Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 27.09.2021/Pykälä 14


 

Muut asiat

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto 27.09.2021 § 14  

   

 

 

Päätös Muut esille tulevat asiat

 

1. Tehtiin aloite 27.9. kunnanvaltuustoon:

Penkkien saaminen kunnan alueella sekä erityisesti taajaman alueella.

Meillä on runsas vanhusväestö, joita kannustetaan liikkumaan. Kun liikkumista tuetaan, niin olisi hyvä, kun löytyisi myös istumapaikkoja ns. "huilaamiseen", jotta liikkumista voisi jatkaa turvallisesti. Välillä on myös tarpeita ulkopenkeille, kun ikääntynyt odottelee kuljetusta esim. uimahallilta tai muusta palvelusta kotiin pääsyyn. Tällä hetkellä kunnastamme ei näitä penkkejä löydy. Tämä edes auttaisi myös kunnan yleisilmeen kohotuksessa ja mahdollistaisi meidän kaikkien kuntalaisten pienen lepohetken ja nauttimisen ulkoilmasta.

 

2. Vr:llä esitys, että huolehtisivat katoksien kunnosta asemilla.

 

3. Marjatta Aho jatkaa liikenneturvallisuustyöryhmässä vanhus- ja vammaisneuvoston   edustajana.

 

4. Kunnan senioriohjaaja ja elinvoimasuunnittelija tekevät ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmasta selkokieliversion kohderyhmälleen alueellisen suunnitelman mukaisesti nostaen kärkitavoitteita kunnasta ja kuntalaisilta nousseiden tarpeiden mukaisesti.

 

5. Harjun terveydeltä pyydetään vastausta, miksi hoitotarvikejakelua ei voisi suorittaa oman kunnan Harjun Kärkölän sote-keskuksen kautta. Haasteeksi on ikääntyneille noussut hakeminen noutopisteestä Lahdesta.

 

6. Vanhus- ja vammaisneuvoston varsinaiset jäsenet antavat luvan nimen, puhelinnumeron ja sähköpostin julkaisemiseen kunnan nettisivuille.

Pirkko Eerola 050 351 6272 pirkkoeerola@yahoo.fi 

Timo Ruohonen 050 528 0224 timo.ruohonen@saunassa.com  

Sirpa Kinnari 050 355 7812 sirpa.kinnari@karkola.fi  

Pirkko Haapakka 050 505 5350 karkolan.diakoniatyo@evl.fi

Anneli Kulmala 040 098 2646 anneli.kulmala64@gmail.com

Kyösti Virolainen 050 414 2117 kyösti.virolainen@karkola.fi

Matti Mäntylä 040 583 6941 senaattorimantyla@gmail.com 

Marjatta Aho 041 704 3341 marjatta.t.aho@gmail.com 

Anne Tuomaila 040 419 1617anne.tuomaila@karkola.fi

Saija kelahaara 044 770 2232 saija.kelahaara@karkola.fi

 

7. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän Teams-työpajaan vanhuspalvelulainmukaiseen suunniteluun 4.10.2021 valittiin vanhus- ja vammaisneuvostosta Sirpa Kinnari ja Pirkko Haapakka.

 

8. Senioriohjaaja toi esiin vanhustenviikon ohjelma antia kunnassa, joka tänä vuonna on 3.10-10.10. 2021 -Luonto antaa voimaa - teemalla 4.10., 6.10., 7.10., sekä 8.10, Pirkko Haapakka ja Marjatta Aho kertoivat myös tulevista tapahtumista. Sirpa Kinnari kutsui myös - eläköön elämä - tapahtumaan 2.10.2021.

 

9. Phhyky:stä Marko Hiekkanen kutsutaan seuraavaan kokoukseen, kertomaan JOPA- hankkeesta.

 

10. Seuraava kokous 28.10.klo 15