Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 60


 

Ilmoitusasiat

 

Tekninen lautakunta 22.06.2021 § 60  

    

 

Esittelijä tekninen johtaja Ville Partio

 

Päätösehdotus Päätösehdotus tehdään kokouksessa.

 

Päätös Kokouksessa keskusteltiin seuraavista asioista:

- Kansikkalantien ja Tohinojantien liikenneturvallisuuden parantaminen. Kyseiseltä risteysalueelta poistetaan liikennettä ohjaava liikennemerkki väistämisvelvollisuus risteyksessä. Risteys muutettu aiemmin tasa-arvoiseksi ja asennettu liikennemerkki tienristeys ohjaamaan tätä muutosta. Väistämisvelvollisuus merkki ilmeisesti unohtunut paikalleen.
-Peltokujan nimeäminen uudelleen. Peltokuja ei ole läpiliikennöitävä tie ja siksi lähekkäin on käytännössä kaksi samannimistä tietä. Tämä aiheuttaa sekaannusta ja viivettä esimerkiksi pelastusajoneuvoille. Peltokujan lounaispää säilytetään Peltokujana ja  koilispää nimetään uudelleen ja rakennuksille annetaan uudet osoitenumerot.

 

Tiedoksi Ulkoalueiden hoitaja