Dynasty tietopalvelu
Kärkölän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 24.09.2026/Pykälä 65



Kokousasian teksti

 

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain (1705/2009) perusteella rahoitettavan esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2026

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 24.09.2026 § 65  

222/02.05.01.01/2025  

 

Valmistelija kasvatus- ja opetusjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään VN/37474/2025-OKM-1 19.12.2025 vahvistanut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 29 §:n mukaiset esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuodelle 2026. Päätöksen mukaan arvonlisäverolliset ja arvonlisäverottomat yksikköhinnat määräytyvät päätöksen liitteenä olevan raportin V05YK6Y26 mukaisesti.

 

Yksikköhintoja käytetään opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksien laskennan perusteena vuonna 2026. Päätös koskee esi- ja perusopetusta järjestäviä kuntia, kuntayhtymiä ja yksityisiä opetuksen järjestäjiä.

 

Kunnan kannalta päätös on tiedoksi annettava asia, eikä se edellytä sivistys- ja hyvinvointilautakunnalta täytäntöönpanotoimenpiteitä.

 

Esittelijä kasvatus- ja opetusjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen VN/37474/2025-OKM-1 esi- ja perusopetuksen yksikköhinnoista vuodelle 2026.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto