Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2025/87

 

KUULUTUS

 

Kärkölän kunnanvaltuuston ja kunnallisneuvos Väinö Seppälän rahaston apurahat ovat haettavana

 

Rahaston tarkoituksena on avustaa kärköläläisiä opiskelijoita, jotka peruskoulun ja/tai lukion suoritettuaan opiskelevat päätoimisesti ammatillisissa oppilaitoksissa, korkeakoulussa tai vastaavassa oppilaitoksessa. Etusijalla ovat maa- ja metsätalousalalle sekä teollisuuteen valmistavissa oppilaitoksissa opiskelevat opiskelijat.

 

Kärköläläiseksi katsotaan opiskelija, jonka väestökirjalain mukainen kotipaikka on Kärkölä. Kärköläläiseksi katsotaan myöskin opiskelija, joka täyttää seuraavat kolme ehtoa:

 

  • Opiskelijan väestökirjalain mukainen kotipaikka on ollut Kärkölä hänen saadessaan peruskoulun tai lukion päästötodistuksen.
  • Opiskelijan väestökirjalain mukainen kotipaikka on ollut Kärkölä hänen aloittaessaan päätoimisen opiskelun peruskoulun tai lukion suoritettuaan.
  • Jommallakummalla opiskelijan vanhemmista, mikäli he ovat elossa, on väestökirjalain mukainen kotipaikka Kärkölässä.

 

Apurahahakemukseen on liitettävä selvitys opintojen kestosta ja opintomenestyksestä sekä pankkiyhteys ja osoitetiedot.

 

Hakemus tulee ensisijaisesti täyttää sähköisesti kunnan verkkosivuilla osoitteessa https://karkola.fi/apurahat/ tai toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@karkola.fi

 

Haku päättyy 10.11.2025.

 

Kärkölässä 29.9.2025

Kunnanhallitus

 

 

 

 

 

 

 

      

 

Julkaistu: 02.10.2025


Lisätietoja Kärkölän kunnan kirjaamo
käyntiosoite arkisin klo 9.00 - 15.00 Opintie 2
sähköposti: kirjaamo@karkola.fi