Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.10.2022/Pykälä 90


Liite1 Työpäivät ja loma-ajat 2023-2024

 

Lukuvuoden 2023-2024 työ- ja loma-ajat

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 20.10.2022 § 90  

542/12.00.02/2022  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044 770 2130

 

Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuodessa on perusopetuksessa 190 työpäivää, jota vähentää muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuoden alkamispäivän ratkaisee päätöksellään opetuksen järjestäjä. Voimassa olevan perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

 

  Päijät-Hämeen kuntien sivistystoimen seudullisen yhteistyön tavoitteena on seudullisesti yhtenäisten toimintatapojen ja käytäntöjen kehittäminen. Näiden päämäärien saavuttamiseksi ovat Päijät-Hämeen kunnat tehneet sivistystoimialaa koskevan yhteistyösopimuksen. Yhteisesti sovittuna käytäntönä on ollut jo aiemminkin muun muassa, että Päijät-Hämeen alueen kuntien oppilaitoksissa noudatettaisiin päälinjoiltaan yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja. Päijät-Hämeen kuntien sivistystoimialan ohjausryhmän seudullisessa kokouksessa 11.5.2022 päätettiin esittää kunnille, että ne linjaisivat lukuvuoden 2023-2024 työ- ja loma-ajat mahdollisimman yhteneväisiksi koko Päijät-Hämeen maakunnan osalta, jonka mukaan 

-          lukuvuosi alkaa 9.8.2023

-          syysloma 23.-29.10.2023 (vk 43)

-          joululoma 23.12.2023-7.1.2024

-          talviloma 26.2.-3.3.2024 (vk 9)

-  lukuvuosi päättyy 1.6.2024

-          helatorstain jälkeinen perjantai 10.5.2024 on vapaapäivä

Yhteneväisten työ- ja loma-aikojen sopimisella voidaan ehkäistä ylimääräisten kustannusten syntyminen silloin, kun oppilaita käy muiden kuin oman kuntansa koulussa / oppilaitoksessa. Myös perheiden kannalta eri ikäisten lasten ja nuorten samanaikainen loma-aika on koettu tärkeäksi.

Kärkölän kunnan hallintosäännön mukaan sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää koulun lukuvuoden työ- ja loma-ajoista.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä lukuvuoden 2023-2024 työ- ja loma-ajat järjestettäväksi Kärkölän kunnan perusopetuksessa seudullisen mallin mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu rehtori

 varhaiskasvatuksen johtaja