Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.09.2021/Pykälä 60


 

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2022 ja toimintasuunnitelma vuosille 2023-2024

 

Ympäristölautakunta 22.09.2021 § 60  

287/02.02.00/2021  

 

Valmistelija ympäristösihteeri riitta.hyytiainen@karkola.fi puh. 044-770 2235

 

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajankohtana katetaan.

 

Kunnan strategisten tavoitteiden pohjalta asetetaan toimialoittain sitovat tavoitteet ja tavoitteiden toteuttamisen toimenpiteet ja vastuutahot sekä toteutumisen seurantaan mittarit. Palvelukohtaiset strategiset tavoitteet ovat kunnan elinvoimaa sekä kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä lisääviä tavoitteita.

 

Palvelukuvaus

Ympäristölautakunta toimii lupa -ja valvontaviranomaisena ja sen tehtävät jakautuvat rakennusvalvonnan vastuualueeseen ja ympäristönsuojelun

vastuualueeseen. Lautakunta toimii mm. kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena ja rakennusvalvontaviranomaisena.

 

Kunnan strategiassa tavoitteena on terveys ja turvallisuus ja toimenpiteenä on turvallisen ja terveellisen ilmapiirin ja ympäristön vaaliminen.

 


 

 

Hyvinvointi

 

Ympäristötoimialan sitovat valtuustotason tavoitteet 2022

  1. Tavoite Elinympäristöstä huolehtiminen

 

Toimenpiteet

ympäristönsuojeluviranomaisen valvontasuunnitelman toteuttaminen

Mittari

toteutumisaste %

 Taso 1.

100 %

 Taso 2.

50 %

 Taso 3.

< 50 %

Vastuutaho

ymristösihteeri

 

Muita hyvinvointia tukevia toimia ja määrärahavarauksia, joita sinänsä ei ole järkevä laittaa mitattaviin toimenpiteisiin, ovat:

- Vanajavesikeskuksen yhteistyön jatkaminen,

- Jokitalkkari-hanke (Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys)

- varaus vieraslajineuvontaan

- maa-ainesten ottamisalueiden tarkistukset

 

 Elinvoima (edellisen kuntastrategian mukaan kasvu)

 

Ympäristötoimialan sitovat valtuustotason tavoitteet 2022

  1. Tavoite Digitalisaation edistäminen

Toimenpiteet

ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan sähköisen asioinnin käyttöönotto vuoden 2022 aikana

Mittari

 

 Taso 1.

asiointimahdollisuudet otettu käyttöön

 Taso 2.

osa sähköisestä asioinnista toteutettu

 Taso 3.

suunnitteilla

Vastuutaho

asianhallinta, ympäristösihteeri, rakennustarkastaja

 

 

 


 

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2022 on seuraava.

 

 

 

 

80 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
1890 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA

TP 2020

TA 2021

Raami 2022

Tuloarviot ja määrärahat

 

 

 

 

Toimintatulot

0

0

0

 

Valmistus omaan käyttöön

0

0

0

 

Toimintamenot

-9 501

-9 950

-10 150

 

Toimintakate (Netto)

-9 501

-9 950

-10 150

 

 

 

 

 

Laskennalliset kustannukset

 

 

 

 

Poistot ja arvonalentumiset

0

0

0

 

 

 

 

 

Tehtävän kokonaiskustannukset

-9 501

-9 950

-10 150

 

 

 

 

80 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
1891 YMPÄRISTÖNSUOJELU

TP 2020

TA 2021

Raami 2022

Tuloarviot ja määrärahat

 

 

 

 

Toimintatulot

25 876

13 000

34 000

 

Valmistus omaan käyttöön

0

0

0

 

Toimintamenot

-77 924

-97 330

-113 570

 

Toimintakate (Netto)

-52 048

-84 330

-79 570

 

 

 

 

 

Laskennalliset kustannukset

 

 

 

 

Poistot ja arvonalentumiset

0

0

0

 

 

 

 

 

Tehtävän kokonaiskustannukset

-77 924

-97 330

-113 570

 

 

 

 

80 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
1895 RAKENNUSTARKASTUS

TP 2020

TA 2021

Raami 2022

Tuloarviot ja määrärahat

 

 

 

 

Toimintatulot

61 459

30 000

30 000

 

Valmistus omaan käyttöön

0

0

0

 

Toimintamenot

-54 573

-65 800

-70 030

 

Toimintakate (Netto)

6 885

-35 800

-40 030

 

 

 

 

 

Laskennalliset kustannukset

 

 

 

 

Poistot ja arvonalentumiset

0

0

0

 

 

 

 

 

Tehtävän kokonaiskustannukset

-54 573

-65 800

-70 030

 

 

 

Rakennusvalvonnan menot ja tuotot on arvioitu samoiksi kuin vuonna 2020. Ympäristönsuojelun lupa- ja valvontamaksut on arvioitu kasvavan lupien uusimisen vuoksi.

 

Oheismateriaali

Kunnanhallituksen talousarvio-ohjeet 22.6.2021

 

Esittelijä ympäristösihteeri Riitta Hyytiäinen

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta hyväksyy talousarvioehdotuksen.

 

Päätös Ympäristösihteeri muutti päätösehdotusta seuraavasti.

 

 Digitalisaation edistämisen osalta tavoitetasoksi asetetaan taso 2 tason 1 sijasta ja muutetaan edellisen kuntastrategian kasvu uuden kuntastrategian mukaiseksi elinvoima.

 

 Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Muutos on tehtiin perusteluosaan.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto