Dynasty tietopalvelu
Kärkölän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 186



Kokousasian teksti

 

Kunnanhallituksen alaisen palvelualueen talousarvioesitys vuodelle 2027 sekä vuosien 2027 - 2029 taloussuunnitelma

 

Kunnanhallitus 12.10.2026 § 186  

129/02.02.00/2026  

 

Valmistelija kehittämisasiantuntija petra.nevalainen@karkola.fi, puh. 044 770 2128

kunnanjohtaja eija.liikamaa@karkola.fi, puh. 044 770 2077

 

Kunnan talouden tilanne

 

Kärkölän kunnan talousarvio vuodelle 2027 on laadittu tilanteessa, jossa kuntatalouteen vaikuttavat edelleen merkittävät epävarmuustekijät. Talouden kehitykseen vaikuttavat erityisesti verotulojen kertymä, valtionosuuksien taso sekä yleinen talouskehitys.

 

Vuoden 2027 talousarviossa verotulojen arvioidaan olevan 10,266 miljoonaa euroa (-11,7 %) ja valtionosuuksien 0,697 miljoonaa euroa (+311,5 %) verrattuna vuoden 2026 muutettuun talousarvioon. Kunnanhallituksen toimintatuotot ovat 305 000 euroa (-15,3 %) ja toimintakulut 2,644 miljonaa euroa (-13,5 %). Toimintakatteeksi muodostuu -2,339 miljoonaa euroa (-13,2 %) ja vuosikatteeksi 8,237 miljoonaan euroa (-6,9 %).

 

Kunnan talouden tasapainon saavuttaminen ja ylläpitäminen on edelleen kunnan toiminnan keskeinen tavoite. Tulevina vuosina talouden kehitykseen vaikuttavat merkittävästi valtionosuuksien toteutuminen, verotulojen kehitys sekä palvelurakenteiden uudistamisesta saatavat taloudelliset vaikutukset.

 

  Talouden vakauttamistoimenpiteet

 

Keskeisenä tavoitteena on kunnan talouden tasapainon saavuttaminen ja ylläpitäminen. Talouden vakauttamisessa painopisteenä ovat palvelurakenteiden kehittäminen, kiinteistökustannusten vähentäminen, toiminnan tehostaminen sekä kunnan elinvoiman vahvistaminen.

 

Säästöjä on etsitty muunmuassa vähentämällä/lakkauttamalla määräaikaisesti yrittäjille ja yhdistyksille maksettavia työllistämisen tukia (Kärkölä-lisä ja yritysten ja yhdistysten kesätyötuki), lykkäämällä nuorten vastavalmistuneiden työllistämisen mallin käyttöönottoa ja vähentämällä kuntaorganisaatioon työllistämistä. Lisäksi työterveyshuollon ei lakisääteisten palveluiden saatavuutta tullaan tarkastelemaan työterveyshuollon kustannusten pienentämiseksi. Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluista haetaan säästöä tekemällä joitain toimintoja omalla henkilöresurssilla palvelukumppanilta ostetun palvelun sijaan.

 

Suunnittelukauden merkittävin valmisteltava kokonaisuus liittyy talous-, henkilöstö- ja tietohallinnon palveluiden tulevaan järjestämiseen. Provincia Oy:n nykyinen sopimus päättyy vuonna 2028 ja korvaavien ratkaisujen valmisteluun vaikuttavat erityisesti hankintalainsäädäntöön esitetyt muutokset sekä in-house-yhtiöiden omistusta koskevat vaatimukset. Talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden kilpailutuksen valmistelu on käynnistetty ja uuden palveluntuottajan käyttöönoton arvioidaan tapahtuvan vuoden 2028 aikana.

 

Varautuminen, turvallisuus ja häiriötilanteisiin valmistautuminen säilyvät kunnan keskeisinä tehtävinä. Samalla palveluiden vaikuttavuuteen, laatuun ja kustannustehokkuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

 

  Talousarvion laadinta

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 8.6.2026 vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman laadintaohjeista.

 

Hallintopalveluiden palvelualue muodostuu keskushallinnon, elinvoiman ja maaseututoimen vastuualueista. Palvelualue vastaa kunnan hallinnon tukipalveluista, elinvoiman ja työllisyyden edistämisestä sekä maaseutuhallinnon tehtävistä.

 

Keskushallinnon vastuualueeseen kuuluvat yleis-, talous-, henkilöstö-, tietohallinto-, viestintä- ja markkinointipalvelut sekä strategisen johtamisen ja päätöksenteon tukipalvelut.

 

Elinvoiman vastuualue vastaa elinvoima-, elinkeino-, työllisyys-, kotoutumis- ja maahanmuuttopalveluista.

 

Maaseututoimen vastuualue vastaa maaseutuhallinnon tehtävistä sekä kunnan maa- ja metsäomaisuuden hallinnasta.

 

Keskushallinnon vuoden 2027 toimintatuotot ovat 48 000 euroa (-54,3 %) ja toimintakulut 1,145 miljoonaa euroa (-14,9 %). Toimintakate on -1,097 miljoonaa euroa (-11,5 %).

 

Elinvoimapalveluiden toimintatuotot ovat 72 000 euroa (-67,9 %) ja toimintakulut 1,439 miljoonaa euroa (-13,2 %). Toimintakate on -1,367 miljoonaa euroa (-4,7 %).

 

Maaseututoimen toimintatuotot ovat 185 000 euroa (+498,5 %) ja toimintakulut 60 340 euroa (+14,5 %). Toimintakate on 124 660 euroa (+671,8 %).

 

Kunnan tilojen sisäisten vuokrien tarkistus on laadittu vuonna 2026, ja sillä voi olla palvelualueen vuokrakustannuksia joko pienentävä tai suurentava vaikutus. Vuokrakustannukset ovat kuitenkin sisäinen erä, eikä niillä ole vaikutusta koko kunnan tuloksen muodostumiseen.

 

Kunnan strategisten tavoitteiden pohjalta asetetaan toimielin kohtaiset sitovat tavoitteet, toimenpiteet, vastuuhenkilöt ja mittarit.

 

Kunnanhallituksen strategiset tavoitteet vuodelle 2027 on esitetty yksityiskohtaisesti liitteenä olevassa talousarvioesityksessä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää

  1. hyväksyä kunnanhallituksen alaisen palvelualueen vuoden 2027 talousarvioesityksen sekä vuosien 2027-2029 taloussuunnitelman sekä
  2. valtuuttaa kunnanjohtajan ja kehittämisasiantuntijan tekemään kunnanhallituksen alaisen palvelualueen talousarvioesitykseen mahdolliset tekniset korjaukset.

 

Päätös 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto