Dynasty tietopalvelu
Kärkölän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 248


Liite1 Kärkölän kunta Tietoturvapolitiikka 2026

 

Kärkölän kunnan Tietoturvapolitiikan päivittäminen

 

Kunnanhallitus 15.12.2025 § 248  

342/07.01.00/2025  

 

Valmistelija tietohallintoasiantuntija anne.verras@karkola.fi, puh. 044 770 2043

 

Kärkölän kunnan toiminta ja palvelutuotanto perustuvat merkittäviltä osin tietoon ja sen käsittelyyn, koulutetun ja tietoturvatietoisen henkilöstön osaamiseen sekä hyvän hallinnon periaatteiden noudattamiseen. Sähköisen ja muussa muodossa olevan tiedon ja sen käsittelyn turvaaminen on osa kunnan toimintaa ja kokonaisturvallisuuden ylläpitämistä.

 

Tietoturvaan liittyvät toiminnan tavoitteet, vastuut ja periaatteet määritellään Tietoturvapolitiikassa kunnanhallituksen linjauksen ja päätöksen mukaisesti.

 

Liitteenä oleva politiikka toimii perustana yksityiskohtaisemmille määräyksille ja -ohjeille sekä käytännöille, joiden avulla tietoturvatyö liitetään osaksi kunnan toimintaa.

 

Tietoturvapolitiikka koskee jokaista Kärkölän kunnan työntekijää, viranhaltijaa ja luottamushenkilöä sekä kunnan lukuun toimivaa, joka työnsä tai toimeksiantonsa puitteissa käsittelee kunnan omistamaa tai hallinnoimaa tietoa.

 

Tietoturvapolitiikkaa sovelletaan kaikkeen tietoon riippumatta tiedon esitystavasta, muodosta tai elinkaaren vaiheesta.

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt Kärkölän kunnan tietoturvapolitiikan edellisen version päivityksen 15.4.2024 (§ 78).

 

Nyt valmistellussa päivityksessä tarkennetaan tietoturvaan liittyvän kehittyvän lainsäädännön vaatimuksia kunnan toimintojen ja palvelutuotannon toteuttamisessa sekä päivitetään tietoturvatyön vastuita.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Kärkölän kunnan Tietoturvapolitiikan päivityksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus