Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 28



 

Sivistyspalvelujen seudullisen yhteistyöverkoston vuoden 2022 toimintakertomus

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 16.03.2023 § 28  

107/00.04.01/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044-770 2130

 

Päijät-Hämeen kunnat ovat tehneet sopimukseen pohjautuvaa verkostoyhteistyötä sivistyspalveluiden seudulliseksi kehittämiseksi yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 alkaen. Iitin kunta hyväksyttiin mukaan yhteistoimintaan vuoden 2018 alusta alkaen. Sivistyspalvelujen seudullisen yhteistoimintaverkoston toimintaa ohjaa kuntien sivistys- ja hyvinvointijohtajista koostuva ohjausryhmä, joka kokoontuu yhteisten asioiden äärelle säännöllisesti kuukausittain. Kunnat vastaavat yhdessä seudullisen yhteistyön koordinoinnin resursseista asukasluvun suhteessa.

 

Vuoden 2022 ajan Kärkölän kunnan edustajana ohjausryhmässä on ollut sivistysjohtaja Petri Käkönen.

 

Vuoden 2022 aikana ulkopuolisella rahoituksella toteutettu kehittämistyö on kohdennettu 

. Esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen ja inkluusion kehittämiseen

. Varhaiskasvatuksen oppimisen tuen ja inkluusion kehittämiseen

. Oppilaanohjauksen kehittämiseen

. Esi- ja perusopetuksen digitalisaatiostrategian rakentamiseen

  (Innovatiiviset oppimisympäristöt)

. Sitouttavan kouluyhteisötyön (SKY) kehittämiseen.

 

Esi- ja perusopetuksen seudullinen arviointikysely toteutettiin tammi-helmikuun vaihteessa 2022. Tietoa arvioinnin tuloksista löytyy toimintakertomuksesta.

 

Vuoden 2022 aikana kunnat ovat seudullisen ohjausryhmän päätöksellä ja seudullisen kehittämisyksikön toimesta, hakeneet yhteisesti OKM:n rahoitusta kehittämishankkeille. Rahoitusta saatiin vuoden 2022 aikana 220 157 euroa seudulliseen kehittämistyöhön. Kuntien oma panostus seudulliseen kehittämiseen oli vuonna 2022 yhteensä 30 551 euroa, josta Kärkölän osuus oli 2,1 prosenttia. 

 

Yhteistoimintasopimuksen mukaan seudullisen sivistyspalvelujen kehittämisen toiminta ja tulokset raportoidaan kalenterivuosittain. Seudullisen kehittämisen yhteistoiminnan toimintakertomus vuodelta 2022 on käsitelty seudullisen sivistysjohtajien ohjausryhmän kokouksessa 8. helmikuuta 2023 ja hyväksytty esitettäväksi seudullisen kehittämistyön vuosittaisena asiakirjana yhteistoiminnassa mukana oleville  sopimuskunnille. Toimintakertomuksessa on esitetty selvitys verkostoyhteistyön toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomus on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy esitetyn sivistystoimen seudullisen yhteistyöverkoston toimintakertomuksen vuodelta 2022 ja toimittaa sen edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Kunnanhallitus