RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 62
Henkilöstökertomus 2025
Kunnanhallitus 23.03.2026
8/01.00.02/2026
Valmistelija HR- ja talousassistentti sinikka.leivo@karkola.fi, puh. 044 770 2098
kunnanjohtaja eija.liikamaa@karkola.fi, puh. 044 770 2077
Kärkölän kunnan palveluksessa oli 31.12.2025 yhteensä 130 työntekijää tai viranhaltijaa, joista vakinaisia 106 (81,54 %). Henkilöstön määrä vaihtelee muun muassa työ- ja virkavapaiden sijaisuuksien sekä muiden määräaikaisuuksien vuoksi.
Vuonna 2025 myönnettiin kolme (3) täyttölupaa vakinaiseen tehtävään/virkaan, yksi sivistystoimeen (opettaja) ja kaksi tekniseen toimeen (keittäjä). Lisäksi vuonna 2025 täytettiin kunnanjohtajan virka sekä vakinaistettiin kehittämisasiantuntijan ja IT-insinöörin tehtävät.
Henkilöstökuluihin käytettiin yhteensä 6 980 678 euroa (2024 vuonna 7 495 421), joka on 514 743 euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kokonaisuudessaan henkilöstökulut alittivat budjetoidusta 253 622 euroa. Palkankorotuksista johtuva henkilöstökulujen nousu sopimuskaudella 1.5.2025–30.4.2027 on noin 7 %.
Kärkölän kunnan koko henkilöstön keski-ikä, vakituiset ja määräaikaiset mukaan lukien, 31.12.2025 tilanteen mukaan oli 48,9 vuotta. Keski-ikä on noussut 1,0 vuodella edelliseen vuoteen verrattuna.
Vuoden 2025 lopussa vakituisesta henkilöstöstä alle 40-vuotiaita oli 22 työntekijää (20,75 %). Vakituisesta henkilöstöstä 40–49-vuotiaiden osuus vuoden lopussa oli 24 työntekijää (22,64 %). Vakituisesta henkilöstöstä 50-59 vuotiaiden osuus vuoden lopussa oli 38 työntekijää (35,85 %) Yli 60-vuotiaita oli 22 (20,75 %). Vakituisen henkilöstön keski-ikä 31.12.2025 tilanteen mukaan oli 50 vuotta.
Sairauspoissaoloja vakituisella henkilöstöllä oli vuonna 2025 keskimäärin 14,2 kalenteripäivää, edellisen kalenterivuoden vastaava luku oli 20,5 kalenteripäivää. Keskimääräiset sairauspoissaolot ovat vähentyneet 6,3 kalenteripäivää vakituista työntekijää kohden vuodesta 2024.
Määräaikaisen henkilöstön keskimääräinen sairauspoissaoloaika oli 13,00 kalenteripäivää, joka oli 5,2 kalenteripäivää edellisvuotta enemmän.
Erityisen pitkiä, yli 60 kalenteripäivää kestäneitä sairauspoissaoloja oli vuonna 2025 yhteensä 13 työntekijällä, vakituiset sekä määräaikaiset mukaan lukien.
Lyhyiden sairauspoissaolojen kasvua oli 1-3 työpäivän poissaoloissa, kun taas 4-10 työpäivän poissaolot ovat vähentyneet. Esihenkilö voi myöntää lyhyet sairauspoissaolot 1-2 työpäivää kerrallaan.
Vuonna 2025 siirtyi 3 vakinaista työntekijää eläkkeelle.
Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan vuoden 2025 henkilöstökertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto