Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 115


Liite1 Laaja hyvinvointikertomus 2021 - 2025
Liite2 Indikaattoripaketti

 

Laaja hyvinvointikertomus 2021-2025

 

Kunnanhallitus 31.05.2021 § 115  

254/00.01.02/2021  

 

Valmistelija elinvoimasuunnittelija petra.nevalainen@karkola.fi puh. 044-770 2212

 

Terveydenhuoltolain mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin.

 

Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä

on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle

on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.

 

Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia.

 

Kärkölän aiempi hyvinvointikertomus on vuosilta 2013 - 2016. Siihen sisältyy arviointi kaudesta 2013 - 2016 sekä suunnitelma vuosille 2017- 2020. Nyt esiteltävä laaja hyvinvointikertomus on otsikoitu eri tavalla johtuen järjestelmän logiikasta. Kyseessä on kuitenkin vastaava asiakirja, eli 2017 - 2020 vuoden arviointi ja myöhemmin uuden valtuuston hyväksyttäväksi tuleva suunnitelmaosa vuosille 2021 - 2025.

 

Hyvinvointikertomuksessa on hyödynnetty Kuntaliiton sähköistä alustaa, joka ohjaa hyvinvointikertomuksen rakennetta ja otsikointia. 

 

Hyvinvointikertomus on luettavissa osoitteessa www.hyvinvointikertomus.fi /valmiit asiakirjat heti, kun se valtuuston hyväksynnän jälkeen julkaistaan ko. osoitteessa.

 

Liitteenä olevassa hyvinvointikertomuksessa on käytetty tilastotietoja Kuntaliiton sähköisen hyvinvointikertomuksen valmiista indikaattoripaketeista, paikallisista tutkimuksista sekä kouluterveyskyselystä. Valtaosa tilastotiedosta on vuodelta 2019.

 

Hyvinvointikertomuksessa vertailualueina on käytetty Hausjärveä, Iittiä ja Hollolaa sekä Päijät-Hämeen ja koko maan keskiarvoja.

 

Hyvinvointikertomuksen laatimiseen ovat eri tavoin osallistuneet Kärkölän kunnan hyvinvointityöryhmän jäsenet, kunnan eri toimialat ja Päijät-Sote. Valmisteluvaiheessa kertomusta on esitelty poikkitoiminnallisessa hyte-ryhmässä kahdesti.

 

Tämän asiakirjan osoittaman tiedon pohjalta laaditaan hyvinvointisuunnitelma vuosille 2021 - 2025 ja se hyväksytään uuden kunnanvaltuuston toimesta syksyllä 2021. Uuden kuntastrategian sekä seuraavien vuosien talousarvion laadinnassa tulee niin ikään ottaa huomioon tämän asiakirjan osoittama tieto ja kehittämistarpeet.

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

  1. merkitä tiedokseen liitteenä olevan laajan hyvinvointikertomuksen kertomusosan
  2. esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto merkitsee laajan hyvinvointikertomuksen tiedokseen ja valtuusto velvoittaa, että toimialat hyödyntävät kertomuksessa esitettyjä tietoja tulevassa laajan hyvinvointikertomuksen suunnitelmaosassa eli tulevan valtuustokauden hyvinvointitavoitteiden asettamisessa sekä talouden suunnittelussa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto