Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 163


 

Ehdokkaiden nimeäminen Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston jäseneksi ja varajäseneksi

 

Kunnanhallitus 09.08.2021 § 163  

315/00.00.01/2021  

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Päijät-Hämeen maakuntavaltuustoon valitaan jäsenet kunnallisvaaleja edeltävän vuodenvaihteen väestötietojen perusteella siten, että kullakin jäsenkunnalla on yksi jäsen jokaista alkavaa viittätuhatta asukasta kohti. Kärkölän kunnalla on siten maakuntavaltuustossa yksi jäsen ja hänellä henkilökohtainen varajäsen.

 

Maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja ja valtuustossa edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

 

Edustajainkokous valitsee jäsenet ja varajäsenet maakuntavaltuustoon kokouksessaan 13.9.2021.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se nimeää ehdokkaan maakuntavaltuuston jäseneksi ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto