Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 7


 

Kärkölän yhtenäiskoulun siirtyminen ruokailukäytäntöön ilman tarjottimia talousarviovuonna 2023

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 220

Kunnanvaltuuston kokouksen 12.12.2022 päätösten täytäntöönpano 

 

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön kunnanvaltuuston kokouksen 12.12.2022 päätökset.

Kunnanvaltuusto teki päätöksen koulun siirtymisestä ruokailukäytäntöön ilman tarjottimia talousarviovuonna 2023. Kunnanhallitus aloittaa päätöksen täytäntöönpanon selvittämällä muutoksen aiheuttamat toimenpiteet ja vaikutukset koulun toimintaan. Kunnanhallitus kehottaa Teknistä lautakuntaa sekä Sivistys- ja hyvinvointilautakuntaa valmistelemaan päätöksen täytäntöönpanoa ja tuomaan tarvittaessa kunnanvaltuuston tietoon muutoksen aiheuttamat toimenpiteet ja vaikutukset koulun ja ruokahuollon toimintaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 19.01.2023 § 7  

725/12.01.03.03/2022  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

 Opetushenkilöstö ja lähiesihenkilöt ovat laatinut alla mainitut huomiot ilman tarjottimia järjestettävän kouluruokailun aiheuttamista toimenpiteistä ja vaikutuksista koulun toimintaan.

 

-          Koululaisten on mahdotonta kuljettaa ruokalautasta, juomalasia, servettiä, leipää ja ruokailuvälineitä kerralla pöytään, ei onnistu edes aikuiselta, ilman tarjotinta.

-          Pienet 0-2 luokkalaiset pystyvät kuljettamaan vain ruokalautasen kerrallaan pöytään.

-          Risteävä liikenne tulisi lisääntymään paljon, sillä oppilaat joutuvat hakemaan erikseen leipää, juomaa yms.

-          Tarjottimien poisjättäminen tulee lisäämään rikkoutuneiden astioiden määrää.

-          Edestakainen liikkuminen tulee lisäämään levottomuutta ruokalassa ja siten valvonnan tarvetta.

-          Tautien lisääntyminen on aina riski, kun ihmiset liikkuvat edestakaisin.        

-          Myös palautuslinjastoon voi tulla useampi käynti, jos oppilas on ottanut esim. kaksi lasia ja lautasta sekä välineitä. Varsinkaan pienet koululaiset eivät pysty niitä kerralla kuljettamaan linjastolle ilman tarjotinta.

-          Oppilaat eivät ota ruokaa tarvittavaa määrää, koska ruoka saattaa lainehtia yli lautaselta, esim. keitot ja silloin ravintoa saadaan liian vähän.

-          Kuuma ruoka saattaa lainehtia käsille.

-          Ruoka jää kokonaan syömättä, jos sitä on kaatunut oppilaan päälle, hän ei todennäköisesti enää "kehtaa" ruokailla.

-          Leivän syönti jää todella vähälle, koska oppilaat eivät viitsi sitä erikseen hakea. Tämäkin aiheuttaa sen, että kouluruoan ravintoainepitoisuus jää vajaaksi.

-          Jos oppilaat hakevat leivän tai tuorepalan, he laskevat sen pöydälle, johon on edellinen oppilas esim. aivastanut, lisää tämä tartuntojen leviämistä.

-          Keittojen kanssa ja usein muutenkin kouluruokaan kuuluu ns. tuorepala (omenalohko tms.). Tuorepalan kuljettaminen pöytään ei onnistu ilman, että se haetaan erikseen ja taas tulee lisää risteävää liikennettä tilaan.

-          Ruokailuaika tulee lisääntymään ja se on opetuksesta pois.

-          Kiireen tuntu ruokaillessa ei ole tämän päivän ruokakasvatusta. 

 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi opetushenkilöstön ja lähiesihenkilöiden laatimat huomiot ilman tarjottimia järjestettävän kouluruokailun aiheuttamista toimenpiteistä ja vaikutuksista koulun toimintaan. Lautakunta esittää kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle, että se päättää luopua koulun siirtymisestä ruokailukäytäntöön ilman tarjottimia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Kunnanhallitus