Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 7



 

Valtuustoaloite aloitteen täydentäminen ikäihmisten kuljetukset uimahalliin

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 231 

 

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Kauko Issakainen teki valtuustoaloitteen 24.4.2023 valtuuston kokouksessa koskien yli 65-vuotiaille koulukyyti uimahalliin maksuttomasti tai pienellä korvauksella kaksi kertaa kuukaudessa hintaan noin 3 euroa. Aluksi syyslukukaudella loka- ja marraskuussa sekä kevätlukukaudella helmi-maaliskuun välisenä aikana, uimahallille peseytymään ja virkistäytymään. Kuljetukset koskisivat tasapuolisesti kaikkia Kärkölän kunnan taajamia.

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsitteli aloitetta 24.8.2023 (§ 68) kokouksessaan ja päätti seuraavaa:

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti todeta vastauksessaan, että aloitteessa esitettyä palvelua voidaan tuottaa koulun toimintaviikkoina perjantaisin klo 10-13 välisenä aikana.

 

Lautakunta päätti, että palvelua tuotetaan perjantaisin 6.10.23 alkaen asiointikuljetusreiteillä (3) vuoroviikoin reittien vakiintuneiden aikataulujen puitteissa loka-marraskuussa 2023. Järvelää koskevan reitin paluukuljetus lähtee asiointikuljetusaikataulusta poiketen vasta klo 12.15. Palvelun käytöstä peritään 2,50 euron maksu, joka on yhtenevä asiointikuljetusmaksun kanssa. Poikkeuksena uimahallin vuosikortin ostaneet, ikäryhmään kuuluvat henkilöt, joille palvelu on maksutonta. Palvelua jatketaan helmi-maaliskuun 2024 ajan, mikäli palvelu osoittautuu tarpeelliseksi loka-marraskuun aikana.

 

Valtuustoaloitteen täydennys 23.10.2023

 

Valtuutettu Kauko Issakainen jatkaa ja selventää 24.4.2023 tekemäänsä aloitetta, joka koski Kärkölän syrjäkylillä asuvien eläkeikäisten mahdollisuudesta päästä kunnallisella kyydillä virkistäytymään uimahalliin seuraavasti:

 

Koska aiemmin tehdystä aloitteestani puuttuu liikuntarajoitteiset ja myös keskustaajaman lähellä asuvat, tulisi heille saada kyseiset virkistyskuljetukset jo pelkästään yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu aloitteentekijä

 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta

 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 25.01.2024 § 7  

176/08.01.01/2023  

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Yli 65-vuotialle tarkoitettuja uimahallikuljetuksia tuotettiin perjantaisin asiointikuljetusreiteillä (3) vuoroviikoin reittien vakiintuneiden aikataulujen puitteissa loka-marraskuussa 2023. Palvelua käyttivät yksittäiset kuntalaiset. He toivovat palvelun jatkuvan helmi-maaliskuussa 2024. Palvelun tuottamisesta ei aiheudu kunnalle lisäkustannuksia, joten on tarkoituksenmukaista jatkaa kokeilua helmi-maaliskuun ajan pyrkien tehostamaan palvelusta tiedottamista ja siten lisäämään käyttäjien määrää.

 

Valtuustoaloitteen 23.10.2023 tavoitteiden, "Koska aiemmin tehdystä aloitteestani puuttuu liikuntarajoitteiset ja myös keskustaajaman lähellä asuvat, tulisi heille saada kyseiset virkistyskuljetukset jo pelkästään yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan", voidaan todeta täyttyvän pääsääntöisesti (liikuntarajoitteiset ja keskustaajaman lähellä asuvat) nykyisen palvelun osalta ilman lisätoimenpiteitä, mutta huomioiden, että liikuntarajoitteisuutta on monenasteista. Kuljetuspalvelun käyttö mahdollistuu henkilöille, jotka selviävät itsenäisesti matkasta koulukuljetusautossa ja uimahallissa. Pyörätuolia tarvitsevia henkilöitä ei pystytä kuljettamaan palvelun tuottamiseen käytettävillä olevilla koulukuljetusautoilla.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteen. Lautakunta kiittää aloitteentekijää ja toteaa vastauksessaan, että helmi-maaliskuussa 2024 kokeiluluonteisena jatkuva palvelu täyttää pääsääntöisesti aloitteen mukaiset tavoitteet ilman lisätoimenpiteitä. Kuljetuspalvelun laajentaminen palvelemaan kaikenasteisia liikuntarajoitteisia henkilöitä ei ole mahdollista palvelun tuottamiseen käytettävissä olevilla koulukuljetusautoilla.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto