Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2023/Pykälä 53

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2023

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 25.05.2023 § 47 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 talouspäällikkö markus.saarikivi@karkola.fi puh. 044-770 2213

Hallintosäännön 68 § mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista vähintään kolmannesvuosittain. Toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan toimielimille talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätetyllä tavalla.

Alla olevaan taulukkoon on merkitty valtuustotason sitovien tavoitteiden toteutuminen tammi-maaliskuun aikana.

Strategiaohjaus

Toiminnallinen tavoite

Mittari

Vastuu

Laadukkaat palvelut

Jokainen päättötodistusikäluokkaan kuuluva nuori saavuttaa peruskoulun päättötodistuksen

Laadukkaiden kasvatus- ja opetuspalvelujen tuottaminen sisältäen riittävän oppilashuollon, varhainen ja riittävä oppimisen ja koulunkäynnin tuki sekä tehostettu henkilökohtainen oppilaanohjaus

Toteuma 31.3.2023:

Tavoitteen toteutumista voidaan arvioida vasta lukuvuoden päätyttyä 3.6.2023.

Päättötodistuksen saaneiden määrä verrattuna päättötodistusikäluokkaan kuuluvien nuorten määrä

(100 %)

Taso 1
 
Taso 2
 
Taso 3

Rehtori, Sivistysjohtaja

Terveys- ja turvallisuus

Koulukiusaamista ennaltaehkäisevien toimien tehostaminen siten, että kiusaamisen määrä vähenee lukuvuoden 2021-2022 tasosta

Kaveritaitojen vahvistaminen, oppilaiden osallisuuden vahvistaminen, kodin ja koulun välisen yhteistyö ja vuorovaikutuksen vahvistaminen, KivaKoulu - toimintamallin systemaattinen vahvistaminen sekä laadukkaiden kasvatus- ja opetuspalvelujen tuottaminen sisältäen riittävän oppilashuollon

Toteuma 31.3.2023:

Tavoitteen toteutumista voidaan arvioida vasta, kun maaliskuussa toteutetun KivaKoulu-oppilaskyselyn vastausten yhteenveto on tullut opetuksen järjestäjälle. 

KivaKoulu-tilannekartoituksen tulokset, Mitä kuuluu? -kyselyn tulokset, lapsiparlamentin valiokuntien jäsenten kuuleminen sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön toteuma

Taso 1
 
Taso 2
 
Taso 3

Rehtori, Sivistysjohtaja

Terveys- ja turvallisuus

Syrjäytymisvaarassa olevien tavoittaminen ja ohjaaminen palvelujen piiriin

Laadukkaiden kasvatus- ja opetuspalvelujen tuottaminen sisältäen riittävän oppilashuollon, syrjäytymisvaarassa olevien tavoittaminen ja tukeminen, erityisryhmien huomiointi, etsivän nuorityön ja nuorten työpajan jatkuvuuden turvaaminen sekä matalankynnyksen palvelujen kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen

Toteuma 31.3.2023:

Voidaan todeta, että syrjäytymisvaarassa olevia kaikenikäisiä lapsia ja nuoria on tavoitettu hyvin kasvatus- ja opetus- sekä hyvinvointipalveluissa sekä perusopetusiän jälkeen etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajan palvelujen ansiosta. Lisäksi kunta on edistänyt nuorten perusopetusiän jälkeistä kouluttautumista toteuttamalla oppivelvollisuuslain edellyttämää asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuuta.

Toimenpiteillä saavutettavien lukumäärä sekä toteutuneiden toimenpiteiden määrä.

Taso 1
 
Taso 2
 
Taso 3

Sivistysjohtaja, Rehtori

Terveys- ja turvallisuus

Terveellisten elintapojen ja mielen hyvinvoinnin edistäminen

Terveellisten elintapojen, ravitsemusterveyden ja mielen hyvinvoinnin edistäminen, erityisryhmien huomiointi, päihteiden käytön ja siitä aiheutuvien haittojen ennaltaehkäiseminen, varhainen puuttuminen ja puheeksiotto, liikuntaneuvonnan saavutettavuuden parantaminen sekä viestinnän tehostaminen

Toteuma 31.3.2023:

Voidaan todeta, että eri-ikäisiä kuntalaisia on tavoitettu onnistuneesti kaikissa palvelumuodoissa terveellisten elintapojen ja mielen hyvinvoinnin edistämiseksi lapsista ikäihmisiin.

Sivistysjohtaja, Palveluohjaaja, Rehtori

Oheiseen taulukkoon on merkitty talouden toteuma.

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, Fontti, numero

Kuvaus luotu automaattisesti

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, Fontti, kuvakaappaus

Kuvaus luotu automaattisesti

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee talouden osavuosikatsauksen 1.1. - 31.3.2023 tiedoksi.

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.  

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 07.06.2023 § 53  

188/02.02.02/2023  

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 talouspäällikkö markus.saarikivi@karkola.fi puh. 044-770 2213.

Hallintolain 50 §:n nojalla viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos:

1)     päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen;

2)     päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen;

3)     päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai

4)     asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

Päätös voidaan korjata 1 momentin 1-3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi."

Päätöksenteossa on tapahtunut menettelyvirhe, koska sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokouksessa 25.5.2023 oli paikalla henkilö, joka ei ollut varsinainen tai varajäsen.

Hallintosäännön 68 § mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista vähintään kolmannesvuosittain. Toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan toimielimille talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätetyllä tavalla.

Alla olevaan taulukkoon on merkitty valtuustotason sitovien tavoitteiden toteutuminen tammi-maaliskuun aikana.

Strategiaohjaus

Toiminnallinen tavoite

Mittari

Vastuu

Laadukkaat palvelut

Jokainen päättötodistusikäluokkaan kuuluva nuori saavuttaa peruskoulun päättötodistuksen

Laadukkaiden kasvatus- ja opetuspalvelujen tuottaminen sisältäen riittävän oppilashuollon, varhainen ja riittävä oppimisen ja koulunkäynnin tuki sekä tehostettu henkilökohtainen oppilaanohjaus

Toteuma 31.3.2023:

Tavoitteen toteutumista voidaan arvioida vasta lukuvuoden päätyttyä 3.6.2023.

Päättötodistuksen saaneiden määrä verrattuna päättötodistusikäluokkaan kuuluvien nuorten määrä

(100 %)

Taso 1
 
Taso 2
 
Taso 3

Rehtori, Sivistysjohtaja

Terveys- ja turvallisuus

Koulukiusaamista ennaltaehkäisevien toimien tehostaminen siten, että kiusaamisen määrä vähenee lukuvuoden 2021-2022 tasosta

Kaveritaitojen vahvistaminen, oppilaiden osallisuuden vahvistaminen, kodin ja koulun välisen yhteistyö ja vuorovaikutuksen vahvistaminen, KivaKoulu - toimintamallin systemaattinen vahvistaminen sekä laadukkaiden kasvatus- ja opetuspalvelujen tuottaminen sisältäen riittävän oppilashuollon

Toteuma 31.3.2023:

Tavoitteen toteutumista voidaan arvioida vasta, kun maaliskuussa toteutetun KivaKoulu-oppilaskyselyn vastausten yhteenveto on tullut opetuksen järjestäjälle. 

KivaKoulu-tilannekartoituksen tulokset, Mitä kuuluu? -kyselyn tulokset, lapsiparlamentin valiokuntien jäsenten kuuleminen sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön toteuma

Taso 1
 
Taso 2
 
Taso 3

Rehtori, Sivistysjohtaja

Terveys- ja turvallisuus

Syrjäytymisvaarassa olevien tavoittaminen ja ohjaaminen palvelujen piiriin

Laadukkaiden kasvatus- ja opetuspalvelujen tuottaminen sisältäen riittävän oppilashuollon, syrjäytymisvaarassa olevien tavoittaminen ja tukeminen, erityisryhmien huomiointi, etsivän nuorityön ja nuorten työpajan jatkuvuuden turvaaminen sekä matalankynnyksen palvelujen kehittäminen ja tunnetuksi tekeminen

Toteuma 31.3.2023:

Voidaan todeta, että syrjäytymisvaarassa olevia kaikenikäisiä lapsia ja nuoria on tavoitettu hyvin kasvatus- ja opetus- sekä hyvinvointipalveluissa sekä perusopetusiän jälkeen etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajan palvelujen ansiosta. Lisäksi kunta on edistänyt nuorten perusopetusiän jälkeistä kouluttautumista toteuttamalla oppivelvollisuuslain edellyttämää asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuuta.

Toimenpiteillä saavutettavien lukumäärä sekä toteutuneiden toimenpiteiden määrä.

Taso 1
 
Taso 2
 
Taso 3

Sivistysjohtaja, Rehtori

Terveys- ja turvallisuus

Terveellisten elintapojen ja mielen hyvinvoinnin edistäminen

Terveellisten elintapojen, ravitsemusterveyden ja mielen hyvinvoinnin edistäminen, erityisryhmien huomiointi, päihteiden käytön ja siitä aiheutuvien haittojen ennaltaehkäiseminen, varhainen puuttuminen ja puheeksiotto, liikuntaneuvonnan saavutettavuuden parantaminen sekä viestinnän tehostaminen

Toteuma 31.3.2023:

Voidaan todeta, että eri-ikäisiä kuntalaisia on tavoitettu onnistuneesti kaikissa palvelumuodoissa terveellisten elintapojen ja mielen hyvinvoinnin edistämiseksi lapsista ikäihmisiin.

Toimenpiteillä saavutettavien lukumäärä sekä toteutuneiden toimenpiteiden määrä.

Taso 1
 
Taso 2
 
Taso 3

Sivistysjohtaja, Palveluohjaaja, Rehtori

Oheiseen taulukkoon on merkitty talouden toteuma.

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, Fontti, numero

Kuvaus luotu automaattisesti

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, Fontti, kuvakaappaus

Kuvaus luotu automaattisesti

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää poistaa virheellisen päätöksensä hallintolain 50 §:n 3 kohdan mukaisen menettelyvirheen johdosta.

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee talouden osavuosikatsauksen 1.1. - 31.3.2023 tiedoksi.

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto.