Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 03.11.2021/Pykälä 70


 

Lausunto valitusasiassa, Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös 7.1.2021 GRK Infra Oy

 

Ympäristölautakunta 03.11.2021 § 137  

601/11.01.00/2021  

 

Valmistelija ympäristösihteeri riitta.hyytiainen@karkola.fi puh. 044-770 2235

 

 

Luvan hakija GRK Infra Oy  ja Hämeen ELY-keskus ovat jättäneet Vaasan hallinto-oikeudelle valituksen Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä 7.1.2021 nro 1/2021. Päätös koskee jätteiden käsittelytoiminnan muuttamista Lappilan käsittelylaitoksella Kärkölän kunnassa. Päätös sisältää ympäristönsuojelulain 199 §:n mukaisen

ratkaisun toiminnan aloittamisesta muutoksenhausta huolimatta. Vaasan hallinto-oikeus on varannut ympäristölautakunnalle mahdollisuuden antaa lausunto 4.11.2021 mennessä.

 

GRK Infra Oy pyytää, että lupamääräyksiä 4 ja 10 muutetaan.

 

Lupamääräyksestä 4.

"Rakennus- ja purkujäte on vastaanotettava, varastoitava ja käsiteltävä hallissa. Rakennus- ja purkujätteestä eroteltu polttoon toimitettava jätejae (kierrätyspolttoaine) on varastoitava hallissa. Muita rakennus- ja purkujätteestä eroteltuja jätejakeita saa varastoida hakemuksessa kuvatusti ulkona päällystetyllä kentillä  ja lavoilla. Kevyitä helposti tuulen mukana leviäviä jakeita sisältävät jätteet, kuten muovit ja villa on varastoitava siten, että niiden leviäminen ympäristöön on estetty.

 

Muita jätteitä saa käsitellä hakemuksessa kuvatusti tähän tarkoitukseen varatuilla kentillä. Jätteiden käsittelyyn ja varastointiin käytettävien kenttien on oltava vettä pidättäväksi päällystettyjä."

 

Ehdotus lupamääräykseen 4.

"Rakennus- ja purkujäte on käsiteltävä hallissa. Vastaanotettava jäte voidaan välivarastoida hallissa ja ulkona päällystetyllä kentällä. Rakennus- ja purkujätteestä eroteltuja jätejakeita saa varastoida hakemuksessa kuvatusti ulkona päällystetyllä kentillä  ja lavoilla. Kevyitä helposti tuulen mukana leviäviä jakeita sisältävät jätteet, kuten muovit ja villa on varastoitava siten, että niiden leviäminen ympäristöön on estetty.

 

Muita jätteitä kuin rakennus- ja purkujätteitä saa käsitellä hakemuksessa kuvatusti tähän tarkoitukseen varatuilla kentillä. Maa-ainesta, betoni- ja tillijätettä sekä vastaavia mineraalisia jätteitä, voidaan välivarastoida ja käsitellä murskepintaisella kentällä.  Muiden kuin maa-ainesten, betoni- ja tiilijätteiden sekä vastaavien mineraalisten jätteiden käsittelyyn käsittelyyn ja varastointiin käytettävien kenttien on oltava vettä pidättäväksi päällystettyjä."

 

Toiminnanharjoittaja perustelee muutosta mm. seuraavasti.

Rakennus- ja purkujäte on pääasiassa puun, muovin kipsin, metallin ja muiden rakennusmateriaalien seos. Välivarastoiminen pelkästään hallissa vaatisi suhteettoman suuren tilan, koska jätettä voi syntyä yhdestä purkukohteesta jopa vuoden laitoskapasiteetin verran. Toimialalla välivarastoidaan rakennus- ja purkujätettä pääsääntöisesti ulkona. Lupahakemuksessa ei ole esitetty muutosta tähän. Mahdollisesti ulkona tapahtuva pölyvaikutus voidaan tarvittaessa estää kastelemalla tai esim. pressuilla. Suojavallien rakentaminen alueen ympärille on jo pitkällä.

 

Maa-aineksen, betonin, tiilin ja mudien vastaavien mineraalisten materiaalien varastointi tapahtuu toimialalla pääsääntöisesti murskepintaisella kentällä. Betonijäte rikkoo päällysteen nopeasti ja se on kallis investointi tämän tyyppiseen toimintaan. Suuret kappaleet  ja betoniteräkset aiheuttavat väistämättä asfaltin rikkoutumisen. Hakemuksessa ei ole esitetty muutosta päällystevaatimukseen.

 

Rakennusjätteen vastaanotto-, varastointi- ja käsittelytoimintaa ei ole esitetty muutosta. Vastaanottoa hallitilaan ei ole edellytetty Kärkölän ympäristölautakunnan lupapäätöksissä. Uudessa lupamääräyksessä 4 on sallittu rakennus- ja purkujätteestä eroteltujen jätejakeiden varastointi hakemuksessa kuvatusti ulkona päällystetyillä kentillä tai lavoilla ja siten myös pölyämättömien tai roskaamattomien rakennusjätekuormion vastaanottaminen ja välivarastointi kenttäalueella ennen käsittelyä on perusteltua. Rakennusjätteiden pölyvaikutusta aiheuttava käsittelytoiminta, kuten hienontaminen, ilmaerotus ja seulonta, on esitetty tehtävän toiminnan melu- ja pölyvaikutuksen leviämistä estävien rakenteiden sisällä. Lopputuotteita voidaan varastoida tarvittaessa kostutettuna tai peitettynä.

 

Jätteiden käsittelyyn tarkoitettujen kenttien päällystäminen on oleellista lukuun ottamatta maa-ainesten, betoni- ja tiilijätteiden sekä vastaavien mineraalisten materiaalien, joista valmistetaan mm. MARA-materiaaleja, käsittelyyn tarvittavaa materiaali. Kaikissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämissä ympäristölupapäätöksissä betoni- ja tiilijätteen käsittelyä päällystetyllä alueella ei ole edellytetty.

 

Betoni- ja tiilijätteen käsittelyalueen osalta maapohjan tiivistäminen tai rakentaminen siten, että betoni- ja tiilijäte ei sekoitu pohjamaahan katsotaan riittäväksi toimenpiteeksi ottaen huomioon  alueen teollisen historian, kenttälaueen maaperän olevan vettä pidättävää savea sekä sen että toiminta ei sijaitse pohjavesialueella.

 

Alueen rakentamista koskeva Kärkölän kunnan ympäristölautakunnan 26.6.2019 antama ympäristölupapäätös jää voimaan aluehallintoviraston päätöksen saatua lainvoiman. Päätöksessä alueet, joissa on hyödynnetty jätemateriaaleja, on päällystettävä MARA-asetuksen mukaisesti.

 

Alueen rakentamista koskevaan ympäristölupapäätökseen ei ole haettu muutosta. Uusi lupamääräys on ristiriidassa voimassa olevan alueen rakentamista koskevan päätöksen kanssa, minkä mukaan vain jätemateriaaleilla rakennetut kenttäalueet päällystetään. Toiminta on mahdollista toteuttaa osin myös päällystämättömillä alueilla, koska kaikilla kenttäalueen osilla ei välttämättä hyödynnetä jätemateriaaleja.

 

Betonijätteestä tai muista kierrätysmateriaaleista ei aiheudu haittaa ympäristölle. Ainoastaan laitoksen koneiden tankkaamiseen tarkoitettua polttoöljyä voidaan pitää ympäristön kannalta merkityksellisenä aineena.

 

Lupamääräyksestä 10.

"Jätteiden käsittelyyn ja varastointiin käytettävillä alueilla muodostuvat jätevedet on kerättävä yhteen tarkoitukseen sopivin teknisin ratkaisuin ja käsiteltävä kiintoaineen ja öljyjen erottamiseksi. Öljyjen erottamiseksi jätevedet on käsiteltävä SFS-EN-858-1 mukaisessa 1 luokan öljynerottmessa tai muutoin  vastaavan tasoisesti. Hiekan- ja öljynerottmiset on mitoitettava siten, että niiden kapasitettii on riittävä käsittelemään alueella syntyvät jätevedet."

 

Ehdotus lupamääräykseen 10.

" Jätteiden käsittelyyn ja varastointiin käytettävillä alueilla muodostuvat jätevedet on kerättävä yhteen tarkoitukseen sopivin teknisin ratkaisuin ja käsiteltävä kiintoaineen erottamiseksi. Kiintoaineen erotin on mitoitettava siten, että sen kapasitettii on riittävä käsittelemään alueella syntyvät jätevedet."

 

Toiminnanharjoittaja perustelee muutosta mm. seuraavasti.

Hakemuksessa esitetyt jätteet eivät sisällä lainkaan öljyjä eikä ole tarkoitus välivarastoida tai käsitellä autoja, muuntajia, öljyillä pilaantuneita maita tai muita öljyä sisältäviä jätteitä. Ainoa mahdollinen öljyn lähde on alueella toimivat työkoneet. Alueelle on varattu öljynimeytysaineita. Näillä perusteilla alueella ei tarvita erillisiä öljynerotuskaivoja, jotka olisivat kenttien koko huomioiden erittäin mittavan kokoisia.

 

Alueella ei käsitellä jätteitä, mistä olisi mahdollista aiheutuva öljypäästöjä tai -vahinkoja. Nykyisen alueen hulevedet kerätään kenttäalueelta laskeutusaltaisiin kiintoaineksen erottamiseksi. Käsittelyhallin hulevedet kerätään erikseen hiekanerotuksen jälkeen umpisäiliöön. Hulevesien käsittelyn toimivuutta seurataan vuosittain. Hulevesitarkkailussa ei ole huomattu käsittelymenetelmien kehittämistä puoltavia öljypitoisuuksia eli vaatimukselle öljynerottimen rakentamiseksi ei ole perustetta.

 

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vaatii, että

päätös palautetaan uudelleen käsiteltäväksi Etelä-Suomen

aluehallintovirastolle lupamääräyksen antamista varten rakennus- ja

purkujätteen käsittelyhallin poistoilman pöly- ja TVOC-päästöille sekä

tarkkailulle jätteenkäsittelyn BAT-päätelmien mukaisesti.

 

 

 

Esittelijä ympäristösihteeri Riitta Hyytiäinen

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta antaa lausuntonaan seuraavaa.

 

Toiminnanharjoittaja esittää, että rakennus- ja purkujäte voitaisiin varastoida ulkona. Alueella on yksi varsinainen halli, jossa käsittely nykyisin tapahtuu. Lisäksi alueella on rakennus, jossa on kolme erillistä siiloa ja jotka ovat avoimet toisesta päädystä. Suuri tai suurin osa sekä vastaanotetusta ja käsitellystä rakennus- ja purkujätteestä varastoidaan nykyisen luvan mukaan tosiasiallisesti ulkona. Lautakunta katsoo, että vastaanotto ja varastointi voi olla edelleen mahdollista ulkona, mikäli toiminnanharjoittaja huolehtii siitä, että toiminnasta ei aiheudu roskaantumista ja pölyämistä.  Aluehallintoviraston lupamääräyksessä 7, on jo edellytetty välitöntä siivousta, mikäli roskaantumista ilmenee. Tämän lisäksi, mikäli  rakennus- ja purkujätteen varastointi sallittaisiin ulkotiloissa, tulisi antaa lisämääräys siitä, että toiminnanharjoittajan on estettävä pölyämistä ja roskaantumista tarvittaessa kastelemalla ja/tai pressuilla tai muilla keinoilla. Alueella käsiteltävän jätteen määrä voidaan myös pienentää kuten myös kerralla varastossa olevan jätteen määrää. 

 

Ympäristölautakunta ei näe estettä sille, että maa-ainesta, betoni- ja tillijätettä sekä vastaavia mineraalisia jätteitä, välivarastoidaan ja käsitellään murskepintaisella kentällä. Perusteluna lautakunta toteaa, että alue ei sijaitse pohjavesialueella ja toiminta-alueen pohjamaa on hakemuksen mukaan savea.  Toimialalla vallitseva yleinen käytäntö siitä, millainen pintakerros maa-ainesten, betoni- ja tillijätteiden käsittelyäalueiden rakenteissa yleisesti on,  tulee ottaa huomioon. Rakenteista ei ole ole lautakunnan tiedon mukaan ohjeita tai yleisesti noudatettavaa määräystä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Vaasan hallinto-oikeus