Dynasty tietopalvelu
Kärkölän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.08.2026/Pykälä 138


Kokousasian teksti

 

Kunnanjohtajan osallistuminen kuntajohdon oikeudelliseen erikoistumiskoulutukseen

 

Kunnanhallitus 10.08.2026 § 138  

183/01.03.00/2026  

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044 770 2207

 

Kunnanhallituksen 24.3.2025 (§ 49) hyväksymän kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaan kunnanjohtaja on velvollinen pitämään ammattitaitoaan ja osaamistaan ajan tasalla. Kunnanjohtajalla on

oikeus osallistua talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa ja harkintansa mukaan ammattitaidon kehittämiseen liittyvään täydennyskoulutukseen. Tavanomaisesta poikkeavasta ja laajaa ajankäyttöä

vaativasta jatko- ja täydennyskoulutukseen osallistumisesta päättää kunnanhallitus.

 

Kunnanjohtaja Eija Liikamaa on valittu Itä-Suomen yliopisto järjestämään kuntajohdon oikeudelliseen erikoistumiskoulutukseen. Kyseessä on 30 opintopisteen laajuinen, kuuden opintojakson kokonaisuus, jonka tavoitteena on vahvistaa paikallishallinnossa toimivan viranhaltijan oikeudellista osaamista.

 

Koulutuksessa syvennetään kuntajohdon osaamista keskeisillä paikallishallinnon osa-alueilla, kuten hallintomenettelyssä, tiedonhallinnassa, kaavoituksessa ja rakentamisessa, kunnan toiminnan organisoinnissa, elinvoima- ja elinkeinopolitiikassa, omistajaohjauksessa sekä hankinnoissa ja sopimustoiminnassa.

 

Erikoistumiskoulutus (30 p) koostuu kuudesta opintojaksosta:

 

-          Oikeus kunnassa: oikeusjärjestys ja sen soveltaminen kunnan hallinnossa (5 op)

-          Kunnan johdon vastuut tiedonhallinnassa päätöksenteon ja palvelujen toimintaprosesseissa (5 op)

-          Kunnan toiminnan organisoinnin oikeudelliset reunaehdot (5 op)

-          Kunta elinvoiman edistäjänä ja yhteiskunnallisena toimijana (5 op)

-          Oikeudelliset ulottuvuudet kunnan toimintaan liittyvissä hankkeissa (5 op)

-          Kehittämistyö (5 op)

 

Opintojaksot 1 ja 2 järjestetään kevätlukukaudella 2027

Opintojaksot 3 ja 4 järjestetään syyslukukaudella 2027

Opintojaksot 5 ja 6 järjestetään kevätlukukaudella 2028

 

Koulutuksen kokonaiskustannukset ovat 3 600 (alv 0) euroa. Koulutuksen kustannukset otetaan huomioon vuoden 2027 talousarvion valmistelussa. 

 

Koulutuspaikka on otettava vastaan 26.8.2026 mennessä.

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää:

  1. hyväksyä kunnanjohtajan osallistumisen kuntajohdon oikeudelliseen erikoistumiskoulutukseen
  2. hyväksyä koulutuksesta aiheutuvat kustannukset enintään 3 600 euroa maksettavaksi kunnan määrärahoista
  3. varata määrärahan 3 600 euroa vuoden 2027 talousarvioon

 

Päätös 

Kunnanjohtaja Eija Liikamaa jääväsi itsensä tämän asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osallisuusjäävi hallintolain 28.1 § kohta 1). Esittelijä toimi tämän asian osalta puheenjohtaja.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu kunnanjohtaja

 kehittämisasiantuntija