Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 22


 

Ennakkovaikutusten arviointi liittyen valtion erityisavustusten hakumenettelyä

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 22.02.2024 § 22  

62/02.05.01.01/2024  

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024-2027

 

Vuonna 2022 kärköläläisistä 30-54 -vuotiaista vain perusasteen suorittaneiden osuus ikäluokasta oli 21,2 prosenttia, työttömyysaste oli 10,1 prosenttia, vieraskielisen väestön osuus oli 3,8 prosenttia. Vuonna 2024 (16.2.2024) maksuttoman varhaiskasvatuksen piirissä perheen tulojen perusteella olevat lapset -osuus kaikista varhaiskasvatuksen piirissä olevista lapsista on 62 prosenttia.

 

Valtionavustusta käytetään varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Sillä edistetään oppimista, hyvinvointia ja lähipalveluperiaatetta sekä lapsen oikeutta välttämättömään ja riittävän varhaiseen tukeen. Sillä pyritään vähentämään perhetaustan negatiivisia vaikutuksia oppimistuloksiin lisäämässä oppimisen ja koulunkäynnin tuen

sekä oppilaan saaman ohjauksen määrää ja siten ennaltaehkäisemään ja lasten ja nuorten syrjäytymiskehitystä, joka on useissa tapauksissa ylisukupolvista. Toteutetaan oikea-aikaisia ja oikein kohdennettuja tukitoimenpiteitä ja resurssien vahvistamista esi- ja perusopetuksessa. Lisätään huoltajien tietoisuutta nykypäivän koulusta ja kasvatus-kumppanuuden merkityksestä. Tehostetaan oppivelvollisuuden ohjausta ja sen suorittamisen valvontaa kasvatusyhteistyötä vahvistamalla.

Edistetään oppilaiden omaehtoisia toimintavalmiuksia. Perusopetuksessa tukiopetuksen, osa-aikaisen erityisopetuksen, luokkamuotoisen

erityisopetuksen, vaativan erityisen tuen sekä oppilaanohjauksen vahvistaminen kohdentuen oppilaisiin, joilla opetuksen järjestäjän arvioi olevan puutteita opetussuunnitelman perusteiden mukaisten osaamis-tavoitteiden osalta.

 

Valtionavustuksella lisätään varhaiskasvatuksen henkilöstöä yhdellä lastenhoitajalla, jotta varhaiskasvatuksen henkilöstö voi suunnitella riittävän tuen kaikille lapsille yksilökohtaiset tuen- ja ohjauksen tarpeet huomioiden ja toteuttaa sen nykyistä pienemmissä ja tuentarveperusteisissa lapsiryhmissä sekä vahvistaa inklusiivista toimintakulttuuria huomioiden maahanmuuttajataustaiset lapset.

 

Valtionavustuksella lisätään esiopetuksen henkilöstöä yhdellä resurssilastenhoitajalla, jotta esiopetuksen opettajat voivat suunnitella riittävän tuen lapsille yksilökohtaiset tuentarpeet huomioiden (myös varhennetut ja vaativa erityisopetus) ja toteuttaa sen nykyistä pienemmissä lapsiryhmissä. Perusopetuksen luokkamuotoisen ja laaja-alaisen erityisopetuksen sekä yleisopetuksen samanaikaisopetuksen resurssia lisätään yhteensä 8 vuosiviikkotunnilla. Lisätään perusopetukseen koulunkäyntiohjaajan palveluja 30 tuntia, jotta voidaan varmistaa luokka-muotoista erityisopetusta tarvitsevien oppilaiden tuen ja ohjauksen tarve kaikissa koulupäivän tilanteissa.

 

Valtionavustuksen käyttösuunnitelma kattaa vuodet 2025 ja 2026 sekä tammi-toukokuun 2027.

 

Valtionavustuksen rahoitussuunnitelma on yhteensä 257 500 euroa, joka sisältää kunnan rahoitusosuuden 51 500 euroa. Valtioavustusta haetaan 206 000 euroa.

 

Edellä kuvatut varhaiskasvatuksen sekä esi- perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet ovat samanlaajuisia kuin toimenpiteet, joita toteutetaan varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa tämän vuoden aikana. Edellä mainitut avustuksen käyttösuunnitelman kirjaukset "valtionavustuksella lisätään" tarkoittaa vertailua resurssitilanteeseen, jolloin valtionavustusta ei olisi käytettävissä kyseisiä palveluja järjestettäessä.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi esittelyn valtion-avustuksen käyttöperusteista sekä käyttö- ja rahoitussuunnitelmasta. Lautakunta päättää, että valtionavustuksen hakeminen hankevuosille 2025-2027 on perusteltua ja tarkoituksenmukaista esitetyssä laajuudessa huomioiden kunnan omarahoitusosuuden sitovuuden kyseisille talousarviovuosille.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus