Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Huovila-toimikunta
Asialista 17.02.2021/Asianro 9

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Huovilan puiston kehittämistoimenpiteet vuodelle 2021

 

Huovila-toimikunta 26.11.2020 § 31 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044 770 2130

 

Liitteenä on sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kokouksen 5.11.2020 § 72.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Toimikunta on kutsunut kansliapäällikön asiantuntijana kuultavaksi puiston markkinoinnin tehostamiseen ja Huovila-tuotteiden kehittämiseen liittyen.

 

Huovilan puiston kehittämiseen ja ylläpitämiseen sekä siellä järjestettävän toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyen on tunnistettu organisaatioon ja päätöksentekoon liittyvää sirpaleisuutta. Toimikunnan on tarkoituksenmukaista laatia kunnanhallitukselle ehdotus puistoon liittyvän organisaation ja päätöksenteon selkiyttämisestä ja yhtenäistämisestä.

 

 

Päätösehdotus Toimikunta merkitsee tietoonsa saatetuksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnnan päätöksen Huovilan puistossa vuonna 2021 järjestettävistä kulttuuritapahtumista sekä kansliapäällikön kuulemisen tulokset. Toimikunta jatkaa puiston kehittämistoimenpiteiden valmistelua sekä laatii kunnanhallitukselle ehdotuksen puistoon liittyvän organisaation ja päätöksenteon selkiyttämisestä ja yhtenäistämisestä.

 

Päätös Toimikunta merkitsi tietoonsa saatetuksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnnan päätöksen Huovilan puistossa vuonna 2021 järjestettävistä kulttuuritapahtumista. Se merkitsi tietoonsa saatetuksi kansliapäällikön esityksen "Huovila-toiminnan työnjaosta" ja esittää kunnanhallitukselle sen hyväksymistä. Esitys on pöytäkirjan liitteenä.

Toimikunta keskusteli lisäksi Huovila-tuotteista, markkinoinnin tehostamisesta some-näkyvyyttä lisäämällä sekä nykyisen infopisteen käyttövaihtoehdoista jatkossa.

 

Muutoksenhaku Muutoksehakukielto

 

 

Huovila-toimikunta 28.01.2021 § 5 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044 770 2130

 

Toimikunnan on tarkoituksenmukaista jatkaa edellisissä kokouksissa aloittamaansa keskustelua puiston kehittämistoimenpiteistä vuodelle 2021.

 

Päätösehdotus Toimikunta keskustelee Huovila-tuotteista ja muista puistossa mahdollisesti myytävistä tuotteista sekä myynnin toteuttamisesta puistossa tapahtuvan toiminnan lisäksi verkkokauppamyyntinä. Toimintakunta keskustelee pääsylippujen ostamisen mahdollistamisesta verkkomaksupalvelujärjestelmän avulla. Toimikunta merkitsee tietoonsa saatetuksi "Huovila-toiminnan työnjaon" valmistelu- ja päätöksentekovaiheen.

 

Päätös Huovilatoimikunta päätti selvittää verkkomaksuvaihtoehtoja puiston pääsylippujen maksamiseen ja koota tiedon puistossa myytävistä tuotteista. Toimikunta päätti organisoida 1) kyselyn paikallisille tuotteiden valmistajille heidän halukkuudestaan myydä tuotteitaan Huovilan puistossa sekä 2) kyselyn paikallisille käsityöläisille heidän halukkuudestaan vuokrata Huovilan entinen infopiste kesänaikaiseksi työtilaksi, jossa voi valmistaa tuotteita ja myydä niitä. Tilasta ei peritä erillistä vuokraa. Kyselyihin liittyvät yhteydenotot ohjataan kehityspäällikölle. Toimikunta päätti selvittää, kuinka Nuorten työpajaa voitaisiin osallistaa myytävien tuotteiden osalta.

Toimikunta merkitsi tietoonsa saatetuksi Jukka Koposen esittelemän suunnitelman Huovila-vastaavan työnkuvasta kesän 2021 osalta. Toimikunta päätti, että jatkossa puiston opaskierroksiin liittyvät kyselyt ja varaukset ohjataan kunnan kirjaamoon. Toimikunta päätti, että Jukka Koponen esittelee toimikunnan seuraavassa kokouksessa suunnitelman opaskierrosten toteuttamisesta kesällä 2021. Toimikunta päätti, että palataan seuraavassa kokouksessa Polkupyörän evoluutio -näyttelyn toteuttamiseen kesällä 2021. Toimikunta päätti, että seuraavassa kokouksessa kuullaan tilannekatsaus kahvion toiminnan uudelleenorganisoinnista sekä siihen liittyvästä valmistelusta kesälle 2021.

 

 

Huovila-toimikunta 17.02.2021     

672/00.01.05/2020 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044 770 2130

 

 

Toimikunnan on perustuen jatkaa edellisissä kokouksissa aloittamaansa keskustelua verkkomaksuvaihtoehdoista puiston pääsylippujen maksamiseen, puistossa aiempina vuosina myynnissä olleiden tuotteiden (kassit, kynät, mukit, magneetit, postikortit ja kasvien taimet) valikoiman riittävyydestä, edellisessä kokouksessa sovittujen kyselyjen toteuttamisaikataulusta, opaskierroksien toteuttamisesta, Polkupyörän evoluutio -näyttelyn toteuttamisesta sekä kahvion toiminnan uudelleenorganisoinnista.

 

Päätösehdotus Huovilatoimikunta merkitsee tietoonsa saatetuksi selvityksen verkkomaksuvaihtoehdoista puiston pääsylippujen maksamiseen ja tekee siihen liittyen tarvittavan linjauksen. Toimikunta keskustelee puistossa aiempina vuosina myynnissä olleiden kunnan omien tuotteiden valikoiman riittävyydestä ja tekee siihen liittyen mahdollisia lisäyksiä. Toimikunta merkitsee tietoonsa saatetuksi suunnitelman edellisessä kokouksessa sovittujen kyselyjen toteuttamisaikataulusta sekä suunnitelman opaskierroksen toteuttamisesta kesällä 2021. Toimikunta keskustelee Polkupyörän evoluutio -näyttelyn toteuttamisesta kesällä 2021 ja tekee siihen liittyvän päätöksen. Toimikunta merkitsee tietoonsa saatetuksi tilannekatsauksen kahvion toiminnan uudelleenorganisoinnista ja siihen liittyvästä valmistelusta kesälle 2021. Toimikunta tekee siihen liittyen tarvittavan linjauksen.

 

Päätös  

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa