Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2021/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ylitysoikeuksien myöntäminen vuoden 2020 talousarvioon

 

Kunnanhallitus 29.03.2021 § 51  

191/02.02.02/2021  

 

Valmistelija talouspäällikkö markus.saarikivi@karkola.fi puh. 044-770 2213

 

Vuoden 2020 talousarvion sitovuustasosta on päätetty seuraavaa:

 

"Talousarviossa sitovuustaso on toimielintaso. Jokainen lautakunta voi itse päättää, miten talousarvio sitoo siitä alaspäin lautakuntaa ja yksittäistä viranhaltijaa.

 

Talousarvio esitetään vastuualuetasolla.

 

Tuloslaskelmassa toimintakatteen jälkeiset erät sitovat valtuuston nähden aina tilikauden tulokseen saakka. Tämän jälkeen esitetään tilikauden tuloksen käsittelyerät, jotka eivät ole määrärahoja ja tuloarvioita, koska ne eivät ole rahoitusvaikutteisia eriä.  Vuosittainen poistojen määrä on sidottu valtuuston tekemään poistosuunnitelmaan.

 

Investointiosa sitoo valtuustoon nähden sillä tarkkuudella, jolla hankkeet on investointiohjelmassa esitetty eli yksittäisinä hankkeina tai hankeryhminä.

 

Rahoitusosassa sitovia määrärahoja ovat rahoitustoiminnan määrärahat. Sitä aiemmat erät ovat sitovia talousarvion muissa osissa."  

 

Toimielintasolla toimintatuotoissa ovat alittuneet seuraavat kohteet:

 

-       sivistys- ja hyvinvointilautakunta 59 142 euroa.

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan tuottojen alittumiseen on vaikuttanut koronasta johtuvat hoitopäivämaksujen ja uimahallin maksutuottojen alittumiset.

 

Toimintakulut ovat ylittyneet seuraavilla kohteilla:

 

-       keskusvaalilautakunta 51 euroa,

-       tekninen lautakunta 93 994 euroa.

 

Investoinneissa määrärahat ovat ylittyneet seuraavasti:

 

-       liikuntahallin rakentaminen menot 223 135 euroa,

-       liikuntahallin rakentaminen tulot alitus 150 000 euroa,

-       keskuspuiston kunnostaminen menot 820 euroa,

-       keskuspuiston kunnostaminen tulot alitus 25 000 euroa,

-       yhtenäiskoulun kalusteet menot 7 552 euroa. 

 

Teknisen lautakunnan osalta selvennys ylityksiin liittyen on esitetty teknisen lautakunnan kokouksessa 16.3.2021 § 26 seuraavasti:


Keskuspuiston kunnostaminen:
 

Investoinnin 9116 talousarvio vuodelle 2020 ylittyi 820 euroa. Ylityksen syynä on loppuvuodesta tullut lupamaksu kioskin rakennusluvasta.

Liikuntahalli:
 

Talousarviota muutettiin aiemmin vuonna 2020 vastaamaan urakan aikataulua ja maksusuunnitelmaa. Tämä muutettu varaus ei työmaan etenemisestä johtuen riittänyt vaan varaus ylittyi 223 135 euroa. Lisäksi hankkeelle tuloksi määritetty avustus 750 000 euroa toteutui vain osittain.

 

Maksuperuste toteutui 80 % ja viimeinen osa avustusta on maksatus-kelpoinen vasta kohteen valmistuttua. Liikuntahallin rakentamisen investointi 9119 ylittyi 223 135 euroa vuodelle 2020 sekä avustus toteutui vain 80 %:sti.

Käyttötalouden toimintakuluissa on talousarvioon nähden ylitystä 93 994 euroa, mutta alijäämä kuitenkin 60 589 euroa pienempi kuin talousarviossa esitetty.

Toimintakuluissa on polttoaineissa huomattava ylitys, joka johtuu siitä, että kunta osti Vuokkoharjun lämpövoimalan polttoaineet itse.


Suurimpia talousarviossa huomioimattomia menoeriä kalustossa oli päiväkodin jakelukeittiö: ilmanvaihdon muutos/huuva, kaukolämpömuutos, kalusteet ja roska-astiat.

 

Yleisesti sanitettitarvikkeet, joihin sisältyi myös käsidesit ja maskit, menivät prosentuaalsiesti huomattavasti yli alkuperäisen arvion. Sisäilmaparannuksia tehtiin hankkimalla kalustoon yksi ilmanpuhdistin sekä päätelaitteita uusimalla. Lisäksi venttilien säätöjä tehtiin eri kohteissa.

 

Liikuntapaikoille hankittiin varsin arvokas korkeushyppypatjan suojus sekä linjamerkintälaite. Jäädytyksiin uusittiin vesikärry vanhan työturvallisuus-riskin muodostaneen kärryn tilalle.


Syksyn myrskytuhoja paikkaamaan ostettiin keskuspuistoon uudet leikki-välineet, joiden hankinta jaettiin osittain keskuspuiston investointiin ja osittain puistojen kalustoon.

Siivouspalveluihin kalustomenoina hankimme imurin, jolla yletämme katonrajassa olevien putkien yläpinnoille myös liikuntahallissa. Lisäksi hankimme yhden yhdistelmäkoneen.
 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää seuraavat ylitysoikeudet vuoden 2020 talousarvion kohtiin:

 

-          toimintatuotot sivistys- ja hyvinvointilautakunta 59 142 euroa alitus,  

-          toimintakulut keskusvaalilautakunta 51 euroa, 

-          toimintakulut tekninen lautakunta 93 994 euroa.

 

Lisäksi investointeihin:

 

-          liikuntahallin rakentaminen menot 223 135 euroa,

-          liikuntahallin rakentaminen tulot alitus 150 000 euroa,

-          keskuspuiston kunnostaminen menot 820 euroa,

-          keskuspuiston kunnostaminen tulot alitus 25 000 euroa,

-          yhtenäiskoulun kalusteet menot 7 552 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa