RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2026/Pykälä 16
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite1 | Tuloslaskelma 2025 |
Talouden seurantaraportti tammi - joulukuu ja tilinpäätösarvio 2025
Kunnanhallitus 02.02.2026 § 16
Valmistelija kehittämisasiantuntija petra.nevalainen@karkola.fi, puh. 044 770 2128
Kunnanhallitukselle raportoidaan kunnan talouden tilaa säännöllisesti. Osavuosikatsaukset valmistuvat neljännesvuosittain, jonka lisäksi kunnanhallitukselle raportoidaan kuukausittaista toteumaa koko kunnan osalta heti, kun kyseisen kuukauden kirjanpito on valmistunut.
Vuoden 2025 tilinpäätöksen arvioidaan olevan -481 971 euroa alijäämäinen. Syyskuussa 2025 ennustettiin alijäämän olevan noin 1,3 miljoonaa, mutta kunnan saama harkinnanvarainen valtionosuuden korotus paransi tilannetta merkittävästi.
Merkittävin poikkeama vuoden 2025 talousarvion tilanteeseen on verotulojen ennustettua pienempi toteuma. Osuus yhteisöverojen tuotosta toteutui 661 114 euroa pienempänä kuin oli ennustettu, samoin tuloverokertymä toteutui 468 244 euroa heikommin, kuin oli ennustettu.
Valtionosuudet puolestaan toteutuivat ennustettua parempana. Talousarviossa oli ennustettu valtionosuuksia saatavan noin 832 000 euroa. Sen lisäksi, että kunta sai harkinnavaraista valtionosuuden korotusta 573 000 euroa, toteutui myös kunnan peruspalveluiden valtionosuus 375 370 euroa ennakoitua parempana, sekä opetus- ja kulttuuripalveluiden valtionosuus 169 823 euroa ennakoitua parempana. Kaikenkaikkiaan vuodelle 2025 oli budjetoitu valtionosuuksia 832 000 euroa, ja lopullinen toteuma oli 1 623 861 euroa.
Tilinpäätösarviossa käyttötalouden toimintakulut alittivat muutetun talousarvion noin 444 000 eurolla ja toimintatuotot puolestaan ylittivät muutetun talousarvion noin 115 000 eurolla. Toimintakate on noin 10 107 000 ja vuosikate noin 1 466 000 euroa.
Poistoja ennakoitiin olevan noin 1 645 000 euroa, mutta ylimääräinen kertaluontoinen Vuokkoharjun koulun arvon alaskirjaus (Kunnanhallitus 15.12.2025 § 252) lisäsi poistoja noin 300 000 euroa, jonka vuoksi lopullinen poistojen määrä oli 1 947 709 euroa. Tämän myötä tilinpäätösarvioksi muodostuu 481 971 euron alijäämä.
Liiteenä toteumaraportti 1-12/2025, joka on samalla myös tilinpäätösarvio. Tilinpäätös 2025 valmistuu maaliskuun loppuun mennessä.
Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi talouden seurantaraportin ja vuoden 2025 tilinpäätösarvion.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |