RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 29
Salpakierto Oy:n hallituksen jäsenen valinta kaudelle 2026-2027
Kunnanhallitus 04.05.2026 § 86
Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044 770 2207
Kärkölän kunnalla on Salpakierto Oy:n hallituksessa yhden jäsenen paikka kaudelle 2026-2027.
Osakassopimuksen mukaisesti Salpakierto Oy:n hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan kahdeksan (8) varsinaista jäsentä.
Yhtiön hallitukseen valitaan kahdeksan (8) varsinaista jäsentä: Lahti 3, Hollola 1, Heinola 1, Orimattila 1, Asikkala, Kärkölä sekä Padasjoki 1 vuorollaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2020 yhtiökokouksesta alkaen Kärkölä.
Myrskylää ja Pukkilaa hallituksessa edustaa kulloinkin kiertävässä vuorossa oleva hallituksen jäsen Asikkalasta, Kärkölästä tai Padasjoelta. Kiertävä hallituksen jäsen edustaa kaikkia niitä osakkaita, joilla ei ole omaa edustusta yhtiön hallituksessa.
Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta. Kuntavaalien ajankohdalla ei ole vaikutusta hallitusten jäsenten toimikauteen.
Osakkaina olevien kuntien kuntajohtajat nimeävät yhdessä yhden (1) riippumattoman asiantuntijajäsenen ja välittävät tiedon Lahden yhtiökokousedustajalle. Asiantuntijalla on hallituksessa läsnäolo- ja
puheoikeus.
Luottamustoimipaikoista on laadittu ylikunnallinen sopimus toukokuussa 2025 ja sen mukaan Kärkölän jäsen (nainen) valitaan Sosiaalidemokraateista.
Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee Salpakierto Oy:n hallitukseen kaudelle 2026-2027 yhden jäsenen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Kunnanvaltuusto 25.05.2026 § 29
10/00.00.01/2025
Esittelijä kunnanhallitus
Päätösehdotus
Kunnanvaltuusto päättää, että se valitsee Salpakierto Oy:n hallitukseen kaudelle 2026-2027 yhden jäsenen.
Päätös
Valtuutettu Anne Tuomaila-Lähteenmäki esitti, että Salpakierto Oy:n hallituksen jäseneksi valitaan kaudelle 2026-2027 Soile Laakso.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Anne Tuomaila-Lähteenmäen esityksen.
Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Jakelu Salpakierto Oy
valittu