ehdotusten ja aloitteiden teko kunnan päättäville toimielimille
  4. Kunnan tuottojen kasvattaminen toiminnan rahoittamiseksi
  5. Tiedotuksen ja markkinoinnin kehittäminen

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Huovila-toimikunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenet.

Lisäksi kunnanhallitus nimeää toimikunnan esittelijäksi sivistysjohtajan ja vakituisiksi asiantuntijoiksi puistomestarin ja viestintäkoordinaattorin, joka toimii toimikunnan sihteerinä. Kunnanhallitus varautuu nimeämään lisää jäseniä tarvittaessa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti nimetä Huovila-toimikuntaan seuraavat jäsenet: pysyvä asiantuntija Jukka Koponen, Jarkko Juselius, Riitta Ailonen, Anne Tuomaila, Jussi Seppälä, Nana Kirkkomäki, Leena Reiman ja Pekka Kämppi.

Lisäksi kunnanhallitus päätti valita puheenjohtajaksi Mari Rainingon, esittelijäksi Petri Käkösen ja sihteeriksi Tiina Karosen.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu valitut

 

Kunnanhallitus 20.09.2021 § 204  

494/00.00.01/2021  

 

Valmistelija hallintosuunnittelija jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Kunnanhallitus nimesi päätöksellään 30.8.2021 § 192 Huovila-toimikuntaan seuravat jäsenet: Jukka Koponen, Jarkko Juselius, Riitta Ailonen, Anne Tuomaila, Jussi Seppälä, Nana Kirkkomäki, Leena Reiman ja Pekka Kämppi. Puheenjohtajaksi nimettiin Mari Raininko, esittelijäksi Petri Käkönen ja sihteeriksi Tiina Karonen.

 

Toimikuntaan voidaan nimetä jäseniä lisää tarvittaessa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä Huovila-toimikuntaan lisäksi Sirpa Kinnarin.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu nimetty, Huovila-toimikunta