Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 6


 

Vuoden 2022 urheilutekopalkinnon saajan valitseminen ja Päijät-Hämeen urheilugaalaan osallistuva seurue

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 19.01.2023 § 6  

2/12.03.01/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Päijät-Hämeen kunnat ovat perinteisesti olleet vahvasti mukana Päijät-Hämeen Urheilugaalassa. Gaala on hyvä mahdollisuus kunnille palkita

oman kuntansa aktiiveja, liikuntatoimen työntekijöitä tai

kunnanhallituksen/lautakuntien jäseniä tuomalla heidät mukaan juhlimaan.

Gaala on myös erinomainen verkostoitumispaikka ja mahdollisuus tavata

muiden kuntien liikunta- ja urheiluväkeä.

Kunnalla on mahdollisuus tulla luovuttamaan oma urheilutekopalkintonsa

Päijät-Hämeen Urheilugaalassa 18.2.2023 klo 17 Lahden Seurahuoneella.

PHLU tarjoaa kunnille juhlavat puitteet kuntapalkinnon jakamiseen,

diplomin sekä tietenkin näkyvyyttä PHLU:n ja gaalan viestinnässä sekä

alueen medioissa.

 

Kärkölä on palkinnut gaalassa aiemmin kuntakohtaisella vuoden

urheilutekopalkinnolla seuraavat tahot:

- vuonna 2014: Kärkölän Kisa-Veikot 70 vuotta

- vuonna 2017: petanqueseura Riemukaari Ry

- vuonna 2018: Järvelän Jäppärä Ry

- vuonna 2019: Noora Nykänen

- vuonna 2020: Lilli Vehmas

- vuonna 2022: Tiina Järvinen

 

Vuonna 2021 gaalaa ei pystytty järjestämään koronaepidemian takia.

 

Vuosina 2017-2020 gaalaan osallistuneen seurueen koko oli 8 henkilöä ja vuonna 2022 se oli 4 henkilöä.

Petanqueseura Riemukaari saavutti vuoden 2022 aikana petanquen seurajoukkueiden suomenmestaruuden sekä sijoittui toiseksi yleisessä suomenmestaruusarjassa.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta valitsee Riemukaaren vuoden 2022
urheilutekopalkinnon saajaksi, päättää Päijät-Hämeen Urheilugaalaan
osallistuvan seurueen koon ja nimeää siihen kuuluvat henkilöt sekä nimeää seurueesta henkilön, joka ojentaa urheilutekopalkinnon gaalassa.

 

Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti valita Riemukaari ry:n vuoden 2022
urheilutekopalkinnon saajaksi. Lautakunta päätti, että gaalaan osallistuvan seurueen koko on 4 henkilöä ja nimesi siihen Riemukaaren 3 edustajaa sekä liikuntatoimikunnan puheenjohtajan. Lautakunta nimesi liikuntatoimikunnan puheenjohtajan ojentamaan urheilutekopalkinnon gaalassa.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus