Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 208



 

Lausuntopyyntö Lahden kaupunkisuunnitelman ja Päijät-Hämeen rakennemallin osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS)

 

Kunnanhallitus 09.08.2021 § 171 

 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Kärkölän kunta on mukana MAL-sopimuksessa ja sopimus velvoittaa laatimaan kaupunkiseutusuunnitelman. Suunnittelualueen muodostavat Lahti, Heinola, Orimattila, Hollola, Asikkala ja Iitti. Samassa yhteydessä laaditaan rakennemalli, johon kuuluvat mukaan myös muut Päijät-Hämeen kunnat Padasjoki, Sysmä ja Hartola.

 

Päijät-Hämeen liitto pyytää Lahden kaupunkiseutusuunnitelman ja Päijät-Hämeen rakennemallin OAS:n laittamista nähtäville viralliselle ilmoitus-taululle kesän-syksyn 2021 aikana 30 vuorokauden ajaksi.

 

Lahden kaupunkiseutusuunnitelman ja Päijät-Hämeen rakennemallin OAS:ssa kuvataan työn lähtökohtia sekä kuntalaisten ja sidosryhmien osallistumismahdollisuuksia työn eri vaiheissa. Suunnitelmassa tunnistetaan kaavan keskeiset vaikutukset ja kuvataan, miten niitä on tarkoitus arvioida. OAS:a täydennetään suunnittelutyön edistyessä ja tehtyjä täydennyksiä voi seurata Päijät-Hämeen liiton kotisivuilta tai kysymällä asiaa liiton toimistosta.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää laittaa yleisesti nähtäville Lahden kaupunkiseutu-suunnitelman ja Päijät-Hämeen rakennemallin (OAS) kunnan viralliselle ilmoitustaululle 30 vuorokauden ajaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Päijät-Hämeen liitto

 

 

Kunnanhallitus 20.09.2021 § 208  

345/10.02.01/2021  

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Päijät-Hämeen maakuntahallitus päätti 16.8.2021 käynnistää Lahden kau-punkiseutusuunnitelman ja Päijät-Hämeen rakennemallin laatimisen ja sa-malla hyväksyi suunnitelmia koskevan yhteisen osallistumis- ja arviointi-suunnitelman (OAS).

 

OAS on nähtävillä 23.8.- 21.9.2021 Trion kauppakeskuksen Lahti-Pisteessä kauppakeskuksen aukioloaikoina osoitteessa Aleksanterinkatu 18, Lahti.

 

 

 

Lisäksi OAS on nähtävillä Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Iitin, Padasjoen, Orimattilan ja Sysmän kuntien virallisilla ilmoitustauluilla kuntien käytäntöjen mukaisesti sekä Päijät-Hämeen liiton toimistossa Hämeenkatu 9, Lahti ja liiton kotisivuilla www.paijat-hame.fi.

 

Samalla on tiedotettu suunnitelmien vireille tulosta.

 

Päijät-Hämeen liitto pyytää lausuntoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.

 

Lausunnot tulee toimittaa 21.9.2021 klo 15:00 mennessä.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, ettei sillä ole lausuttavaa, eikä kuntalaisilta ole tullut palautetta asiaan liittyen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Päijät-Hämeen liitto