Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 5


 

Pöytäkirjojen tarkastaminen ja pitäminen yleisesti nähtävänä vuonna 2023

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 19.01.2023 § 5  

709/00.01.01/2022  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Hallintosäännön 151 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

Kuntalain (210/2015) 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Kuntalaisen katsotaan saaneen tiedon seitsemäntenä päivänä päätöksen laittamisesta yleiseen tietoverkkoon.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Vuonna 2023 sivistys- ja hyvinvointilautakunnan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä viimeistään kokousta seuraavaan maanantaihin klo 15.00 mennessä. Hallintosäännön 150 §:n mukaan pöytäkirja allekirjoitetaan sähköisesti.

Vuonna 2023 sivistys- ja hyvinvointilautakunnan pöytäkirjat ovat yleisesti nähtävänä pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen seitsemäntenä päivänä pöytäkirjan laittamisesta yleiseen tietoverkkoon.

Vuonna 2023 toimialan viranhaltijoiden päätökset, jotka on pidettävä yleisesti nähtävänä, julkaistaan yleiseen tietoverkkoon.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätös on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto