Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.12.2020/Pykälä 204

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kärkölän kunnanvaltuuston ja kunnallisneuvos Väinö Seppälän rahaston apurahojen hakeminen

 

§ 204  

Kunnanhallitus 21.9.2020 § 138

 

Rahaston tarkoituksena on avustaa kärköläläisiä opiskelijoita, jotka peruskoulun ja/tai lukion suoritettuaan opiskelevat päätoimisesti ammatillisissa oppilaitoksissa taikka korkeakoulussa taikka vastaavassa oppilaitoksessa. Etusijalla ovat maa- ja metsätalousalalle sekä teollisuuteen valmistavassa oppilaitoksissa opiskelevat opiskelijat.

 

Kärköläläiseksi katsotaan opiskelija, jonka väestökirjalain mukainen kotipaikka on Kärkölä. Kärköläläiseksi katsotaan myöskin opiskelija, joka täyttää seuraavat kolme ehtoa:

 

-          opiskelijan väestökirjalain mukainen kotipaikka on ollut Kärkölä hänen saadessaan peruskoulun taikka lukion päästötodistuksen,

-          opiskelijan väestökirjalain mukainen kotipaikka on ollut Kärkölä hänen aloittaessaan päätoimisen opiskelun peruskoulun tai lukion suoritettuaan ja

-          jommallakummalla opiskelijan vanhemmista, mikäli he ovat elossa, on väestökirjalain mukainen kotipaikka Kärkölässä.

 

Apurahoja jaetaan kunnanhallituksen päättämä osuus pääomalle kertyneiden korkojen ja muiden tuottojen määrästä.

 

Apurahojen jaon toimittaa kunnanhallitus vuosittain syyslukukauden aikana joulukuun loppuun mennessä hakemusten perusteella harkintansa mukaisina henkilökohtaisina apurahoina. Apurahahakemukseen on liitettävä selvitys opintojen kestosta ja opintomenestyksestä. 

 

Stipendirahaston pääoma koostuu sijoitusrahasto-osuuksista. Osuuksien markkina-arvo vuoden 2019 tilinpäätöksessä oli 88 630 euroa. Elokuun lopussa yhteisarvo oli 88 340 euroa. Korkotuottoja on kertynyt vuoden aikana 1 840 euroa.

 

Valmistelija: kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi puh. 044-770 2206

 

Pormestari:

 

Kunnanhallitus päättää vuonna 2020 jakaa apurahoja enintään 1 840 euroa.

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Toimeenpano; Pöytäkirjanote: kansliapäällikkö, talouspäällikkö

 

Muutoksenhaku; Muutoksenhakukielto

_____________

 

 

Kunnanhallitus 14.12.2020 § 204  

687/02.05.01.00/2020

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Väinö Seppälän rahaston apurahojen hakemisesta kuulutettiin kunnan verkkosivuilla 28.10.-18.11.2020 sekä Hollolan Sanomissa 4.11.2020. Määräaika hakemuksille oli 18.11.2020 mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 25 hakemusta, joista tehtiin liitteenä oleva yhteenveto (ei julkinen).

 

Apurahojen jaon toimittaa kunnanhallitus vuosittain syyslukukauden aikana joulukuun loppuun mennessä hakemusten perusteella harkintansa mukaisina henkilökohtaisina apurahoina.

 

Jaettava summa vuonna 2020 on 1 840 euroa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää liitteen mukaisesti apurahat.

 

Päätös Merkittiin, että Sini Sivo, Kyösti Kari ja Tapani Suokas poistuivat kokouksesta esteellisenä tämän asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi HL § 28 kohta 1).

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa