Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 39



 

Rakennusjärjestysehdotuksen hyväksyminen

 

Ympäristölautakunta 15.06.2022 § 42 

328/10.03.03/2022

 

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi puh. 044-770 2049

 

Ympäristölautakunnalle esitetään Kärkölän kunnan rakennusjärjestyksen päivittämistä koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksymistä ja nähtäville asettamista.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 14 §:n mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Kärkölän kunnan voimassa oleva rakennusjärjestys on hyväksytty Kärkölän kunnanvaltuustossa 4.3.2013 § 43. Lahden kaupunki sekä Nastolan ja Kärkölän kunnat olivat sopineet yhteisen rakennusvalvonnan järjestämisestä ja kunnilla oli yhteinen rakennuslautakunta. Tämän perusteella myös rakennusjärjestys laadittiin yhteisesti Lahden kaupungin sekä Nastolan ja Kärkölän kuntien kesken.

 

Lahden ja Nastolan yhdistyttyä ja yhteisen rakennuslautakunnan päätyttyä rakennusjärjestystä on syytä muuttaa ja laatia Kärkölän kunnalle oma rakennusjärjestys. Rakennusjärjestykseen ei ole tarkoitus tehdä  suuria muutoksia tässä vaiheessa. Uusi rakentamislaki on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024, joka muuttaa rakentamismääräyksiä ja -käytäntöjä, mikä edellyttää rakennusjärjestyksen päivittämistä uudelleen.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä valmisteltaessa on

soveltuvin osin noudatettava kaavoja valmisteltaessa käytettävää vuorovaikutusmenettelyä. Tämän perusteella rakennusjärjestyksen päivittämisestä on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka esitetään rakennus- ja ympäristölautakunnan hyväksyttäväksi.

 

Liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).

 

Esittelijä rakennustarkastaja Olli Vilén

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää Kärkölän kunnan rakennusjärjestyksen päivittämisestä ja hyväksyy liitteenä olevan rakennusjärjestyksen päivittämisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) ja asettaa sen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä Kärkölän kunnan internet-sivuilla.

Rakennusjärjestyksen päivittämisen vireille tulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman hyväksymisestä ilmoitetaan kuulutuksella Kärkölän kunnan virallisella ilmoitustaululla. Lisäksi kuulutus julkaistaan 29.6.2022 Hollolan Sanomat -lehdessä ja Kärkölän kunnan internet-sivuilla.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Ote Kärkölän kunnan toimielimet

Hausjärven kunta, Hollolan kunta, Mäntsälän kunta,

Orimattilan kaupunki,

Hämeen ELY-keskus

Uudenmaan ELY-keskus

Päijät-Hämeen liitto

Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Maakuntamuseo

Maannmittauslaitos

Liikennevirasto

 

Kuulutus Kärkölän kunnan virallinen ilmoitustaulu

Kärkölän kunnan internet-sivut

Hollolan Sanomat -lehti

 

 

Ympäristölautakunta 07.09.2022 § 51 

328/10.03.03/2022

  

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi, puh. 044-770 2049

 

Kärkölän kunnan rakennusjärjestyksen päivittämistä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on ollut nähtävillä 29.6 - 5.8.2022. Kärkölän kunnan virallisella ilmoitustaululla. Kuulutus on julkaistu 29.6.2022 Hollolan Sanomat -lehdessä ja Kärkölän kunnan internet-sivuilla. Rakennusjärjetyksen päivittämisestä ei ole tullut määräaikaan mennessä kommenteja.

 

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on antanut rakennusjärjestysesityksestä lausunnon 19.7.2022:

 

Lausunnossa on todettu seuraavaa:

 

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on tutustunut Kärkölän rakennusjärjestykseen huomioiden nykyiset säädökset sekä pelastuslaitoksen nykyiset ja valmistella olevat käytännöt ja ohjeet. Osa ohjeistuksista muuttunee Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ohjeistuksen myötä jolloin esim. aurinkovoimalle ja sähköautojen latauspaikoille sisätiloissa tulisi muutoksia, näistä muutama sana lausunnon lopussa.

 

Päijät-Hämeen pelastuslaitos kiinnittää huomioita seuraaviin kohtiin:

 

-          7.1 Maanrakennustyöt pohjavesialueilla ja vedenhankintavesistön valuma-alueella

 

Määräys; Pohjaveden pilaantuminen tulee estää pohjavesialueilla ja vedenhankintavesistöjen valuma-alueilla maanrakennustöitä tehtäessä.

 

Pelan huomio; olisi hyvä huomioida myös työkoneiden tankkaus ja mahdollinen tankkauspaikan muodostaminen.

 

-          7.3 Rakentaminen pohjavesialueilla ja vedenhankintavesistön valuma-alueella

 

Määräys; 1- ja 11- luokan pohjavesialueilla, sekä vedenhankintavesistön valuma-alueella öljy- ja polttoainesäiliöt sekä muut vaarallisten aineiden säiliöt tulee sijoittaa maan päälle ja rakentaa kaksivaippaisena rakenteena tai varustaa sellaisella suoja-altaalla ja varolaitteella, joka estää suorat valumat maastoon säiliön rikkoutuessa tai muun vahingon yhteydessä.

 

Pelan huomio; Rakennusjärjestyksessä edellytetään öljy- ja polttonestesäiliöiden sijoitusta pohjavesialueilla maan päälle. Pelastuslaitos huomauttaa, että oheinen teksti ei mahdollista jakeluasemien rakentamista, koska jakeluasemia koskeva tämänhetkinen lainsäädäntö ei mahdollista bensiinisäiliön sijoittamista maan päälle kuin veneasemilla.

 

-          7.6 Maalämpö

 

Määräys; Maalämmön käyttäminen (lämpökaivo, maapiiri) lämmitysjärjestelmänä vaatii rakennusvalvontaviranomaisen luvan sekä uudisrakentamisessa että lämmitysjärjestelmän vaihdoksessa. Vedenottamon suoja-alueilla ja läheisyydessä ei yleensä ole edellytyksiä maalämmön käytölle. Pohjavesialueella maalämpökaivon hyväksyntä perustuu tapauskohtaiseen harkintaan, maapiirien rakentaminen ei ole mahdollista (liitekartta nro 3). Lämmönkeruuputkistojen asentaminen vesistöön edellyttää vesirakennustyöilmoitusta tai vesilain mukaista lupaa.

 

Pelan huomio: Vedenottamon suoja-alue termiä tulisi tarkentaa (yleensä pohjavesialueen raja) ja/tai kirjata pohjavesialueelle suunniteltavien lämpökaivojen kohdalle automaattisesti tarve aluehallintoviraston luvan tarve.

 

Lausunnossa viitataan yleisesti pohjavesien suojelusuunnitelmiin, joissa voidaan ottaa huomioon mm. seuraavaa.

 

-          Pohjavesialueille rakennettavien lämpökaivojen osalta on ennen rakentamista hankittava aluehallintoviraston lupa tai ympäristönsuojelulain mukaisen valtion valvontaviranomaisen lausunto vesilain mukaisen luvan tarpeellisuudesta.

 

-          Porauksessa on huolehdittava, että maaperään tai pohjaveteen ei pääse valumaan öljyä tai muita haitallisia aineita. Porauskaluston on oltava tarkoitukseen sopiva.

 

-          Kaivorakenteiden on oltava sellaiset, ettei niiden kautta pääse pintavesiä pohjaveteen. Kaivon yläosassa on käytettävä suojaputkea, joka upotetaan vähintään 2-6 metriä kallioon. Suojaputken ja kallion välinen sauma on tiivistettävä.

 

-          Porausraportti ja mahdolliset vesinäytteiden tulokset on pyydettäessä toimitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja vesitalousasioita valvovalle valtion viranomaiselle.

 

-          Järjestelmässä ei saa käyttää pohjavedelle vaarallisia aineita.

-          Huollon tai laitteiston käytöstä poiston yhteydessä lämmönsiirtoliuos on otettava talteen. Liuosta ei saa päästää tai sijoittaa ympäristöön.

 

-          Hakijan on varauduttava tarvittaessa tulppaamaan kaivo, mikäli sen rakentamisesta aiheutuu pohjaveden määrän tai laadun haitallisia muutoksia.

 

            Toimenpidesuositukset:

 

-          Pohjavesialueille tehtävistä maalämpökaivoista tulee pyytää aluehallintoviraston lupa tai lausunto vesilain mukaisen luvan tarpeellisuudesta ELY-keskukselta.

 

-          Kunnan ympäristönsuojelusmääräyksissä tulisi kieltää maalämpöjärjestelmät pohjaveden muodostumisalueilla tai koko 1- ja 2-luokan pohjavesialueilla.

 

-          Maalämpökaivojen sijaan pohjavesialueilla on suositeltavaa rakentaa esim. ilmavesilämpöpumppuja.

 

            Lisäksi pelastuslaitos suosittelee;
 

-          Tulisijallisten rakennelmien osalta on hyvä muistaa myös paloturvallisuus. Suosittelemme kiinteiden grillien ja paljujen tulipesien sijoittamista vähintään 4 m etäisyydelle räystäslinjasta tulipaloriskin vähentämiseksi.

 

-          Jäteastiat ovat yleinen kohde ilkivaltaisille tuhopoltoille, esitämme tuhopolttoriskien vähentämiseksi on, että jäteastiat ja jätesäilytystilat on sijoitettava niin, että tulipalon syttymisen ja leviämisen vaara on vähäinen. Rakennuksen alla tai sen välittömässä lähteisyydessä ei saa säilyttää mitään helposti syttyvää.
 

-          Turvallinen etäisyys esimerkiksi yksittäisille jäteastioille on 4 m ja katoksille 8 m.
 

-          Sähköautojen latauksesta autotalleissa ja -halleissa sen verran, että jännite olisi saatava kytkettyä pois tilaan menemättä.
 

-          Aurinkosähköstä myös muutama sana, on varmistettava paneeleiden poiskytkentä poikkeamatilassa - selkeät merkinnät aurinkosähköstä ja kytkimien merkitseminen- osana työturvallisuutta.

 

Ehdotus Kärkölän kunnan rakennusjärjestykseksi on esityslistan liitteenä. Ehdotuksessa on huomioitu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen lausunto.

 

Rakennusjärjestyksen valmisteluun ovat osallistuneet pormestari, ympäristölautakunnan puheenjohtaja, tekninenjohtaja, ympäristösihteeri ja rakennustarkastaja 15.9.2022 pidetyssä kokouksessa.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Olli Vilén

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää laittaa Kärkölän kunnan rakennusjärjestysluonnoksen nähtäville yleiseen tietoverkkoon sekä pyytää tarvittavat lausunnot. Nähtävillepanosta kuulutetaan Hollolan Sanomat -lehdessä, Kärkölän kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä Kärkölän kunnan internet -sivuilla.Ympäristölautakunta laittaa rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville yleiseen tietoverkkoon, josta kuulutetaan Hollolan Sanomille ja osallisille sekä pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Ympäristölautakunta päätti seuraavaa.

 

Ympäristölautakunta päättää laittaa Kärkölän kunnan rakennusjärjestysluonnoksen nähtäville yleiseen tietoverkkoon sekä pyytää tarvittavat lausunnot. Nähtävillepanosta kuulutetaan Hollolan Sanomat -lehdessä, Kärkölän kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä Kärkölän kunnan internet -sivuilla.

 

Lisäksi jakeluun päätettiin lisätä alueella toimivat rakennusalan yritykset

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Ote Kärkölän kunnan toimielimet

Hausjärven kunta, Hollolan kunta, Mäntsälän kunta,

Orimattilan kaupunki,

Hämeen ELY-keskus

Uudenmaan ELY-keskus

Päijät-Hämeen liitto

Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Maakuntamuseo

Maannmittauslaitos

Väylävirasto

Kärkölän yrittäjät

Kärkölän maataloustuottajain yhdistys ry

kyläyhdistykset

 

Kuulutus Kärkölän kunnan virallinen ilmoitustaulu

Kärkölän kunnan internet-sivut

Hollolan Sanomat -lehti

 

 

Ympäristölautakunta 23.11.2022 § 73 

328/10.03.03/2022 

 

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi, puh. 044-770 2049

 

 

Rakennusjärjestysluonnos oli nähtävänä kunnan yleisesstä tietoverkossa 14.9.2022-21.10.2022 ja siitä kuulutettiin Hollolan Sanomissa 14.9.2022. Lausunnot pyydettiin toimittamaan 21.10.2022 mennessä.

 

Lausunnot ja mielipiteet on koottu seuraavaan taulukkoon.

 

Päijät-Hämeen pelastuslaitos 12.10.2022

huomio

kommentti

 

4 § Palo-osastoinnin muuttuminen turvallisempaan suuntaan, esim. öljylammityslaitteiston poistaminen ja tila kellariksi, kemikaalivarasto varastoksi, onko luvan tarvetta muutokselle.

 

Öljylämmityksen poisto ei vaadi erillistä lupaa, mutta uuden lämmitysjärjestel-

män teko vaatii luvan. 

 

4§ Erillisen autokatoksen rakentaminen, voisiko tämän yhteydessä olla palo-osastoimatonta varastotilaa, jos voi niin minkä verran.

 

Autokatoksen yhteyteen ei saa rakentaa yli 10m² varastoa, ellei hae siihen erillistä rakennuslupaa. Vaatii palo-osastoinnin. Myös kokonaisalan tulee olla alle 50m²

 

10 § Maalämpökaivojärjestelmän rakentaminen; vesitalouslupa onko sama kuin vesilain mukainen lupa aluehallintovirastolta.

 

Vesitalouslupa on sama kuin vesilain mukainen lupa aluehallintoviras-tolta. Ei muutosta rakennusjärjestyk-seen

 

12 § Osoitenumero erittäin tärkeä asia, sen sijaan valaistu numero esim. kohteissa joissa ei ole sähkoä tai kohteissa joissa joudutaan asentamaan numero liittymaan ja siitä tie johtaa pihaan (35 m).

 

Muutetaan rakennusjärjestystä vastaamaan huomiota.

 

14 § Palovaroitin; yksi palovaroitin/ alkava 60 m2/ kerros

 

Lisätään rakennusjärjestyk-

seen sana alkava 

 

14 § Hiilimonoksidivaroitin (hakavaroitin) tulee asentaa käyttöohjeen mukaisesti. Suositeltavaa toki on tulisijallisiin tiloihin

Hiilimonoksidiva-roitin on rakennusjärjestyk-

sessä suositus

 

19 § Pelastustiepiirros mahdollisine nostopaikkoineen on esitettava porrashuoneeseen sijoitettavassa palokunnantaulussa.

 

Lisätään selvennys rakennusjärjestyk-

seen.

 

36 § Pelastuslaki 379/2011 16 §:n mukaan yleisötapahtuman pelastussuunnitelma....

 

Lisätään selvennys rakennusjärjestyk-

seen.

 

45 § Oljy- ja polttoainesailiot sekä. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää kiinteällä vuotoaltaalla

varustettua säiliotä tai kaksivaippaista säiliotä.

Lisätään selvennys rakennusjärjestyk-seen.

 

Tyomailla voidaan käyttää kiinteällä vuotoaltaalla varustettuja tai kaksoisvaippaisia UN-valmistettuja kuljetus-/varastointisäilioitä, tai pelkästään varastointiin tarkoitettuja kaksoispidätyksen omaavia säiliöitä (esim. SFS-EN 12285-2, SFS 2733). Säiliötarkastusten on oltava voimassa tyomaalle tultaessa.

 

Lisätään selvennys rakennusjärjestyk-seen.

Hollolan kunta

13.9.2022

Tarkastelimme asiaa kaavoituksen ja rakennusvalvonnan lupapalaverissa ja totesimme yhteisesti, että meillä ei ole Kärkölän rakennusjärjestyksen luonnoksesta erityistä lausuttavaa, eikä siinä ole olennaisesti Hollolan kuntaan vaikuttavia asioita.

Eli Hollolasta ei olla toimittamassa tämän viestin lisäksi virallista lausuntoa.

 

 

Päijät-Hämeen liitto

14.10.2022

Päijät-Hämeen liitolla ei ole huomautettavaa Kärkölän rakennusjärjestysluonnoksesta.

 

 

Kärkölän ympäris-töyhdistys 21.10.2022

Kärkölän kunnan ympäristölautakunta on aloittanut rakennusjärjestyksen päivittämisen jo vuonna 2016. Nyt rakennusjärjestysluonnos on asetettu nähtäville. Ympäristölautakunnan päätösesityksessä mainitaan rakennusjärjestysehdotus ja toisaalla rakennusjärjestysluonnos. Nähtäville on asetettu versio, josta ei tiedä onko kyseessä voimassa oleva rakennusjärjestys, edellä mainittu luonnos vai peräti ehdotus? Nähtävillä olevassa aineistossa on mainittu liite, mutta se puuttuu. Tällainen epätarkkuus aineiston julkaisussa ei ole hyväksyttävää.

Mitä on tapahtunut vuonna 2016 asetetuille tavoitteille? Mitä ne olivat? Ympäristölautakunnan 15.06.2022 § 42 käsittelytekstissä sanotaan, että rakennusjärjestykseen ei ole tarkoitus tehdä suuria muutoksia tässä vaiheessa. Nähtäville asetettu versio poikkeaa kuitenkin suuresti voimassa olevasta rakennusjärjestyksestä sekä sisällön että määräysten tasolla. Rakennusjärjestykseen ehdotetut muutokset tulee kuvata yksiselitteisen selvästi ja muutokset tulee myös perustella. Luonnoksen liitteeksi tulee lisätä vertailu voimassa olevan rakennusjärjestyksen ja luonnoksen määräyksistä; mitkä määräykset poistuvat, mitä ovat uudet määräykset ja mitkä määräykset muuttuvat ja miten. 

Rakennusjärjestysuudistuksen tavoite on epäselvä; mitä oli tarkoitus muuttaa? Mitä on muutettu?

Rakennusjärjestys tulee asettaa uudelleen nähtäville luonnoksena, joka on selkeä ja jossa ehdotetut muutokset esitetään avoimesti. Uuden luonnoksen valmistelussa tulee myös pyrkiä termien ja käsitteiden yhdenmukaisuuteen, asiakokonaisuuksien ja aiheiden huolelliseen otsikointiin.

 

Mielipide ei aiheuta muutoksia rakennusjärjestys-ehdotukseen. Ehdotukseen liitetyistä kommenteista selviää, että merkittävin muutos entiseen on siihen tehty rakenteellinen muutos.

ELY-keskus 20.10.2022

Kärkölän kunta on pyytänyt Hämeen ELY-keskuksen lausuntoa kunnan rakennus-järjestysluonnoksesta. Kunnan voimassa oleva rakennusjärjestys on hyväksytty Kärkölän kunnanvaltuustossa 4.3.2013. Rakennusjärjestys laadittiin tuolloin yhteisesti Lahden kaupungin sekä Nastolan ja Kärkölän kuntien kesken. Lahden ja Nastolan yhdistyttyä ja yhteisen rakennuslautakunnan päätyttyä rakennusjärjestystä on tullut tarpeen muuttaa ja laatia Kärkölän kunnalle oma rakennusjärjestys. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todetaan, että rakennus-järjestykseen ei ole tarkoitus tehdä merkittäviä muutoksia tässä vaiheessa.

 

 

 

1 § Rakennusjärjestyksen tehtävä, 3 § Rakentamistapaohjeet ja määritelmiä

 

Rakennusjärjestyksen tehtävä ja soveltamisala on kuvattu asiakirjan alussa asianmukaisesti ja selkeästi ja samassa yhteydessä on hyvin kuvattu rakennusjärjestyksessä käytettävä termistö.

 

 

 

5 § Uuden rakennuksen rakentaminen puretun tai tuhoutuneen rakennuksen tilalle

 

Luvussa todetaan, että "olemassa olevan asuinrakennuksen samaan pihapiiriin kuuluvan puretun tai tuhoutuneen talousrakennuksen tilalle voidaan rakentaa uusi, jos rakennus muutoin täyttää rakennusjärjestyksen sille asettamat vaatimukset. Rakentaminen vaatii aina rakennusluvan". ELY- keskus huomauttaa, että luvun tarkoitus ja tarve jää epäselväksi eikä asiasta käy ilmi, mihin viitataan lauseessa sanalla muutoin. Esitetty viittaus MRL 72 ja 125 § tulisi asiakohdassa myös kirjoittaa auki.

 

 

Muutoin sana tarkoittaa, että rakennuksen on täytettävä rakennusluvalle vaaditut vaatimukset, mutta rakennuksen voi rakentaa entiselle paikalle.

 

 

9 § Mainoslaitteet ja muut vastaavat laitteet

 

ELY-keskus esittää kohtaa täydennettäväksi myynti-, tiedotus-, mainos-, ja muuta sellaista laitetta koskevan sijoittamisen ohjeistuksen osalta seuraavasti: "laite ei saa estää eikä häiritä liikenteenohjauslaitteen havaitsemista, heikentää yleistä liikenneturvallisuutta eikä muodostaa liittymiin näkemäestettä".

 

 

Lisätään rakennusjärjestyk-seen.

 

10 § Maalämpö

 

Kohdassa on oikein todettu, että maalämpökaivo-järjestelmän rakentaminen pohjavesialueella on kielletty, ellei hankkeelle ole myönnetty vesitalouslupaa. Kohdassa myös todetaan, että "Maalämmön rakentaminen on kielletty vedenottamon kaukosuojavyöhykkeelle tai mikäli suojavyöhykkeitä ei ole määritelty, vedenottamon valuma-alueelle." Edellä mainittu kirjaus ei ole välttämätön rakennusjärjes-tyksessä, sillä maalämmön rakentaminen on kielletty koko pohjavesialueella. Haettaessa maalämpöjärjes-telmän rakentamiselle vesitalouslupaa, katsotaan samassa yhteydessä myös edellä mainitut suojavyöhykkeet.

 

 

Poistetaan  "Maalämmön rakentaminen on kielletty vedenottamon kaukosuojavyö-hykkeelle tai mikäli suojavyöhykkeitä ei ole määritelty, vedenottamon valuma-alueelle."

 

18 § Sade- ja sulamisvesien sekä pintavesien johtaminen (hulevedet) ja lumen varastointi

 

Hulevesien johtamista koskien tulee rakennusjärjestyksestä tulla ilmi, että hulevesien johtamisesta maanteiden sivuojiin päättää kunnan ympäristöviranomainen, joka kuulee asiassa tienpitäjää. Tienpitoviranomainen suhtautuu lähtökohtaisesti kielteisesti hulevesien johtamiseen maantien sivuojaan.

 

Korjataan rakennusjärjestystä lausunnon mukaiseksi.

 

Koskien sivulla 24 olevaa viittausta MRL 16, 72, 125 ja 137 §, MRA 57 §, Maantielaki 503/2005, RakJ 21 § Kärkölän kunnan ympäristönsuojelumääräykset, ELY-keskus huomauttaa, että laki maanteistä on nykyisellään laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä.

 

 

Korjataan rakennusjärjestykseen.

 

27 § Etäisyys yleisestä ja yksityisestä tiestä ja liikennemelun huomioonottaminen

 

Kohdassa käsitellään etäisyyttä teistä ja liikennemelun huomioon ottamista. ELY-keskus huomauttaa, että ko. kohdassa tulee huomioida myös rataverkko ja tärinävaikutukset.

 

Rakennusjärjestyksen 27 § tulee täydentää myös siten, että siinä huomioidaan laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 44 § lisäksi myös 45

§, jossa käsitellään rakennusten tai rakennelmien sijoittamista maantien näkemäalueella.

 

 

Lisätty lausunnon huomiot tärinävaikutus ja seuraava teksti laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä 44§ ja 45§ :

Rakentaminen on kiellettyä suoja-alueen ulkopuolellakin sellaisella alueella, jolla näkemäalan vapaana pitäminen sitä rajoittavista esteistä on tarpeen liikenneturvallisuuden vuoksi.  

 

 

28 § Suunnittelutarvealue

 

Suunnittelutarvealueiden osalta rakennusjärjestyksessä todetaan, että "suunnittelutarvealuetta Kärkölän kunnassa ovat maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitettujen alueiden sekä 2 momentissa tarkoitetun rakentamisen lisäksi rakennusjärjestyksen liitteenä olevassa kartassa rajatut alueet, joilla on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä (liitekartta 1)". Liiteaineistoa ei kuitenkaan ole rakennusjärjestyksen liitteenä eikä näin ollen ole käsitystä esitetäänkö voimassa oleviin suunnittelutarvealueisiin muutosta.

 

 

Suunnittelutarve-alue ei ole ollut muutoksen kohteena, eikä siihen ei ole tehty muutoksia.

 

43 § Vesihuolto ja jätevesien johtaminen

 

Yleisenä kommenttina lukua koskien ELY-keskus esittää täsmennettäväksi termistöä niin, että luvussa käytetään termejä jätevesiviemä-riverkosto, jätevesiviemäri ja vesijohtoverkosto. Luvussa mainitaan, että "Ennen rakennusluvan myöntämistä on vesihuoltoverkoston ulkopuolisilla alueilla varmistuttava siitä, että kiinteistölle on saatavissa riittävästi terveydelliset laatuvaatimukset täyttävää talousvettä, muussa tapauksessa rakennuttajan on varauduttava talousveden puhdistamiseen". Tältä osin ELY-keskus esittää täydennettäväksi kenen tehtävänä ja vastuulla on varmistaa kohdassa mainittu talousveden saatavuus. Kohdassa on myös syytä tarkemmin pohtia määräystä talousveden puhdistamiseksi.

 

Lausunnossa ehdotetut korjaukset tehty rakennusjärjestykseen.

 

 

Kohtaa "Talousveden laatua voivat heikentää mm. rauta, mangaani, nitraatti, fluoridi, radon ja radioaktiiviset aineet" esitetään täydennettäväksi tarken-nuksella "Kiinteistön talousvesikäytössä olevan kaivoveden laatua voivat heikentää.". Talousveden laatuun liittyviin asioihin vastaa kunnan terveyden-suojeluviranomainen.

Lisätty järjestykseen

 

Lopuksi

 

Osallisten kannalta olisi hyvä, jos nähtävillä olevasta rakennusjärjestyksessä korostettaisiin voimassa olevaan rakennus-järjestykseen nähden muuttuvat asiakohdat.

 

 

 

Rakennusjärjestyksen liitteeksi olisi hyvä laittaa kartat, joissa esitetään RKY-alueet ja maakunnallisesti arvokkaat alueet joihin rakennusjärjestyksessä viitataan.

 

 

 

Rakennusjärjestystä koskevana yleisenä kommenttina ELY-keskus toteaa, että rakennus-järjestyksessä on useita viittauksia maankäyttö- ja rakennuslain ulkopuoliseen lainsäädäntöön, asetuksiin ja päätöksiin. Ristiriita-tilanteiden ja väärinkäsitysten välttämiseksi rakennus-valvonnan on syytä seurata muuttuvaa lainsäädäntöä, jotta rakennusjärjestys pysyy ajantasaisena.

 

 

Lahden museot

24.10.2022

Kärkölän kunta on uusimassa rakennusjärjestystään. Lahden museot / Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo lausuu Kärkölän kunnan rakennusjärjestyksen luonnoksesta seuraavaa.

 

 

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 14§ mukaan rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset.

 

Rakennusjärjestyksen rooli korostuu alueilla, joilla tarkin kaavataso on maakuntakaava. Maalaismaisena kuntana tällaista aluetta on Kärkölässä pinta-alallisesti paljon, joskin harvaan asuttuna. Näillä alueilla on kuitenkin myös muinaisjäännöksiä sekä rakennus- ja kulttuurihistoriallisia, kyläkuvallisia ja maisemallisia arvoja, joiden huomioon ottaminen on kaavan puuttuessa tärkeää nostaa esille rakennusjärjestyksessä.

 

 

 

Rakennusjärjestyksen luonnoksessa on jo joitakin mainintoja arvokohteisiin tai suojeltuihin rakennuksiin kohdistuvien toimenpiteiden osalta. Arvokohde käsitteenä on siksi tärkeää avata myös rakennusjärjestyksen alkuosan määritelmissä seuraavasti: Arvokohde voi tarkoittaa myös muita kuin kaavalla tai erityislaeilla suojeltuja kohteita, kuten kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti merkittäviä kohteita tai alueita. Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo antaa neuvontaa ja toimii lausunnonantajana arvokohteita koskien.

 

Lisätään lukuun 3§ Arvokohde

 

Arvokohde voi tarkoittaa myös muita kuin kaavalla tai erityislaeilla suojeltuja kohteita, kuten kulttuurihistorialli-

sesti ja maisemallisesti merkittäviä kohteita tai alueita. Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuseo antaa neuvontaa ja toimii lausunnonantajana arvokohteita koskien.

 

 

 

Lisäksi museo esittää, että rakennusjärjestyksen II luvun 6 § (Rakennuksen sopeutuminen ympäristöön) alakohdaksi lisätään seuraavat huomioon otettavat asiat, kun suunnittelu ja rakentaminen kohdistuu kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta arvokkaille alueille, joilla ei toteudu asema- tai yleiskaavan ohjausvaikutus:

 

 

Lisätään lukuun 6§

 

 

 

Kulttuuriympäristön huomioon ottaminen

 

1) Kiinteät muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia maaperässä säilyneitä rakenteita ja jälkiä ihmisen muinaisesta toiminnasta. Muinaisjäännösalueilla muinaisjäännökseen kajoaminen on kiellettyä ilman Museoviraston lupaa. Rakennushanketta suunniteltaessa tulee selvittää lähiympäristön mahdolliset muinaisjäännökset ja hankkeen vaikutus niihin. Tiedot muinaisjäännöksistä löytyvät Museoviraston ylläpitämästä muinaisjäännösrekisteristä (www.kyppi.fi). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen määrittelee museoviranomainen. Jos rakennuspaikalla tai sen läheisyydessä sijaitsee muinaisjäännös, tulee rakennushankkeeseen ryhtyvän hyvissä ajoin neuvotella museoviranomaisen kanssa maankäyttöä

koskevista suunnitelmistaan ja pyytää suunnitelmista alueellisen vastuumuseon lausunto. Ennen rakentamiseen ryhtymistä ja rakentamisen aikana tulee toimia museoviranomaisen määrittelemällä tavalla.

 

Muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain 1 §:n mukaisesti rauhoitettuja heti löytyessään ilman erillistä suojelupäätöstä. Jos sellaisellakin alueella, josta ei ole tiedossa kiinteitä muinaisjäännöksiä, rakentamisen yhteydessä havaitaan merkkejä mahdollisesta muinaisjäännöksestä, on työt lain mukaan keskeytettävä ja ilmoitettava asiasta museoviranomaiselle (MML 14 §)

 

Viittaus: Muinaismuistolaki 295/63, MRL 197 §

 

 

Lisätään lukuun 6§

 

2) Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaissa kulttuuriympäristöissä ja maisema-alueilla suunnittelun

 

lähtökohdaksi on otettava kulttuuriympäristön arvojen säilyttäminen. Valtakunnallisesti arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä (www.rky.fi) ja maisema-alueita (www.ymparisto.fi/fiFI/Luonto/Maisemat/Arvokkaat_maisemaalueet) koskevat valtakunnalliset alueiden-käyttötavoitteet (MRL 22§, 24§). Maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja maisema-alueiden aluerajaukset on esitetty maakuntakaavassa ja ne on otettava huomioon toimenpiteitä toteutettaessa (MRL 32§, 118§, 139§). Kyseisille alueille kohdistuvat toimenpiteet ovat luvanvaraisia ja Päijät-Hämeen alueelliselle vastuumuseolle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen.

 

 

Mainittu kohdassa §32

 

3) Paikallisesti arvokkaissa kulttuuriympäristöissä ja inventoiduissa kohteissa suunnittelun lähtökohtana on

kulttuuriympäristön paikallisen omaleimaisuuden säilyttäminen. Inventoiduista kohteista saa tietoa kunnasta tai Päijät-Hämeen alueellisesta vastuumuseosta. Alueilla, joissa inventoinnit eivät ole kattavia, on tarpeen tehdä lisäselvityksiä. Alueelliselle vastuumuseolle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. (MRL 118§, 139§)

 

 

 

Lisätään §32

 

4) Kunnan viranomainen voi lupaa haettaessa edellyttää rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen selvittämistä tai kuntoselvityksen laatimista. Kulttuurihistoriallisten arvojen tai kohteen kunnon selvittää alan asiantuntija. Päijät-Hämeen alueelliselle vastuumuseolle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. (MRL 118§, 139§)

 

Viittaukset: Maankäyttö- ja rakennuslaki 314/1999.

 

 

 

Mainittu §32

 

Lisäksi museo esittää seuraavia yksittäisiä täydennyksiä rakennusjärjestykseen:

 

II luku 11 § Aurinkosähkö ja sähköautojen latauspisteet

 

Aurinkosähkön keräyspisteen voi rakentaa rakennuksen katolle ilman erillistä rakennuslupaa. Tätä suuremmat keräysalueet vaativat rakennusluvan. Ehdotetaan lisäystä: Arvokohteissa ja suojelluissa rakennuksissa julkisivuille tai katteelle asennettavat aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput edellyttävät aina toimenpidelupaa ja Päijät-Hämeen alueellisen vastuumuseon kuulemista.

 

 

 

Lisätään lukuun §11

 

II luku 13 § Rakennuksen ja rakennetun ympäristön hoito ja valvonta sekä varastointi

 

Kaavassa suojellulla tai muutoin arvokkaaksi arvioidulla alueella tulee ennen ympäristökuvaan vaikuttavien toimenpiteiden toteuttamista olla yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiseen.

 

Ehdotetaan lisäystä: ja

alueelliseen vastuumuseoon. Tällaisia toimenpiteitä ovaty myös julkisivuille tai katteelle asennettavat aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput.

 

 

Lisäys lisätty §11 kohdalle.

 

Saman kohdan soveltamisohje

Ympäristökuvaltaan arvokkaita alueita ovat valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt ja -maisemat.

 

Ehdotetaan lisäystä: sekä paikallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt.

 

Lisätään lukuun §13

Hausjärven kunta 25.10.2022

Hausjärven kunnalla ei ole huomautettavaa Kärkölän rakennusjärjestysluonnoksesta KH 25.10.2022 § 159

 

 

 

 

 

Esittelijä rakennustarkastaja Olli Vilén

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta lähettää rakennusjärjestyksen ehdotuksen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Kunnanhallituksen käsittely on 28.11.2022 ja kunnanvaltuuston kokous 12.12.2022. Rakennusjärjestys on tarkoitus tulla voimaan 1.2.2023.

 

Päätös Rakennusjärjestysehdotukseen tehtiin seuraavat muutokset.

Rakennusjärjestys 3 §
Lisättiin yksimielisesti otsikko Rakennuksen kerros.

Rakennusjärjestys 4 §
Puheenjohtaja teki seuraavan vastaehdotuksen, jota Soile Laakso ja Juha-Matti Laiho kannattivat.

Kaikkiin seuraaviin kohtiin, joissa on määritetty rajakoko, todetaan, mitä vaaditaan rajan ylä- ja alapuolella. Lisätään:


- grillikota / -katos yli 25 m² -R
- yli 10 m² katokset yleensä (terassikatokset, polttopuukatokset, yms.) - T
- jätekatos (alle 4 m²) - täytettävä etäisyys vaatimukset E
- varastointisäiliö - siilo (maanpäällinen osaa alle 10 m³) - hankkeesta riippuen T/R
- suurehko antenni (lautasantenni halkaisija yli 1,2 m) - hankkeesta riippuen T/R

Puheenjohtajan vastaehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisättiin yksimielisesti seuraavaan kohtaan "ennen toimenpidettä":
E = ei valvontatoimenpiteitä, ilmoitettava  kunnan rakennusvalvontaan
eli lisäyksen jälkeen kuuluu seuraavasti:
E = ei valvontatoimenpiteitä, ilmoitettava ennen toimienpidettä kunnan rakennusvalvontaan

Rakennusjärjestys 21 §
Vimeisen kappaleen ensimmäinen lause  "Tonttien välisen aidan..." muutettiin yksimielisesti "Tonttien välisen raja-aidan..."

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti edellä selostetuilla rakennusjärjestysehdotukseen tehdyillä muutoksilla.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 216 

328/10.03.03/2022 

 

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi, puh. 044-770 2049

 

Ympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan 23.11.2022 § 73 rakennusjärjestysehdotusta ja päätti lähettää rakennusjärjestysehdotuksen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan rakennusjärjestysehdotuksen Kärkölän kunnan rakennusjärjestykseksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa tämän lisäasian käsittelyyn. Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu rakennustarkastaja

 Kunnanvaltuusto

 

 

Kunnanvaltuusto 12.12.2022 § 50 

328/10.03.03/2022 

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan rakennusjärjestysehdotuksen Kärkölän kunnan rakennusjärjestykseksi.

 

Päätös Pormestari teki seuraavan vastaehdotuksen, jota Mari Raininko kannatti:

Kunnanvaltuusto palauttaa asian uuteen valmisteluun, koska valmistelu on keskeneräinen. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 6 §:n mukaan ehdotus rakennusjärjestykseksi on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävänä vähintään 30 päivän ajan. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus rakennusjärjestysehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan, jollei asian merkittävyys edellytä laajempaa tiedottamista. Rakennusjärjestysehdotuksesta on pyydettävä lausunto elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, maakunnan liitolta ja kunnalta, jonka alueiden käyttöön tai rakentamiseen rakennusjärjestys vaikuttaa. 

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu rakennustarkastaja

 ympäristölautakunta

 kunnanhallitus

 

 

Ympäristölautakunta 22.02.2023 § 19 

328/10.03.03/2022 

 

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi, puh. 044-770 2049

 

 

Rakennusjärjestysehdotus oli nähtävänä kunnan yleisesstä tietoverkossa 4.1.-10.2.2023 ja siitä kuulutettiin Hollolan Sanomissa 4.1.2023. Lausunnot pyydettiin toimittamaan 10.2.2023 mennessä.

 

 Lausunnot ja mielipiteet on koottu seuraavaan taulukkoon.

 

Lausunnon antaja

huomio

kommentti

 

Päijät-Hämeen Pelastuslaitos

1§ Rakennusmääräyskokoelman määräykset menevät rakennusjärjestyksen edelle

- esitys; ... voimassa olevat rakennusmääräykset, määräyksiä on useilta eri vuosilta

 

 

Suomen rakentamismääräyskokoelma on poistunut ja tilalle ovat tulleet tarkemmat asetukset.

 

 

 

4§ Taulukko 2) Yleisörakennelma - katsomo

-yleisötilaisuuden järjestämisessä voi tulla suurehkojen (esim. 100 henkilöä) katsomoiden (korkeus 3 m) rakentaminen vastaan, näistä olisi rakennusvalvonnan oltava tietoinen - tarvittaessa tarkastaa ne

 

 

 

Lisätty vaatimus rakennusluvasta suuria katsomoita varten.

 

12§ Osoitenumero

- mitä tarkoittaa 35 m, jos matkaa niin voisi jättää pois ja käyttöönottotarkastuksella todeta löytäisikö esim. ambulanssi kohteen asennetuin opastein vai tarvitaanko lisäohjausta.

- kaava-alueen ulkopuolella ei rakenneta tien tuntumaan, opastus liittymään on usein tarpeen

 

12§ Osoitenumero erittäin tärkeä asia, sen sijaan valaistu numero esim. kohteissa joissa ei ole sähköä, valaistu numero voi olla haastavaa (etäisyys voinee vaihdella tapauskohtaisesti joten tarkkaa metrimäärää ei kannattaisi esittää mm. merkinnän koon tai peittävän kasvillisuuden vuoksi).

 

Sen sijaan esim. kaava-alueella valaistut osoitenumerot voisivat olla vaateena.

 

 

35m poistettu

 

Lisätty suositus valaistusta osoitenumerosta kaava-aluelille

 

 

 

14 § Sammutuslaitteistot, paloilmoittimet... Lisätietoja

Automaattinen paloilmoitin on laitteisto, joka antaa ilmoituksen hätäkeskukseen alkavasta palosta sekä toimintavalmiutta vaarantavista vioista.

 

Paloilmoitin ei hätäkeskusyhteyttä antaa hälytyksen paikallisesti, laitteisto on valmistettu, automaattisen paloilmoittimen tasoisista, sertifioiduista komponenteista.

 

14 § Lisätietoja (tarkennus pelastuslaitoksen tekstiin)

Paloilmoitin:

 

Paloilmoitin on laitteisto, joka antaa automaattisesti ilmoituksen alkavasta palosta sekä toimintavalmiutta vaarantavista vioista hätäkeskukseen tai valvomoon.

 

Automaattinen paloilmoitin on laitteisto, joka antaa automaattisesti ilmoituksen hätäkeskukseen alkavasta palosta sekä toimintavalmiutta vaarantavista vioista.

 

 

 

Lisätty valvomo tekstiin

 

ja tarkennus automaattisesta paloilmoittimesta

 

23§ Rakennuspaikka, oikeinkirjoitus kannattaa tarkastaa. Esim. palovaarallista rakennusta (viljankuivaamo on yhdyssana)

 

 

Korjattu sana

 

45§ Maaperä ja pohjavedet; viittaus

- Säteilyasetus 1512/1991 on kumoutunut

 

 

Lisätty uusi laki viittaukseen

Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskusten

nähtävillä olevasta rakennusjärjestyksessä

olisi hyvä korostaa voimassa olevaan rakennusjärjestykseen nähden muuttuvat

asiakohdat

 

 

Rakennuksen järjestyksen pääasialliset muutokset aiempaan voidaan toimittaa lisänä nähtäväksi samaan aikaan rakennusjärjestyksen ehdotuksen kanssa.

 

 

rakennusjärjestyksen liitteenä tulisi olla kartat, joissa esitetään RKY-alueet

ja maakunnallisesti arvokkaat alueet, joihin rakennusjärjestyksessä viitataan

 

Rakennusjärjestyksessä mainitut suunnittelutarvealueet jäävät edelleen

puuttumaan lausunnolla olevasta aineistosta, joten aineistosta ei saa

käsitystä esitetäänkö voimassa oleviin suunnittelutarvealueisiin muutosta.

Rakennusjärjestyksen liitteiden tulee olla mukana hyväksyttävässä

rakennusjärjestysehdotuksessa

 

 

Suunnittelutarve alueeseen ei ole tehty muutoksia, eikä sitä ole tarkoitus muuttaa rakennusjäjestyksen teon yhteydessä. Kartat liitetään ehdotukseen nähtäväksi.

 

5 § Luvussa todetaan, että "olemassa olevan

asuinrakennuksen samaan pihapiiriin kuuluvan puretun tai tuhoutuneen

talousrakennuksen tilalle voidaan rakentaa uusi, jos rakennus muutoin

täyttää rakennusjärjestyksen sille asettamat vaatimukset. Rakentaminen

vaatii aina rakennusluvan".

 

ELY-keskus huomauttaa, että luvun tarkoitus ja

tarve jää epäselväksi eikä asiasta käy ilmi, mihin viitataan lauseessa sanalla

muutoin. Esitetty viittaus MRL 72 §ja 125 § tulisi asiakohdassa myös

kirjoittaa auki.

 

 

 

Asia koskee enemmän rakennuksien sijaintia ja niille muodostunutta rakennuspaikkaa.

 

Ei muutosta.

 

§ 27 osalta esitetään tarkastettavaksi

lausetta "Rataverkon etäisyydessä tulee ottaa huomioon etäisyyden

lisäksi", tulisi olla "rataverkon läheisyydessä --".

 

Muutetaan rakennusjärjestykseen.

 

 

 

Lahden museot

Luku II, kohta 6 § (Rakennuksen sopeutuminen ympäristöön)

 

1)     Tekstissä on selkeästi tuotava esiin se, että sekä tunnetut että entuudestaan tuntemattomat muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain suojaamia ja myös se, että jos rakentamisen yhteydessä havaitaan merkkejä mahdollisesta muinaisjäännöksestä, on työt lain mukaan keskeytettävä ja ilmoitettava asiasta museoviranomaiselle (s. 12/43-13/43, kursiivilla lisäykset):

 

Kiinteät muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia maaperässä säilyneitä rakenteita ja jälkiä ihmisen muinaisesta toiminnasta. Muinaisjäännösalueilla muinaisjäännökseen kajoaminen on kiellettyä ilman Museoviraston lupaa. Rakennushanketta suunniteltaessa tulee selvittää lähiympäristön mahdolliset muinaisjäännökset ja hankkeen vaikutus niihin. Tiedot muinaisjäännöksistä löytyvät Museoviraston ylläpitämästä muinaisjäännösrekisteristä (www.kyppi.fi). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen määrittelee museoviranomainen. Jos rakennuspaikalla tai sen läheisyydessä sijaitsee muinaisjäännös, tulee rakennushankkeeseen ryhtyvän hyvissä ajoin neuvotella museoviranomaisen kanssa maankäyttöä koskevista suunnitelmistaan ja pyytää suunnitelmista alueellisen vastuumuseon lausunto. Ennen rakentamiseen ryhtymistä ja rakentamisen aikana tulee toimia museoviranomaisen määrittelemällä tavalla.

 

Muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain mukaisesti rauhoitettuja heti löytyessään ilman erillistä suojelupäätöstä. Jos sellaisellakin alueella, josta ei ole tiedossa kiinteitä muinaisjäännöksiä, rakentamisen yhteydessä havaitaan merkkejä mahdollisesta muinaisjäännöksestä, on työt lain mukaan keskeytettävä ja ilmoitettava asiasta museoviranomaiselle.

 

 

 

Lisätään:

 

Kiinteät muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain rauhoittamia maaperässä säilyneitä rakenteita ja jälkiä ihmisen muinaisesta toiminnasta. Muinaisjäännösalueilla muinaisjäännökseen kajoaminen on kiellettyä ilman Museoviraston lupaa

 

ja

 

Muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain mukaisesti rauhoitettuja heti löytyessään ilman erillistä suojelupäätöstä. Jos sellaisellakin alueella, josta ei ole tiedossa kiinteitä muinaisjäännöksiä, rakentamisen yhteydessä havaitaan merkkejä mahdollisesta muinaisjäännöksestä, on työt lain mukaan keskeytettävä ja ilmoitettava asiasta museoviranomaiselle.

 

 

 

 

2)     Viittauksiin (s. 13/43) lisätään: MML 1 ja 14 §.

 

 

Lisätään rakennusjärjestykseen.

 

 

3)     Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaissa kulttuuriympäristöissä ja maisema-alueilla suunnittelunlähtökohdaksi on otettava kulttuuriympäristön arvojen säilyttäminen. Valtakunnallisesti arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä (www.rky.fi) ja maisema-alueita (www.ymparisto.fi/fiFI/Luonto/Maisemat/Arvokkaat_maisemaalueet) koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (MRL 22§, 24§). Maakunnallisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen ja maisema-alueiden aluerajaukset on esitetty maakuntakaavassa ja ne on otettava huomioon toimenpiteitä toteutettaessa (MRL 32§, 118§, 139§). Kyseisille alueille kohdistuvat toimenpiteet ovat luvanvaraisia ja Päijät-Hämeen alueelliselle vastuumuseolle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen.

 

 

Maankäyttö ja rakennuslaki tulee ottaa huomioon aina ennen rakennushankkeeseen ryhtymistä.

 

Alueille lupaa haettaessa rakennusvalvonta on museoon yhteydessä tapauskohtaisesti.

 

Ei muutosta rakennusjärjestykseen.

 

4)     Paikallisesti arvokkaissa kulttuuriympäristöissä ja inventoiduissa kohteissa suunnittelun lähtökohtana on kulttuuriympäristön paikallisen omaleimaisuuden säilyttäminen. Inventoiduista kohteista saa tietoa kunnasta tai Päijät-Hämeen alueellisesta vastuumuseosta. Alueilla, joissa inventoinnit eivät ole kattavia, on tarpeen tehdä lisäselvityksiä. Alueelliselle vastuumuseolle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. (MRL 118§, 139§)

 

 

 

Alueille lupaa haettaessa rakennusvalvonta on museoon yhteydessä tapauskohtaisesti.

 

Ei muutosta rakennusjärjestykseen.

 

5)     Kunnan viranomainen voi lupaa haettaessa edellyttää rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen selvittämistä tai kuntoselvityksen laatimista. Kulttuurihistoriallisten arvojen tai kohteen kunnon selvittää alan asiantuntija. Päijät-Hämeen alueelliselle vastuumuseolle on varattava tilaisuus lausunnon antamiseen. (MRL 118§, 139§)

 

 

Maankäyttö ja rakennuslaki tulee ottaa huomioon aina ennen rakennushankkeeseen ryhtymistä.

 

Alueille lupaa haettaessa rakennusvalvonta on museoon yhteydessä tapauskohtaisesti.

 

Ei muutosta rakennusjärjestykseen.

 

 

II luku 13 § Rakennuksen ja rakennetun ympäristön hoito ja valvonta sekä varastointi

Kaavassa suojellulla tai muutoin arvokkaaksi arvioidulla alueella tulee ennen ympäristökuvaan vaikuttavien toimenpiteiden toteuttamista olla yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiseen. Ehdotetaan lisäystä: ja alueelliseen vastuumuseoon. Tällaisia toimenpiteitä ovat myös julkisivuille tai katteelle asennettavat aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput.

 

 

Lisätään rakennusjärjestykseen teksti ja alueelliseen vastuumuseoon.

 

julkisivuille tai katteelle asennettavat aurinkopaneelit ja ilmalämpöpumput on mainittu jo pykälässä (§)11

 

 

 

Luku I, yleistä

 

6)     Lyhenteisiin (s.4/43) lisätään lyhenne MML ja selitys: Muinaismuistolaki (295/1963).

 

Lisätään rakennusjärjestykseen.

Kärkölän ympäristöyh-distys ry

Kärkölän kunnan rakennusvalvonta/ympäristölautakunta on 21.12.2022 kuulutuksella ilmoittanut; että "ehdotus rakennusjärjestykseksi pidetään julkisesti nähtävänä". Kärkölän kunnanvaltuusto on 12.12.2022/50 § päättänyt, että se palauttaa asian uuteen valmisteluun, koska valmistelu on keskeneräinen. Kärkölän rakennusvalvonnan/ympäristölautakunnan kuulutus on kunnanvaltuuston päätöksen vastainen.

 

Kärkölän ympäristöyhdistys ry ei hyväksy menettelytapaa, jolla rakennusvalvonta/ympäristölautakunta sivuuttaa valtuuston päätöksen ja ilman osoitusta toimivallasta hyväksyy rakennusjärjestyksen nähtäville asetettavaksi.

 

Lisäksi Kärkölän ympäristöyhdistys huomauttaa edelleen, että rakennusjärjestys tulee asettaa uudelleen nähtäville luonnoksena, joka on selkeä ja jossa ehdotetut muutokset esitetään avoimesti. Uuden luonnoksen valmistelussa tulee myös pyrkiä termien ja käsitteiden yhdenmukaisuuteen, asiakokonaisuuksien ja aiheiden huolelliseen otsikointiin.

Palaaminen luonnosvaiheeseen ei ole perusteltua.

 

Kunnanvaltuusto on palauttanut asian valmisteluun päätöksellään 12.12.2022  ja kunnanhallitus on 19.12.2022 § 220 päättänyt panna täytäntöön kunnanvaltuuston kokouksen 12.12.2022 päätökset. Ympäristölautakunta on hyväksynyt ehdotuksen 23.11.2022 § 73 ja asian käsittelyä on jatkettu asian palauttamisen jälkeen virkavalmisteluna siten, että ehdotus on laitettu nähtäville 4.1.2023 - 10.2.2023.

 

Orimattila kunta

Ei huomautettavaa.

 

Päijät-Hämeen liitto

Ei huomautettavaa.

 

 

Rakennusjärjestyksen viitetietojen päivitys on tehty voimassa olevien rakennuslakien ja asetusten mukaiseksi.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Olli Vilén

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta toteaa, että rakennusjärjestysehdotus on ollut maankäyttö- ja rakennusasetuksen 6 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä 4.1. - 10.2.2023 ja siitä on pyydetty tarvittavat lausunnot ja siitä on ollut mahdollisuus tehdä muistutuksia.

Ympäristölautakunta hyväksyy ehdotukseen tehdyt muutokset ja lausuntoihin sekä muistutukseen annetut kommentit.

Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus laittaa ehdotuksen uudelleen nähtäville, koska ehdotukseen on lausuntojen perusteella tehty muutoksia ja siihen liitetään tarvittava kartta-aineisto. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen rakennusjärjestys menee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 57 

328/10.03.03/2022 

 

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi, puh. 044-770 2049

 

Ympäristölautakunta käsitteli rakennusjärjestysehdotuksen muutokset 22.2.2023 kokouksessaan.

 

Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus laittaa ehdotuksen uudelleen nähtäville, koska ehdotukseen on lausuntojen perusteella tehty muutoksia ja siihen liitetään tarvittava kartta-aineisto. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen rakennusjärjestys menee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää laittaa Kärkölän kunnan rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville yleiseen tietoverkkoon sekä pyytää tarvittavat lausunnot.

Nähtävillepanosta kuulutetaan Hollolan Sanomat -lehdessä, Kärkölän kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä Kärkölän kunnan internet -sivuilla maankäyttö- ja rakennusasetuksen 6 §:n mukaisesti 22.3. - 28.4.2023.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Mari Raininko esitti Juha-Matti Laihon ja Topias Rauhamaan kannattamana, että asia palautetaan ympäristölautakunnan valmisteluun rakennusjärjestysehdotuksen liitteenä olevan suunnittelutarvealuekartan osalta.    

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdystä ehdotuksesta, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi sähköisenä äänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat esittelijän esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Mari Rainingon esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä, äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 3 JAA-ääntä ja 6  EI-ääntä.

Puheenjohtaja julisti kunnanhallituksen päätökseksi tulleen Mari Rainingon esityksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu rakennustarkastaja

 ympäristölautakunta

 

Ympäristölautakunta 19.04.2023 § 38 

328/10.03.03/2022 

 

Valmistelija ympäristösihteeri riitta.hyytiainen@karkola.fi puh. 044-770 2235

 

 

Suunnittelutarvealuekartta on laadittu uudestaan siten, että asemakaavoitetut alueet on rajattu suunnittelutarvealueiden ulkopuolelle. Muuten rajauksia ei ole muutettu.

 

Suunnittelutarvealueiksi on osoitettu alueet, joilla sijainnin vuoksi on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä: taajamien kasvusuunnat, kyläalueet, kaavoittamattomat alueet, joille oletetaan kohdistuvan rakentamispaineita.

 

Alueita ei ole erikseen nimetty, koska alueita on useita ja informaatio sisältyy itse karttarajauksiin.

 

Suunnittelutarvealueet ovat voimassa 10 vuotta, ellei niitä erikseen muuteta esim. uuden rakentamislain vaikutusten johdosta.

 

Esittelijä rakennustarkastaja Olli Vilén

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus laittaa ehdotuksen uudelleen nähtäville 30 päivän ajaksi. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen rakennusjärjestys menee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Juha-Matti Laiho esitti, että poistetaan suunnittelutarvealuekartasta seuraavat alueet:
- Savipakantien alue
- Koukunmaan alue
- Metsä-Marttilan alue.

Petri Pekkala ja Saku Uotila kannattivat esitystä.

Keskustelun jatkuessa Saku Uotila esitti, että poistetaan suunnittelutarvealuekartasta Tienmutkan alueesta Nummi-Pekkalan tiehen saakka luoteiskärki.

Lisäksi Juha-Matti Laiho esitti, että kun uusi rakentamislaki tulee voimaan vuonna 2025, suunnittelutarvealueet päivitetään  rakennusjärjestyksen päivityksen yhteydessä.

Edellä mainituilla muutoksilla päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 96 

328/10.03.03/2022 

 

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi, puh. 044-770 2049

 

Ympäristölautakunta hyväksyi rakennusehdotukseen tehdyt muutokset ja lausuntoihin sekä muistutukseen annetut kommentit 22.2.2023 kokouksessaan. Lisäksi lautakunta esitti kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus laittaa ehdotuksen uudelleen nähtäville.

 

Kunnanhallitus päätti palauttaa päätöksellään 13.3.2023 § 57 rakennusjärjestysehdotuksen liitteenä olevan suunnittelutarvealuekartan  ympäristölautakunnan valmisteluun.

 

Ympäristölautakunta hyväksyi rakennusjärjestysehdotuksen liitteenä olevan suunnittelutarvealuekartan muutokset 19.4.2023 kokouksessaan.

 

Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus laittaa ehdotuksen liitteineen uudelleen nähtäville, koska ehdotukseen on lausuntojen perusteella tehty muutoksia ja siihen on liitetty tarvittava päivitetty kartta-aineisto. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen rakennusjärjestys menee kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää laittaa Kärkölän kunnan rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville yleiseen tietoverkkoon sekä pyytää tarvittavat lausunnot.

Nähtävillepanosta kuulutetaan Hollolan Sanomat -lehdessä, Kärkölän kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä Kärkölän kunnan internet -sivuilla maankäyttö- ja rakennusasetuksen 6 §:n mukaisesti 13.5. - 19.6.2023.

 

Päätös Topias Rauhamaa esitti, että poistetaan suunnittelutarvealuekartasta vielä seuraavat alueet: 
- Maavehmaan alue
- Jerikon alue
- Nummenkulman alue
- Lapinnummen alue
- Iinijärven alue.

Edellä mainituilla suunnittelutarvealuekartan muutoksilla päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu rakennustarkastaja

 ympäristölautakunta

 

 

Kunnanhallitus 14.08.2023 § 146 

328/10.03.03/2022 

 

Valmistelija rakennustarkastaja olli.vilen@karkola.fi, puh. 044-770 2049

 

Kunnanhallitus päätti 8.5.2023 laittaa Kärkölän kunnan rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville yleiseen tietoverkkoon sekä pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Nähtävillepanosta kuulutettiin Hollolan Sanomat -lehdessä, Kärkölän kunnan virallisella ilmoitustaululla sekä Kärkölän kunnan internet -sivuilla maankäyttö- ja rakennusasetuksen 6 §:n mukaisesti 13.5. - 19.6.2023.

 

Määräaikaan mennessä 19.6.2023 saapui 1 mielipide ja 2 muistutusta.

Muistutus Kärkölän ympäristöyhdistys  19.6.2023

 

Kärkölän ympäristöyhdistys on aiemmin lausunut luonnoksista seuraavaa:

-          Uudistuksen tavoite on epäselvä. Vastineena on lausuttu, että "merkittävin muutos entiseen on siihen tehty rakenteellinen muutos". Tämä ei ole riittävä vastaus. Myös ELY-keskus on esittänyt, että "rakennusjärjestyksessä korostettaisiin voimassa olevaan rakennusjärjestykseen nähden muuttuvat kohdat". Luvattua aineistoa ei ole "toimitettu lisänä nähtäväksi samaan aikaan rakennusjärjestyksen ehdotuksen kanssa". Tehtyjä muutoksia ei ole korostettu eikä perusteltu.

 

Kärkölän kunnan rakennusjärjestyksen päivittämisen perusteet on esitetty ympäristölautakunnan kokouksessa 15.6.2022, eikä niitä kirjata erikseen järjestyksessä.

 

Uusi rakennusjärjestys on muutettu noudattamaan nykyistä lainsäädäntöä. Vanha rakennusjärjestys on vuodelta 2013.

 

 

Kärkölän ympäristöyhdistyksen muistutus rakennusjärjestysehdotuksesta:
 

-          Rakennusjärjestyksen tehtävä jää epäselväksi. Miten erottuu paikallisista oloista johtuvat määräykset ja ohjeet muun lainsäädännön määräyksistä? Mistä asioista rakennusjärjestyksessä tosiasiallisesti määrätään? Miksi näihin asioihin on tehty muutoksia, vaikka väitetään, ettei muutoksia ole tehty.

 

-          Tavoite "Määräyksillä pyritään edistämään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävää kehitystä" ei näy maankäyttöä ja rakentamista koskevissa määräyksissä ja rajoitusten höllentämisissä. Rajoitusten lieventäminen on vahvasti ristiriidassa edellä kuvatun tavoitteen kanssa.

 

 

 

-          Esityksen mukaan suunnittelutarvealueeksi määritellään sirpaleisia alueita ympäri kuntaa. Mukana on paljon alueita, joiden maankäyttö ei edellytä erityisiä toimenpiteitä kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamista taikka vapaa-alueiden järjestämistä. Toisaalta merkittäviä alueita puuttuu listauksesta, kuten Valkjärven ympäristö. Ympäristöyhdistys esittää, että suunnittelutarvealueeksi määritellään asemakaava-alueita ympäröivät alueet; Lappilassa ja Kirkonkylällä kilometrin etäisyydellä ja Järvelän asemakaava-aluetta ympäröivän alueen leveys tulee olla kaksi kilometriä. Muut alueet voi poistaa.

 

Ympäristölautakunta ei ole lisännyt, mutta poisti joitain suunnittelutarvealueita  kokouksessa 19.4.2023. Myös kunnanhallitus poisti joitan suunnittelutarvealueita  8.5.2023 kokouksessa.

 

 

-          Esitys rajoitusten höllentämiseksi (23 § Rakennuspaikka) johtaa luvanvastaisen toiminnan normalisointiin ja siten ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestämättömään kehitykseen.

 

 

 

-          Voimassa olevan rakennusjärjestyksen kappale 6.1 Maatilarakentaminen tai siihen verrattava rakentaminen tulee palauttaa/lisätä omana otsikkonaan seuraavilla määräyksillä;

-          Vähintään 5 hehtaarin suuruiselle, maatalouskäytössä olevalle maatilalle saa sen estämättä, mitä tämän rakennusjärjestyksen luvussa "Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolella" on rakennusten tai asuntojen lukumäärästä määrätty, rakentaa talouskeskuksen yhteyteen tarpeellisia asuinrakennuksia ja siihen sopeutuvia maatilamatkailua palvelevia rakennuksia. Rakentaminen voi edellyttää suunnittelutarveratkaisua ja/tai poikkeamislupaa.

 

-          Ammattimaisessa tai muutoin laajamittaisessa seura-, harrastus- tai hyötyeläinten pidossa tulee kiinteistön koon olla riittävä ja paikan muutoinkin tarkoitukseen sopiva.

 

-          Alle 2 hehtaarin kiinteistölle ei saa sijoittaa hevostallia tai muuta vastaavaa eläinsuojaa. Alle 5 hehtaarin kiinteistöille ei saa sijoittaa yritystoimintaan käytettävää hevos- tai ponitallia.
 

-          2 hehtaarin kiinteistöllä saa pitää enintään kolmea hevosta ja kiinteistön pinta-alaa tulee suurentaa 0,5 hehtaaria kutakin seuraavaa hevosta kohden. Kiinteistöllä tulee voida osoittaa hevosille tai muille eläimille riittävät ulkotarha- ja laidunalueet.
 

-          Eläinsuojarakennukset tulee sijoittaa tilan alueelle siten, että naapureiden asuinrakennuksiin jää riittävä suojaetäisyys.
 

-          Hevos- tai ponitalli, lantala ja ulkotarha tulee sijoittaa riittävän etäälle, kuitenkin vähintään 50 metrin päähän naapurikiinteistön rajasta silloin, kun naapurikiinteistöllä on rajan tuntumassa asutusta, päiväkoti, koulu, puisto tai vastaava tai jos naapurikiinteistö on osoitettu tällaiseen tarkoitukseen. Vastaavasti ratsastuskentän vähimmäisetäisyys on 20 metriä ja laitumen 10 metriä naapurin kiinteistöstä. Etäisyyden riittävyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon paikalliset maasto-, maisema- ja rakentamisolosuhteet siten, ettei naapurikiinteistölle ja ympäristölle aiheudu haittaa. Pintavesien pilaantumisen ehkäisemiseksi jaloittelualueen tai ulkotarhan vähimmäisetäisyys valtaojaan on 10 metriä ja vesistöön 50 metriä. Suojaetäisyys talousvesikaivoon on 50 metriä.
 

-          Uusien kotieläinsuojien, eläinten jaloittelualueiden, ulkotarhojen ja lantavarastojen rakentaminen I ja II-luokanpohjavesialueilla voi tulla kyseeseen vain erityisin perustein ja pohjaveden pilaantumisvaaraan estävin toimenpitein.
 

-          Ympäristöviranomaiselta on selvitettävä ympäristöluvan tarve. Rakennusjärjestyksen eläintenpitoa koskevat määräykset ovat väistyviä, mikäli toiminnalta edellytetään ympäristölupaa.
 

-          Eläinten pidossa on erityisesti otettava huomioon eläinsuojelulain säännökset.

 

Kärkölän ympäristöyhdistys ihmettelee, miksi Kärkölässä ehdotetaan sallittavaksi tätä huonommat olosuhteet kotieläimille (hevoset, ponit) ja rasitusta luontoon vähätellään.

 

Rakennusjärjestysehdotusta ei tule hyväksyä tekemättä edellä kuvattuja korjauksia.
 

Maatilarakentamista ja eläintenpitoa koskevat määräykset sisältyvät jo rakennusjärjestysehdotuksen 23 §. Rakennuspaikka- muistutus ei edellytä muutosta ehdotukseen.

 

Mielipide 14.5.2023 --------------

 

Talvella velvollisuuksiini ei kuulu aurakuskin tekemisten poisto tontin sisäänkäynnin kohdalla,vaan aurakuskille. Hänen pitää aurata pois tontin sisäänkäynnin eteen auraamassa lumet ja jäät,jotta pelastushlöstö pääsee tarvittaessa pihaan. Itsehän en välttämättä ole paikalla. Pelastuslaki 11 pykälä. Autostani hajosi viimeksi menneenä talvena pakoputkisto aurakuskin tekemisen seurauksena,voisin halutessani veloittaa kustannukset teiltä ja te aurakuskilta. Eli esitän nyt ainakin tuosta eriävän mielipiteen, loppuja en voinut sattuneesta syystä lukea.
 

Lumien auraus ei kuulu rakennusvalvonnan piiriin, joten aurausasiaa ei käsitellä rakennusjärjestyksessä.

Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen piiri, ---------- muistutus 19.6.2023

 

 

Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen piiri esittää seuraavat muutosehdotukset Kärkölän kunnan uuteen rakennusjärjestykseen:

 

-          Rakennusjärjestyksessä on oltava erilliset luvut lomarakennusten muuttamisesta asuinrakennuksiksi sekä maatilarakentamisesta. Kärkölässä on huomattavasti lomarakennuksia sekä maatiloja, joten ei mitenkään ole perusteltua, että näiden huomioiminen rakennusjärjestyksessä jäisi pelkkiin sivuhuomautuksiin (lomarakennusten muuttaminen vakituiseksi asuinrakennuksiksi 4§, maatilarakentaminen 23 §). - Maatilarakentamisessa täytyy huomioida tämänhetkistä ehdotusta paremmin eläinsuojelu- ja ympäristönsuojelulait sekä - asetukset. Niiden huomiotta jättäminen ei edistä kunnan kestävää strategiaa.

 

Maatilarakentamista ja eläintenpitoa koskevat määräykset sisältyvät jo rakennusjärjestysehdotuksen 23 §. Rakennuspaikka- muistutus ei edellytä muutosta ehdotukseen.
 

 

-          Rantarakentamista koskevassa luvussa (26 §) tulee määritellä tarkemmin, mikä lainsäädännöllisesti on ranta-aluetta: ranta-aluetta on alue, jonka vaikutukset ulottuvat vesistöön. Kyseessä on siis laajempi alue, mitä tavallinen kansalainen arjessa mieltää, ja siksi sen tulee käydä ilmi rakennusjärjestyksessä.

 

Rantarakentamista koskeva teksti on jo rakennusjärjestyksessä § 3.

 

-          Poikkeusten myöntäminen (47 §) edellyttää viittausta lakien noudattamiseen; pelkkä hallinto- ja delegaatiomatrissi ei voi ohittaa lakia.
 

Vähäisen poikkeamisen myöntäminen ja poikkeamisluvan myöntäminen ovat eri asia.

 

 

-          Suunnittelutarvealuekartan yhteyteen tarvitaan selostus, miksi nämä alueet ovat valikoituneet, jotta kunnan rakennusstrategia avautuu myös tavalliselle kuntalaiselle.

 

Ympäristölautakunta ei ole lisännyt, mutta poisti joitain suunnittelutarvealueita  kokouksessa 19.4.2023. Myös kunnanhallitus poisti joitan suunnittelutarvealueita  8.5.2023 kokouksessa.

 

-          Lopuksi Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen piiri haluaa kiittää Kärkölän kuntaa siitä, että rakennusjärjestystä päivitetään paikalliset olot paremmin huomioiden sekä turhaa byrokratiaa karsien siellä, missä siitä ei aiheudu uhkaa luonnolle, ympäristölle ja ihmisille.

 

 

 

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että rakennusjärjestysehdotus on ollut maankäyttö- ja rakennusasetuksen 6 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä 13.5. - 19.6.2023 ja siitä on pyydetty tarvittavat lausunnot ja siitä on ollut mahdollisuus tehdä muistutuksia.

Kunnanhallitus hyväksyy muistutuksista annetut kommentit ja toteaa, että muistutukset eivät ole edellyttäneet muutoksia.

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan rakennusjärjestysehdotuksen Kärkölän kunnan rakennusjärjestykseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanvaltuusto 25.09.2023 § 39  

328/10.03.03/2022  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan rakennusjärjestysehdotuksen Kärkölän kunnan rakennusjärjestykseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, Hämeenlinnan hallinto-oikeus

 

Jakelu rakennustarkastaja

 ympäristölautakunta