Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.02.2021/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Siirtoviemärilinjan suunnittelu Kärkölä-Herrala

 

Tekninen lautakunta 23.02.2021 § 21  

127/10.03.01.00/2021  

 

Valmistelija tekninen johtaja ville.partio@karkola.fi puh. 044-770 2226

 

Kärkölän kunnan talousarviossa on teknisen suunnittelun määrärahaa varattu 100 000 € oman jätevedenpuhdistamon suunnitelmien tarkentamiseen sekä siirtoviemärilinjan suunnitteluun Kärkölän jätevedenpuhdistamolta Herralaan. Herralasta Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamolle jatkuva linja, josta Kärkölän kunta omistaa aiempien sopimusten mukaan 1/3, on Lahti Aquan suunnittelema ja myös Lahti Aquan ylläpidossa. Myös tämä mahdollisesti toteutettava linjan alkuosa tulisi Lahti Aquan päivystyksen ja huollon piiriin.

 

Suunnittelusta pyydettiin tarjous ainoastaan Lahti Aqualta. Tarjous on laadittu yhdessä Ramboll Oy:n kanssa. Siirtolinjan suunnittelu käsittää viemärin ja vesijohdon sekä jätevedenpumppaamot ja paineensäätöaseman.

 

Toimeksianto käsittää siirtoviemärin sekä -vesijohdon esisuunnitelman yleissuunnitelmassa (Ramboll 15.9.2008) osoitetulle noin 15 km pituiselle osuudelle Kärkölän jätevedenpuhdistamon ja Herralan jätevedenpuhdistamon välille. Uusi linjaus suunnitellaan yleissuunnitelman vaihtoehdon 1 linjauksen (pohjoinen linjaus) mukaisesti. Uuden paineviemärin putkikoko ja materiaali on alustavasti 315 PEH PN10 ja vesijohdon 225 PEH PN10.

 

Lahti Aqua toimii hankkeessa suunnittelun ohjaajana. Pääsuunnittelijana

toimii Ramboll Finland Oy.

Suunnittelutyön tuloksena syntyy kevennetyt rakennussuunnitelmat

siirtolinjalle. Vaadittavat tarkennukset suunnitelmiin tehdään Kärkölän

rakentamispäätöksen jälkeen rakentamisen yhteydessä.

 

Työn sisältö

Lahti Aqua Oy

Suunnittelun ohjaus ja tarkastus:

­       osallistuminen suunnittelukokouksiin

­       osallistuminen maastokatselmuksiin

­       tutkimuskohteiden määrittely yhteistyössä konsultin kanssa

­       mitoitustarkastelut

­       suunnittelun tarkennukset: siirtolinjan käyttöönoton, käytön ja

kunnossapidon määritykset mm. ilmanpoistot, tyhjennysyhteet

­       pumppaamoiden koneisto ja SIA-määritykset sekä käytön ja

kunnossapidon määritykset mm. ohipumppausyhteet, varavoiman

syötöt, kaukovalvonta

­       yhteistyö MOAK:n ja Rambollin kanssa sijoitusasioista

 

Ramboll Finland Oy

Kohteen pääsuunnittelija:

­       Linjauksen tarkennukset maastokatselmuksen pohjalta,

rakentamisen työtekniikoiden arviointi: kaivu, poraukset,

tunkkaukset.

­       Piirustusten laadinta mm. asemapiirustukset ja pituusleikkaukset

­       Luonto- ja muinaiskohteiden selvitys: mahdollisia rakentamisen

esteitä

­       Paineviemärin toiminnallinen tarkastelu: pumppaamoiden

määrä, putkikoko

­       Maaperätutkimukset ja mittaukset tärkeimmistä kohdista mm.

pumppaamon paikat ja alituskohteet. Tutkimuksiin liittyvät luvat.

­       Geosuunnittelu: perustamistavat ja tuentatarpeen määrittely

tutkituilta osuuksilta

­       Kustannusarvion tarkentaminen

­       Ramboll Finland Oy:n työn sisältö on kuvattu tarkemmin

tarjouksessa, joka on esitetty liitteenä.

­       Maanomistajan arviointikeskuksen (MOAK) työt eivät sisälly tähän tarjoukseen

Johtojen sijoitusluvat maanomistajien kanssa:

Linjauksesta riippuen noin 60-70 kiinteistöä. Sopimusten laadinta

noin 20 000 € (arvioitu konsultin matkakulut) + korvaussummat

tähän palkkioon.

Hinta

Työn kokonaishinta on 80 400 € (alv 0%).

Hinta koostuu Ramboll Finland Oy:n ja Lahti Aquan töistä seuraavasti:

· Ramboll Finland 69 950 €

· Lahti Aqua 10 450 €

· Yhteensä 80 400 €

Mahdolliset lisä- ja muutostyöt sovitaan Kärkölän kanssa erikseen.

 

Aikataulu

Työ valmistuu viimeistään 30.12.2021 mennessä.

 

Esittelijä tekninen johtaja Ville Partio

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Lahti Aqua Oy:n ja Ramboll Finland Oy:n yhteistarjouksen ja päättää valita Lahti Aqua Oy:n ja Ramboll Finland Oy:n toteuttamaan Kärkölä-Herrala siirtoviemärilinjan suunnittelun.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Hankintaoikaisu hankintayksikölle, valitus Markkinaoikeuteen

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa