Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.11.2022/Pykälä 106


 

Ilmoitusasiat

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 17.11.2022 § 106  

    

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Valtiovarainministeriö on myöntänyt 9.12.2020 valtionavustusta kuntien digitalisaation yhteishankkeisiin (VN/14992/2020), jonka mukaisesti Kärkölän kunta saa yhdessä Iitin kunnan ja Orimattilan kaupungin kanssa enintään 160 000 euroa kuntien päätöksenteon, kokousten ja tiedonhaun sähköistämisen valmennusohjelman toteuttamiseen vuosille 2021 - 2022.

 

Kunnanhallituksen päätös 30.5.2022 § 106 sähköisen kokouksen käyttöönotosta.

 

Tässä riskitilanteessa kunnan hallinnossa on toistaiseksi yleisohjeena, ettei mitään ulkoisesta lähteestä tullutta www-linkkiä tai vieraalta lähettäjältä tullutta tiedostoliitettä tule avata harkitsematta asiaa huolellisesti / varmistamatta tunnistettavalta lähettäjältä toisessa viestikanavassa (puhelin), että linkin avaaminen on turvallista tai että tiedosto ei muodosta tietoturvariskiä, Kärkölän kunnan yleisohje 9.11.2022

 

Ennakkotieto Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan sähköisen kokouksen koulutuksesta 19.1.2023 klo 17:00 - 18:00, valtuustosali.

 

Päijät-Hämeen sivistystoimen ohjausryhmän kokouksen 12.10.2022 pöytäkirja, ohjausryhmän sihteeri, 20.10.2022

 

Kysely opetuksen ja koulutuksen järjestäjille opetuksen epäämisestä, OKM, 27.10.2022

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimen toimialan työhyvinvointikyselyn toimenpiteet 2022, Kärkölän kh 195 § 31.10.2022

 

Päijät-Hämeen LAPE-seminaari, Tulevaisuuden sote-keskus-hankkeen kehittäjäasiantuntija, 3.11.2022

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan seuraava kokous pidetään 8.12. klo 18 valtuustosalissa

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee saapuneet kirjeet ja tiedoksiannot tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto