RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 98
Vuoden 2027 talousarviovalmistelun lähetekeskustelu
Kunnanhallitus 18.05.2026 § 98
129/02.02.00/2026
Valmistelija kehittämisasiatuntija petra.nevalainen@karkola.fi, puh. 044 770 2128
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.
Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kunnan strategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien.
Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajankohtana katetaan.
Hallintosäännön 62 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy suunnittelu-kehykset ja talousarvion laadintaohjeet, joiden perusteella toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa.
Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa
Päätösehdotus
Kunnanhallitus
- käy keskustelun vuoden 2027 talousarvion sekä vuosien 2028–2029 taloussuunnitelman valmistelun strategisesta ohjauksesta ja aikataulusta,
- päättää käsitellä vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028–2029 taloussuunnitelman suunnittelukehykset sekä talousarvion laadintaohjeet kokouksessaan 8.6.2026, ja
- merkitsee tiedokseen talousarvion valmisteluun liittyvän lähetekeskustelun.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakuohje