Dynasty tietopalvelu
Kärkölän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 57



Kokousasian teksti

 

Kärkölän kunnan teollisuustonttien hintojen määrittäminen ja luovutusperusteiden vahvistaminen

 

Kunnanhallitus 02.02.2026 § 30 

 

 

Valmistelija elinvoimapäällikkö susanna.rahikkala@karkola.fi, puh. 044 770 2108

 yhdyskuntatekniikan päällikkö julia.pulkkinen@karkola.fi, puh. 044 770 2080

 

Kärkölän kunnalla on useita teollisuuskäyttöön soveltuvia alueita ja asemakaavoitettuja tai yleiskaavoitettuja teollisuustontteja eri puolilla kuntaa. Vuoden 2025 aikana on nähty tarpeelliseksi määritellä näiden alueiden markkina-arvot elinkeinopalveluiden, maanluovutuksen, tonttimarkkinoinnin ja hinnoittelun tueksi.

 

Kunta on teettänyt arviokirjan teollisuustonteista myynnin ja hinnoittelun pohjaksi. Arviokirjan on laatinut Asunto Ojala Oy (Hannu Ojala LKV).

Arviokirja sisältää kohdekohtaiset tiedot (pintaalat, kaavatiedot, arvot) sekä markkinaanalyysin. Arviokirja on laadittu 9.12.2025, ja se on voimassa kahden kuukauden ajan. Arviokirjassa määritellään teollisuustonttien arvot, joiden arviointitarkkuus on ±10 %.

 

Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää kunnan kiinteän omaisuuden myynnistä, käytöstä sekä vuokralle antamisesta ja vuokran suuruudesta (67 §). Arviokirjan perusteella määritellään teollisuustonttien myyntihinnat, jotta tontit voidaan asettaa yleisesti myytäväksi ja niitä voidaan alkaa markkinoimaan.

 

  1. Myynti ja hinnoitteluperiaatteet

 

  1. Vahvistetaan 9.12.2025 päivätyn arviokirjan kohde ja aluekohtaiset arvot kunnan teollisuustonttien pyyntihintojen lähtötasoksi, huomioiden arviointitarkkuus ±10 %.

 

  1. Hinnoittelu ja neuvottelut: Pyyntihinnat asetetaan tämän pykälän selostusosan kohdassa 2 vahvistettujen hintojen mukaan. Neuvotteluissa voidaan poiketa lähtötasosta markkinatilanne, ostajan investoinnin laajuus ja aikataulu, mahdolliset infra ja kaavamuutostarpeet sekä ostajan toteutusvastuut huomioiden.

 

  1. Päätöksenteko ja allekirjoitus: Teollisuustonttien myynti tuodaan voimassa olevan hallintosäännön mukaiselle toimivaltaiselle toimielimelle tai viranhaltijaltijalle päätettäväksi. Kaupan ehdot valmistelee ja kauppakirjan allekirjoittaa toimivaltainen viranhaltija.

 

  1. Tekniset ja kaavalliset edellytykset: Arvioidut alueet ovat voimassa olevien kaavojen mukaisia teollisuusalueita. Mikäli elinvoiman kehittämiseksi tai muista syistä alueella päätetään käynnistää asemakaavamuutos kunnanvaltuuston toimesta, valmistelee tekninen lautakunta kaavamuutoksen ehdotusvaiheeseen asti (hallintosääntö 29 §).

 

  1. Kauppaehtojen periaatteet: Kauppakirjoihin sisällytetään rakentamisvelvoite ja takaisinottolauseke. Ellei toisin päätetä, ostaja vastaa lohkomis ja mittauskustannuksista, mahdollisista maaperä ja ympäristöselvityksistä sekä liittymismaksuista ja muista infraan liittyvistä kustannuksista.

 

  1. Teollisuustonttien pyyntihinnat (lähtötasot, alv 0 %)

 

Kiinteistö 3164031812 (Niemeläntie)

Asemakaavan teollisuus- ja varastorakennusten alueet (ohjeellinen tonttijako):

        noin 15380 m² 43000 €

        noin 2530 m²   10000 €

 

Yleiskaavan teollisuusalue (ei voimassa olevaa asemakaavaa):

        noin 20070 m²   46000 €

Kiinteistö 316406482 (AliHinkkala)
Yhtenäinen yleiskaavoitettu teollisuusalue (ei voimassa olevaa asemakaavaa):

        noin 11,5 ha  70000 €
 

Kiinteistö 3164061145 (Sampola)
Asemakaavan teollisuusalue:

        noin 4090 m²  6000 €
 

Kiinteistö 3164061143 (Pitkäniitty) ja osa kiinteistöstä 316406476 (Sunila), joista muodostuu kaksi tonttia:

 

Kortteli 306, tontti 5

        noin 3360 m²  13500 € ja

 

 Kortteli 306, tontti 4

        noin 5580 m²  18000 €

 

Kiinteistö 316406476 (Sunila)
Kaksi asemakaavan TTaluetta (eivät muodosta ohjeellisen tonttijaon mukaisia tontteja yksinään):

        noin 4350 m²  15500 €

        noin 4660 m²  15500 €
 

Asemakaavan TValue 9 750 m²:

        noin 2500 m²  10000 €

        noin 2610 m²  10000 €

        noin 4640 m²  18000 €
 

Kiinteistö 316410173 (Metsola)
Asemakaavan TYalueet:

        noin 3650 m² 5000 €

        noin 13355 m² 30000 €

 

Kiinteistö 3164062395 (Metsäkulma)
Yhtenäinen yleiskaavoitettu TYalue (ei voimassa olevaa asemakaavaa)

        8590 m² 27000 €

 

Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy kohdassa 1 esitetyt teollisuustonttien myynti- ja hinnoitteluperiaatteet ja kohdassa 2 esitetyt teollisuustonttien pyyntihinnat (lähtötasot, alv 0 %)..

 

Päätös Lisälistan asia § 30 päätettiin yksimielisesti ottaa käsittelyyn ja se käsiteltiin § 13 jälkeen. 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanvaltuusto 16.02.2026 § 4 

 

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy:
- kohdassa 1 esitetyt teollisuustonttien myynti- ja hinnoitteluperiaatteet ja
- kohdassa 2 esitetyt teollisuustonttien pyyntihinnat (lähtötasot, alv 0 %).

 

Päätös Valtuutettu Miia Salminen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Valtuutettu Markku Koskinen kannatti esitystä.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu elinvoimapäällikkö

 yhdyskuntatekniikan päällikkö 

 

Kunnanhallitus 23.03.2026    

391/02.05.00/2025  

 

Valmistelija elinvoimapäällikkö susanna.rahikkala@karkola.fi, puh. 044 770 2108

 yhdyskuntatekniikan päällikkö julia.pulkkinen@karkola.fi, puh. 044 770 2080

 

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti kokouksessaan 16.2.2026 palauttaa teollisuustonttien myynti- ja hinnoitteluperiaatteet valmisteluun.

 

Jatkovalmistelussa on otettu huomioon valtuutettujen 16.2.2026 valtuuston kokouksessa sekä 9.3.2026 hallituksen kokouksessa antamat linjaukset.

 

Myytävä määräala kiinteistöltä 316406482 (AliHinkkala) on poistettu myytävien tonttien listalta, sillä määräalan myyminen vaatii jatkoselvitystä esimerkiksi kulkuyhteyksien toteuttamisesta.

 

Lisäksi myytäviin kohteisiin on lisätty rakennusoikeuden määrä. Myytäviä alueita kutsutaan jatkossa tässä pykälässä määräaloiksi. Määräalat sisältävät kaavan mukaisen teollisuusalueen, ja esimerkiksi kaavassa määritellyt tie- ja puistoalueet eivät sisälly myytävään määräalaan, vaan ne jäävät kunnan hallintaan. Kiinteistöt lohkotaan mahdollisuuksien mukaan kaavan mukaisilla tonttijaoilla.

 

Kunta on teettänyt arviokirjan teollisuustonteista myynnin ja hinnoittelun pohjaksi. Arviokirjan on laatinut Asunto Ojala Oy (Hannu Ojala LKV).

Arviokirja sisältää kohdekohtaiset tiedot (pintaalat, kaavatiedot, arvot) sekä markkinaanalyysin. Arviokirja on laadittu 9.12.2025. Valtuutettujen on mahdollista tutustua arviokirjaan ennen päätöksen tekemistä. Arviokirja on nähtävillä sähköisessä kokouksessa sekä kunnanviraston asiakaspalvelussa 27.4.2026 saakka ja ennen kunnanvaltuuston kokousta kokouspaikalla 27.4.2026.

 

  1. Myynti ja hinnoitteluperiaatteet

 

  1. Vahvistetaan 9.12.2025 päivätyn arviokirjan kohde ja aluekohtaiset arvot kunnan teollisuustonttien pyyntihintojen lähtötasoksi, huomioiden arviointitarkkuus ±10 %.

 

  1. Hinnoittelu ja neuvottelut: Pyyntihinnat asetetaan tämän pykälän selostusosan kohdassa 2 vahvistettujen hintojen mukaan. Neuvotteluissa voidaan poiketa lähtötasosta markkinatilanne, ostajan investoinnin laajuus ja aikataulu, mahdolliset infra ja kaavamuutostarpeet sekä ostajan toteutusvastuut huomioiden.

 

  1. Päätöksenteko ja allekirjoitus: Teollisuustonttien myynti tuodaan voimassa olevan hallintosäännön mukaiselle toimivaltaiselle toimielimelle tai viranhaltijaltijalle päätettäväksi. Kaupan ehdot valmistelee ja kauppakirjan allekirjoittaa toimivaltainen viranhaltija.

 

  1. Tekniset ja kaavalliset edellytykset: Arvioidut alueet ovat voimassa olevien kaavojen mukaisia teollisuusalueita. Mikäli elinvoiman kehittämiseksi tai muista syistä alueella päätetään käynnistää asemakaavamuutos kunnanvaltuuston toimesta, valmistelee tekninen lautakunta kaavamuutoksen ehdotusvaiheeseen asti hallintosäännön mukaisesti.

 

  1. Kauppaehtojen periaatteet: Kauppakirjoihin sisällytetään ehdot rakentamisvelvoitteesta ja takaisinottolausekkeesta. Ellei toisin päätetä, ostaja vastaa lohkomis ja mittauskustannuksista, mahdollisista maaperä ja ympäristöselvityksistä sekä liittymismaksuista ja muista infraan liittyvistä kustannuksista.

 

  1. Teollisuustonttien pyyntihinnat (lähtötasot, alv 0 %)

 

Määräalat kiinteistöstä 3164031812 (Niemeläntie)

Asemakaavan teollisuus- ja varastorakennusten alueet (ohjeellinen tonttijako):

 

Määräala 1

        noin 15380 m² 43000 €

e-luku 0,3  rakennusoikeus kerrosala noin 4 614 m2

 

Määräala 2

        noin 2530 m²   10000 €

e-luku 0,3 rakennusoikeus kerrosala noin 759 m2

 

Yleiskaavan teollisuusalue (ei voimassa olevaa asemakaavaa):

 

Määräala 3

        noin 20070 m²   46000 €

e-luku 0,1 rakennusoikeus kerrosala noin 2 007 m²

Määräala kiinteistöstä 3164061145 (Sampola)
Asemakaavan teollisuusalue:

 

Määräala

        noin 4090 m²  6000 €

e-luku 0,5  rakennusoikeus kerrosala noin 2 045 m2
 

Määräalat kiinteisöistä 3164061143 (Pitkäniitty) ja 316406476 (Sunila), joista muodostuu kaksi tonttia:

 

Kortteli 306, tontti 5

        noin 3360 m²  13500 €

e-luku 0,5  rakennusoikeus kerrosala noin 1 680 m2

 

 Kortteli 306, tontti 4

        noin 5580 m²  18000 €

e-luku 0,5 rakennusoikeus kerrosala noin 2 790 m2

 

Määräalat kiinteistöstä 316406476 (Sunila)
Kaksi asemakaavan TTaluetta (eivät muodosta ohjeellisen tonttijaon mukaisia tontteja yksinään):

 

Määräala 1

        noin 4350 m²  15500 €

e-luku 0,5  rakennusoikeus kerrosala noin 2 175 m2

 

Määräala 2

        noin 4660 m²  15500 €

e-luku 0,5 rakennusoikeus kerrosala noin 2 330 m2
 

Asemakaavan TValue 9 750 m²

 

Määräala 3

Kortteli 307, tontti 5

        noin 2500 m²  10000 €

e-luku 0,5 rakennusoikeus kerrosala noin 1 250 m2

 

 Määräala 4

 Kortteli 307, tontti 6

        noin 2610 m²  10000 €

e-luku 0,5  rakennusoikeus kerrosala noin 1 305 m2

 

Määräala 5

Kortteli 307, tontti 7

        noin 4640 m²  18000 €

e-luku 0,5  rakennusoikeus kerrosala noin 2 320 m2
 

Määräalat kiinteistöstä 316410173 (Metsola)
Asemakaavan TYalueet:

 

Määräala 1

        noin 3650 m² 5000 €

e-luku 0,35  rakennusoikeus kerrosala noin 1 227 m²

 

Määräala 2

        noin 13355 m² 30000 €

e-luku 0,35  rakennusoikeus kerrosala noin 4 674 m²

 

Määräala 3164062395 (Metsäkulma)
Yhtenäinen yleiskaavoitettu TYalue (ei voimassa olevaa asemakaavaa)

        8590 m² 27000 €

e-luku 0,1 rakennusoikeus kerrosala noin 859 m²

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy päivitetyt kohdassa 1 esitetyt teollisuustonttien myynti- ja hinnoitteluperiaatteet ja kohdassa 2 esitetyt teollisuustonttien pyyntihinnat (lähtötasot, alv 0 %).

 

Päätös  

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto