Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 47


 

Keskusvaalilautakunnan vaali

 

Kunnanhallitus 09.08.2021 § 155 

315/00.00.01/2021 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Vaalilaki 13 §

 

Kunnanvaltuuston on asetettava kuntaan kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu 5 jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään 5. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Jäsenet, joista valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi sekä varajäsenet on valittava neljäksi vuodeksi kerrallaan vaalikelpoisista jäsenistä siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä.

 

Vaalilain 13 §:n mukaan jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

 

Vuoden 2021 kuntavaaleissa esiintyivät seuraavat ryhmät:

 

  1. Suomen Keskusta r.p.
  2. Kansallinen Kokoomus r.p.
  3. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.
  4. Vasemmistoliitto r.p.
  5. Perussuomalaiset r.p.
  6. Kärkölä-ryhmä yhteislista

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto

 

  1. suorittaa keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten vaalin sekä

 

  1. nimeää keskusvaalilautakunnan varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanvaltuusto 16.08.2021 § 47  

315/00.00.01/2021  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää 

1. suorittaa keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten vaalin sekä

2. nimetä keskusvaalilautakunnan varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

 

Päätös Valtuutettu Santeri Nousjoki esitti valtuustoryhmien yhteisen sopimuksen pohjalta, että keskusvaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi sisääntulojärjestyksessä valitaan seuraavat:

 

Jäsen

Varajäsen sisääntulojärjestyksessä

Arto Määttä

Esko Jussila

Marjo Takku

Tiina Malm

Aila Hara

Marja-Leena Lehtonen

Hannu Rajala

Mika Jormanainen

Irma Susi

Anne Laine

 

Lisäksi esitettiin keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi Arto Määttää ja varapuheenjohtajaksi Marjo Takkua.     

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti esitetyt keskusvaalilautakunnan jäsenet, varajäsenet sisääntulojärjestyksessä sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Muutoksenhaku Hämeenlinnan hallinto-oikeus

 

Jakelu valitut, toimistosihteeri, hallintosuunnittelija, ympäristösihteeri