Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2021/Pykälä 53

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Henkilöstökertomus 2020

 

Vuoden 2020 henkilöstökertomus

 

Kunnanhallitus 29.03.2021 § 53  

192/01.00.02/2021  

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 henkilöstösuunnittelija minna.nevavuo@karkola.fi, puh. 044-770 2224

 

Kunnan henkilöstömäärä oli vuoden 2020 lopussa 104 vakituista ja 35 määräaikaista työntekijää, yhteensä 139 työntekijää. Vakituisten työntekijöiden määrä väheni kahdella työntekijällä edellisestä vuodesta.  Määräaikaisia työntekijöiden määrä lisääntyi kolmella työntekijällä.

 

Palkkaukseen käytettiin yhteensä 6 135 406 euroa (2019 vuonna 6 070 680 euroa). Palkkoihin ja palkkioihin käytettiin 64 726 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Palkkakustannusten nousu johtui lomarahojen maksamisesta täysimääräisinä sekä sopimuskorotuksista.

 

Kärkölän kunnan koko henkilöstön keski-ikä, sekä vakituiset että määräaikaiset mukaan lukien, vuonna 2020 oli 46,4 vuotta. Keski-ikä on laskenut hieman vuodesta 2019. Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli kertomusvuonna 48,4 vuotta (2019 vuonna 49,1). Keskimääräinen palveluksessa oloaika oli 12,6 vuotta (2019 vuonna 14,3).

 

Sairauspoissaoloja vakituisella henkilöstöllä oli vuonna 2020 keskimäärin 15,8 kalenteripäivää, edellisen kalenterivuoden vastaava luku oli 9,2 kalenteripäivää. Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet 6,6 kalenteripäivää vakituista työntekijää kohden vuodesta 2019. Kasvua selittää pitkien sairauspoissaolojen kasvu sekä koronapandemiaan liittyvän testauksen karanteenipoissaolot.

 

Vuonna 2020 siirtyi 6 työntekijää eläkkeelle.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää henkilöstökertomuksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa