RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2020/Pykälä 148
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lisämäärärahan myöntäminen työllisyyden hoitoon
Kunnanhallitus 12.10.2020 § 148
556/02.02.00/2020
Valmistelija elinvoimasuunnittelija petra.nevalainen@karkola.fi, puh. 044-770 2212
Vuoden 2020 talousarviossa on varattu työllisyyden hoitoon yhteensä 438 020 €. Tästä 200 000 € on arvioitu kuluvan työmarkkinatukiosuuksiin ja 160 000 € on varattu työllistämistuella palkattavien henkilöiden palkkoihin. Palkkatukisuhteista kertyviä työllistämistukia on arvioitu kertyvän yhteensä 80 000 €.
Kunta on työllistänyt kuluvan vuoden aikana pitkään työttöminä olleita henkilöitä kunnan toimialoille ja yhdistyksiin. Yhdistystyöllistämisessä tukena ollut LITTI2 -hanke päättyi kesäkuun 2020 loppuun hankkeen julkisen rahoituksen päätyttyä. Tämän takia yhdistyksiin ei ole enää saatu työllistettyä 100 % palkkatuella henkilöitä, vaan kunta on edelleensijoittanut yhdistyksiin 50 % tuella henkilöitä, tai maksanut yhdistykselle kuntalisänä tuen ja palkan erotuksen.
Velvoitetyöllistettyjä on kuluvan vuoden aikana ollut kaksi henkilöä. Työllistämisvelvoite kunnalle määräytyy lain julkisesta työvoima- ja yrityspalveluista, 916/2012, 11 luku, 1§:n mukaan.
Työsuhteita suoraan kunnassa, yhdistyksillä tai edelleen sijoitettuna yrityk-seen on ollut elokuuhun mennessä 18 kpl. Kunnalle myönnetään palkkatukea puolen vuoden työsuhteelle, mutta tämä ei vielä täytä työssäoloehtoa, joka taas vaikuttaisi edullisesti sekä työllistettävän, että kunnan talouteen. Tämän vuoksi joitakin työsuhteita on jatkettu ilman palkkatukea vaadittavat 2-3 kuukauden tarpeen mukaan. Työllisyydenhoitoon on työllisyyden kuntakokeilusta johtuen palkattu työhönvalmentaja 1.9.2020 alkaen.
Työllisyydenhoidon lisämäärärahan tarve on 80 000 €. Siinä on otettu huomioon myös loppuvuoden tiedossa olevat työllistämistarpeet. Arvioitu 80 000 euron palkkatuki kasvaa samassa suhteessa menojen kanssa, jolloin tuloarviota voidaan nostaa 100 000 euroon. Työmarkkinatukien kuntaosuusmaksun voidaan olettaa nykyisen tilanteen perusteella ylittyvän noin 30 000 euroa.
Esittelijä pormestari
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto myöntää 80 000 euron lisämäärärahan työllisyyden hoitoon ja ottaa huo-mioon 20 000 euron tuloarvion lisäyksen työllistämistukituloihin vuoden 2020 talousarviossa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |