Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.11.2021/Pykälä 106


 

Vuoden 2021 itsenäisyyspäivän juhlajärjestelyt

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 18.11.2021 § 106  

686/12.03.01/2021  

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

 Aiempina vuosina perinteeksi muodostuneen kaltaisia juhlallisuuksia ei voida tänä vuonna toteuttaa vallitsevan epidemiatilanteen takia. Kansalliset juhlapäivät -yhteistyöryhmä on suunnitellut juhlajärjestelyt toteutettavaksi siten, että juhlajumalanpalvelukseen liitetään juhlapuhe, kunnan tervehdys, "Kunnon kuntalainen 2021" ja "Kulttuuripalkinto 2021" -palkitsemiset sekä seppeleiden laskut sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden muistomerkeille. Juhlallisuuksiin ei liity muita osioita. Tilaisuus järjestetään terveysturvallisesti. Yhteistyöryhmä on sopinut, että kappeliseurakunta vastaa ohjelman laatimisesta. Työryhmä on pyytänyt Ari Mesivaaraa juhlapuhujaksi sekä Matti Airolaa esittämään kunnan tervehdyksen ja toteuttamaan edellä mainitut palkitsemiset.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi, että itsenäisyyspäivän juhlajärjestelyt toteutetaan Kansalliset juhlapäivät -yhteistyöryhmän laatiman suunnitelman mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto