RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 58
Hylättyjen ajoneuvojen siirtokorvausten taksan vahvistaminen
Tekninen lautakunta 17.03.2026 § 22
Valmistelija yhdyskuntatekniikan päällikkö julia.pulkkinen@karkola.fi 044–770 2080
hallintosuunnittelija mira.takku@karkola.fi puh. 044-770 2055
Lain ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 3 §:n mukaan kunnalla on oltava käytettävissään siirrettyjen ajoneuvojen säilyttämistä ja muuta käsittelyä varten varasto. Varastoon siirretyn ajoneuvon säilyttämisen ja muun käsittelyn järjestämisestä vastaa kunta. Kunta on tehnyt sopimuksen yhteistyökumppanin Lahden Autopurkamo Oy:n kanssa hylättyjen ajoneuvojen varastosiirrosta sekä ajoneuvojen säilyttämisestä lain vaatiman ajan.
Kunnalla on oikeus veloittaa siirtojärjestelyistä, siirtämisestä, säilyttämisestä ja hallinnoinnista sekä hylätyn ajoneuvon tai romuajoneuvon jätehuollosta aiheutuneet kustannukset ajoneuvon omistajalta / haltijalta, tai yksityistienpitäjältä, yksityisen alueen omistajalta taikka poliisilta, jos siirto tapahtuu heidän pyynnöstään. Korvauksesta säädetään Lain ajoneuvojen siirtämisestä 11 §:ssä.
Kunnassa ei ole laadittu erillistä taksaa, vaan siirtokorvaukset on päätetty veloittaa yhteistyökumppanin kanssa tehdyn sopimuksen mukaiseen korvaukseen perustuen. Tekniset palvelut ovat tarkastelleet uudelleen hylättyjen ajoneuvojen siirtoprosessista aiheutuvia kustannuksia, ja todenneet niille päivitystarpeen. Samalla hylättyjen ajoneuvojen siirtokorvausten taksa tuodaan hyväksyttäväksi voimassa olevan hallintosäännön mukaisesti.
Hallintosäännön 29 §:n mukaan tekninen lautakunta toimii ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain tarkoittamana toimielimenä. Hallintosäännön 70 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista.
Taksassa esitetään siirtokorvauksen perusteet, siirtokorvausten määräytyminen sekä korvauksen suorittamisen perusteet. Taksaluonnos on pykälän liitteenä. Ajoneuvojen siirtokorvaukset on esitetty taksassa niin, että ne sisältävät kunnalle ajoneuvon siirtämisen ja säilyttämisen kustannusten lisäksi myös ajoneuvojen siirtojärjestelyihin sekä hallinnointiin liittyvät kustannukset, jotka aiheutuvat mm. siirtokehotuksista, postituksesta, laskujen käsittelemisestä sekä muusta hallinnollisesta työstä, joka liittyy hylättyjen ajoneuvojen siirtoprosessiin.
Esittelijä tekninen johtaja Niina Varjo
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle liitteenä olevan hylättyjen ajoneuvojen siirtokorvausten taksan hyväksymistä niin, että taksa astuu voimaan 1.6.2026 alkaen.
Päätös Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Kunnanhallitus 23.03.2026
50/02.05.00/2026
Valmistelija yhdyskuntatekniikan päällikkö julia.pulkkinen@karkola.fi 044–770 2080
hallintosuunnittelija mira.takku@karkola.fi puh. 044-770 2055
Tekninen lautakunta käsitteli hylättyjen ajoneuvojen siirtokorvauksia ja niistä laadittua uutta taksaluonnosta 17.3.2026 (§ 22) kokouksessaan.
Kunnalla ei ole vahvistettua taksaa hylättyjen ajoneuvojen siirtämisestä perittävistä maksuista, joten tekninen lautakunta esittää liitteenä olevaa taksaa ja siinä määriteltyjä maksuja kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Taksassa esitetään siirtokorvauksen perusteet, siirtokorvausten määräytyminen sekä korvauksen suorittamisen perusteet. Ajoneuvojen siirtokorvaukset on esitetty taksassa niin, että ne sisältävät kunnalle ajoneuvon siirtämisen ja säilyttämisen kustannusten lisäksi myös ajoneuvojen siirtojärjestelyihin sekä hallinnointiin liittyvät kustannukset, jotka aiheutuvat mm. siirtokehotuksista, postituksesta, laskujen käsittelemisestä sekä muusta hallinnollisesta työstä, joka liittyy hylättyjen ajoneuvojen siirtoprosessiin.
Hallintosäännön 70 §:n mukaan valtuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista.
Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää liitteenä olevaa hylättyjen ajoneuvojen siirtokorvausten taksaa kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi siten, että se astuu voimaan 1.6.2026 alkaen.
Päätös
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto