Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.06.2024/Pykälä 72


Liite1 Valtuustoaloite ajohidaste Kouluntielle

 

Valtuustoaloite ajohidasteen laittaminen Kouluntielle

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 111 

 

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Anne Tuomaila-Lähteenmäki teki alla olevan valtuustoaloitteen  20.5.2024 valtuuston kokouksesssa koskien ajohidasteen laittamista Kouluntielle.

 

Valtuustoaloite

 

Talvi tuo omat haasteensa auraukselle lumen määrän vuoksi. Kouluntiellä Nerolan kohdalla oli hidaste, joka talvella vahingoitui ja syystäkin otettiin pois. Kuitenkaan uutta hidastetta ei ole tuotu takaisin.

 

Valtuutettu esittää, että pikimiten uusi hidaste tuodaan samaan kohtaan. Näin rajataan kaahailu Kouluntiellä ja turvallisuus pysyy pienille päiväkotilaisille, Nerolan väelle/omaisille kuin ulkoilijoillekin. 

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu tekninen lautakunta

 tekninen johtaja

 

 

Tekninen lautakunta 18.06.2024 § 72  

191/10.03.01.01/2024  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Tekniselle lautakunnalle on saapunut käsiteltäväksi liitteenä oleva valtuustoaloite koskien ajohidasteen laittamista Kouluntielle.

 

Aloitteentekijä toivoo uuden hidasteen asettamista aiemman talvikunnossapidon myötä rikkoutuneen hidasteen tilalle Nerolan kohdalle.

 

Tekninen toimi on sopinut hidasteen uusimisesta Nerolan kohdalle vuoden 2024 asfaltointiurakan yhteydessä.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee aloitteen tiedoksi ja toteaa sen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Aloitteentekijä