Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 93



 

Laajan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2022 - 2023 sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2022 - 2025

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 18.04.2024 § 38 

 

Valmistelija hyvinvointikoordinaattori sanna.nevalainen@karkola.fi,  puh. 044 770 2173

 sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044 770 2130

 

Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueiden järjestettäviksi, mutta ensisijainen vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säilyi edelleen kunnilla siltä osin kuin se kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin.

 

Kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Sen lisäksi kerran valtuustokaudessa valmistellaan laaja hyvinvointikertomus, jota arvioidaan ja päivitetään vuosittain vuosiraporteissa sekä osana muuta kuntasuunnittelua. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 29.6.2021/612 § 6). Kärkölän kunnan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2021-2025 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa syksyllä 2021. Hyvinvointisuunnitelma on työkalu hyvinvointityön johtamiseen ja suunnitteluun, kehittämiseen ja seurantaan. Sitä täydentämään laadittiin kuntakohtainen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2022-2025, joka on osa laajaa hyvinvointikertomusta- ja suunnitelmaa.

 

Laajan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti ja lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on tiivistetty kuvaus kärköläläisten hyvinvoinnin kehityksestä, kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tehdyistä toimenpiteistä sekä asetettujen tavoitteiden toteutumisesta seurantavuosilta 2022-2023. Vuosiraportissa ja lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa tehdään nostoja yhteisesti sovistuista seurantaindikaattoreista. Näiden keskeisimpinä tietolähteinä on käytetty kouluterveyskyselyn tuloksia, THL:n Sotkanet tietokannan ja HYTE-kertoimen indikaattoreita, hyvinvointi-indikaattorin ja PYLL- indeksin tietoja sekä sähköiseen hyvinvointikertomustyökaluun koottuja, maakunnallisesti yhteisesti sovittuja indikaattoritietoja sekä paikallisesti kerättyä tilastotietoa mm. asiakas- ja kävijämääristä ja toteutuneista toimenpiteistä.

 

Hyvinvointiraportin, -kertomuksen ja -suunnitelman valmistelee Kärkölän hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä, jossa on edustus jokaiselta toimialalta.

 

Hyvinvointikoordinaattori Sanna Nevalainen on pyydetty kokoukseen esittelemään hyvinvointikertomuksen vuosiraportin luonnosta sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 päivitystä.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta keskustelee laajan hyvinvointikertomuksen vuosiraportin luonnoksesta sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 päivityksestä ja merkitsee käydyn keskustelun tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 93  

254/00.01.02/2021  

 

Valmistelija hyvinvointikoordinaattori sanna.nevalainen@karkola.fi,  puh. 044 770 2173

 sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044 770 2130

 

Hyvinvointikoordinaattori Sanna Nevalainen on pyydetty kokoukseen esittelemään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 päivityksen.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 päivityksen ja toimittaa sen kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi osana hyvinvointikertomuksen vuosiraporttia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös tarkastettiin kokouksessa.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu kunnanhallitus

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 93  

254/00.01.02/2021  

 

Valmistelija hyvinvointikoordinaattori sanna.nevalainen@karkola.fi,  puh. 044 770 2173

sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Sote-uudistuksessa sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueiden järjestettäviksi, mutta ensisijainen vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säilyi edelleen kunnilla siltä osin kuin se kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin.

 

Kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Sen lisäksi kerran valtuustokaudessa valmistellaan laaja hyvinvointikertomus, jota arvioidaan ja päivitetään vuosittain vuosiraporteissa sekä osana muuta kuntasuunnittelua. (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 29.6.2021/612 § 6). Kärkölän kunnan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2021-2025 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa syksyllä 2021. Hyvinvointisuunnitelma on työkalu hyvinvointityön johtamiseen ja suunnitteluun, kehittämiseen ja seurantaan.

 

Laajan hyvinvointikertomuksen vuosiraportti on tiivistetty kuvaus kärköläläisten hyvinvoinnin kehityksestä, kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tehdyistä toimenpiteistä sekä asetettujen tavoitteiden toteutumisesta seurantavuosilta 2022-2023.Vuosiraportissa tehdään nostoja laajassa hyvinvointikertomuksessa ja -suunnitelmassa määritellyistä indikaattoreista. Raportin keskeisimpinä tietolähteinä on käytetty kouluterveyskyselyn tuloksia, THL:n Sotkanet tietokannan ja HYTE-kertoimen indikaattoreita, hyvinvointi-indikaattorin ja PYLL- indeksin tietoja sekä sähköiseen hyvinvointikertomustyökaluun koottuja, maakunnallisesti yhteisesti sovittuja indikaattoritietoja sekä paikallisesti kerättyä tilastotietoa mm. asiakas- ja kävijämääristä ja toteutuneista toimenpiteistä.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteet on kuvattu laajan hyvinvointikertomuksen vuosiraportissa vuosille 2024-2025, joita on tarkennettu lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on kirjattu kaikki lapsiystävällinen kunta työn tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2024-2026.

 

Hyvinvointiraportin, -kertomuksen ja -suunnitelman valmistelee Kärkölän hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä, jossa on edustus jokaiselta toimialalta.

 

15.4.2024 kokouksessaan hallitus keskusteli laajan hyvinvointikertomuksen vuosiraportin luonnoksesta ja merkitsi käydyn keskustelun tiedokseen.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi

1. laajan hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2022-2023 sekä

2. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2022-2025 osana hyvinvointikertomuksen vuosiraporttia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto