Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 110



 

Valtuustoaloite kirjaston palveluiden turvaaminen

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 110  

190/12.03.02/2024  

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Matti Sallila luki alla olevan SDP valtuustoryhmän ja valtuutettu Sirpa Kinnarin (Vas) allekirjoittaman valtuustoaloitteen 20.5.2024 valtuuston kokouksessa koskien kirjastopalveluiden vakiinnuttamista osaksi Kärkölän kunnan palveluita.

 

Valtuustoaloite

 

Kärkölän kirjastopalvelut on turvattava

 

Kärkölässä kirjastopalvelut ovat olleet monien muutosten kohteena viime aikoina. Tämä jo sinällään rasittaa kirjastopalveluiden henkilökuntaa, kun kulkureitistä lähtien on tarvittu muutostyötä mahdollistamaan matalan kynnyksen yleissivistävien palveluiden käyttöä mahdollisimman aktiivisesti. Kirjastopalveluilla on kiistaton vaikutus lasten ja nuorten koulumenestykseen, kun lukutaito kehittyy vain lukemalla. Vaikutusta on myös aikuisten ja vanhusten sosiaaliseen elämään, kun toimivat kirjastopalvelut voivat olla ainoa mahdollisuus vuorovaikutukseen toisen kuntalaisen kanssa.

 

Kirjastopalveluiden henkilöstöresurssit on säilytettävä vähintään nykyisellä tasolla, työturvallisuuden sekä palveluiden varmuuden näkökulmasta. Jos resurssit vähentyisivät yhden vakituisen työntekijän tasolle, on suuri riski poissaolojen kohtuuttomasta vaikutusta palveluiden luotettavuuteen, joka omalta osaltaan nostaisi kynnystä poissaololle, terveydentilan niin vaatiessa. Tutkimusten mukaan suurin yksittäinen työturvallisuutta heikentävä tekijä kirjastopalveluissa on kiire. Resursseja vähentäessä työturvallisuus siis heikentyisi kiireen lisääntyessä jopa kohtuuttomaksi.

Lisääntyneet itsepalvelutoiminnot eivät vähennä tarvittavaa henkilöstöresurssia siinä määrin, että sen voisi puolittaa nykyisestä.

 

Allekirjoittaneet vaativat laadukkaiden kirjastopalveluiden vakiinnuttamista osaksi Kärkölän kunnan palveluita niin pian kuin mahdollista, viimeistään tulevan syksyn aikana. Olennaista on riittävien resurssien turvaaminen pysyvästi.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Miia Salminen esitti Toni Alanderin ja Nana Kirkkomäen kannattamana, että päätösehdotus muutettaisiin seuraavasti: Kunnanhallitus kiittää aloitteentekijöitä ja toteaa, että kunnanvaltuusto on päättänyt syksyllä 2023 kirjastopalveluiden nykyisen resurssin (1.6.2024 alkaen 1 kokoaikainenkirjastovirkailija + ostopalveluna Hollolan kunnasta hankittu esimiesresurssi) eikä kesken kuluvan vuoden ole osoittaa määrärahoja resurssin lisäämiseen. Lisäksi kunnanhallitus toteaa, että se on antanut vuonna 2023 sivistystoimelle toimeksiannon esittää kustannussäästöjä toimialan sisältä osana koko kunnan talouden vakauttamisohjelmaa, ja tässä yhteydessä sivistys- ja hyvinvointilautakunta on käynyt kirjastopalveluiden osalta kattavan keskustelun resurssoinnista. Kunnanhallitus toteaa aloitteen tulleen käsitellyksi.  

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdystä ehdotuksesta, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi sähköisenä äänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat esittelijän esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Miia Salmisen esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa sähköisessä äänestyksessä, äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 4 JAA-ääntä ja 5 EI-ääntä.

Puheenjohtaja julisti kunnanhallituksen päätökseksi tulleen Miia Salmisen esityksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu sivistysjohtaja

 aloitteentekijät