Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.08.2022/Pykälä 75


 

Vireillä olevat työt

 

Tekninen lautakunta 23.08.2022 § 75  

  

 

Vireillä olevat työt

 

-          Lappilan alueen sähköverkon ilmajohtojen siirtotyöt maanalaisiksi johdoiksi on päättynyt.

-          Lappilan alueen katuvalaistussuunnitelmista on pidetty katselmus ja suunnittelusta pyydetty tarjous Nivokselta, joka hoitaa myös kunnan valaistuksen huoltoja.

-          Keskuspuiston kehittämiseen on myönnetty Etpähän toimesta hankerahaa kioskin rakennuttamiseen 25 000 €. Hankerahoitus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti. Etpähän rahoitus voidaan käyttää ulkopaikkaliikuntahankkeeseen. Ulkopaikkaliikuntahankkeen suunnittelu on käynnissä ja valmistuu 21.9.2022. Keskuspuiston suunnittelusta on pidetty maastokatselmus 11.8.2022. Maastokatselmuksessa on todettu, että keskuspuistossa on runsaasti huonokuntoisia puita, jotka on poistettava. Poisto tehdään elo-syyskuun aikana.

-          Kärkölä-Herrala siirtovesilinjan suunnittelutyö on päättynyt.

Urakan valmistelu on käynnissä ja neuvotteluja maanomistajien kanssa käydään. Todetaan, että siirtolinjalta on palautunut hyvä määrä maankäyttösopimuksia. Maanrakennustöiden aloitus aikaisintaan syksyn 2022 aikana.

-          Sote-kiinteistöjen siirtoneuvottelut hyvinvointialueelle käynnissä.

-          Palotalon kiinteistökaupasta laadittu kauppakirjaluonnos ja hintaneuvottelut saadaan päätökseen syyskuun aikana.

-          Kunnan kiinteistöjen vuokranmääritykset tehty viimeksi vuonna 2006, vuokrantarkistukset valmistellaan syksyn 2022 aikana kaikkiin strategisesti merkittäviin kiinteistökohteisiin.

-          Päiväkodin pyykkihuoltotilamuutoksen toteutus käynnissä.

-          Päiväkodin sähköpääkeskuksen ja siivouskomeron siirron suunnittelu päiväkodin tilohin aloitetaan syksyn aikana.

-          Kantamon vesivahinko korjaustyö käynnissä.

-          Opintien koulun käyttötarkoitusmuutoksiin haettu rakennuslupa.

-          Vuokkoharjun koulun tilojen vuokraustoiminta päätetään ja harrastetilat järjestetään Opintien koululta.

-          Punasiiven uusi katsomo varustetaan kaiteilla käyttökuntoon syksyn aikana.

-          Kirjastotalon käytöstä neuvotellaan kiinnostuneiden yrittäjäjien kanssa.

-          Kunnan leikkipaikkojen turvallisuuskartoitustyö tehty. Työ jatkuu syyskuussa kehitysehdotuksella säilytettävistä kohteista ja uusittavista välineistä. Työn tavoitteena tehdä turvallisia hyvin varusteltuja ja hoitoluokiteltuja leikkipaikkoja 5-7 kappaletta kuntaan.

-          Katuvalokartoitus on käynnissä ja katuvalojen tietoja on siirretty Arcgis- järjestelmään. Katuvalojen saneerauksesta käynnistetään ranskalainen urakka syksyyn 2022 mennessä.

-          Energiatodistusten laadinta kunnan omiin säilytettäviin kiinteistöihin tehdään syksyn 2022 aikana. Osaan kiinteistöjä tehdään energiatodistusten päivitys.

-          Monipaikkaisen puutarha-asumisen kaavakehitystyö on käynnissä.

-          Sisääntuloportit ovat rakenteeltaan uusittava kokonaan, varataan toimenpiteeseen raha talousarvioon vuodelle 2023.

-          Vuokkoharjun paineenkorotusasema osoittautui korjauskelvottomaksi ja kohteesta on pyydetty HILMA:n kautta tarjoukset.

-          Lähdeojantien ja Tolkonkujan katusuunnittelu on käynnissä.

-          Kunnan viraston VSS-tila ennakkotarkastettu. Tilassa epäselviä läpivientejä ja kaapelointeja joiden tarvetta selvitetään ennen kuin virallista tarkastusta voidaan jatkaa.VSS tilaa ei ole tarkastettu aikaisemmin kiinteistön koko käyttöhistorian aikana. Virve- verkon takia on tehty aikanaan epäselviä läpiviente joiden takia VSS- suoja vaurioitunut.

-          Kuntopolkujen purupinnan uusimisen kustannus- ja materiaaliselvitys käynnissä. Purua on kysytty Koskisen Oy:ltä.

-          Tiemerkintöjen tarjous pyydetty puitesopimusurakoitsijalta.

-          Kärkölän veden verkkotietojärjestelmän rakentaminen Trimblen järjestelmään käynnissä.

-          Vuotovesiselvitys on käynnissä. Puitesopimusurakoitsijan kanssa sovittu korjauskohteita sekä Lahti Aqua Oy:n toimesta käynnissä kartoitustyö Järvelän vuotovesialueelle, jotta saamme lähtötiedot suunnittelun tueksi.

-          Kunnantalon pysäköintialueen suunnittelusta on pyydetty suunnittelutarjous puitesopimuskumppanilta, FCG Oy :lta.

 

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tehdyt työt tiedokseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tehdyt työt tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto