Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lahden seudun työllisyyskokeilun ajankohtaiskatsaus

 

Kunnanhallitus 01.02.2021 § 17 

 

 

Valmistelija elinvoimasuunnittelija petra.nevalainen@karkola.fi puh. 044-770 2212

 

 Tällä sopimuksella sovitaan Lahden kaupungin, Hollolan kunnan, Asikkalan kunnan, Kärkölän kunnan ja Orimattilan kaupungin, Hämeen TE-toimiston, Hämeen ELY-keskuksen ja KEHA-keskuksen välisestä yhteistyöstä, joka liittyy työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain (HE87/2020) toimeenpanoon ja tavoitteiden toteuttamiseen.

 

 Kokeilulaki tulee voimaan 1.3.2021 ja on voimassa laissa määritellyn ajan.

 

 Laissa säädetään määräaikaisesta kokeilusta, jonka aikana kunnat vastaavat alueellaan kokeilulaissa tarkemmin säädetyllä tavalla mm. eräistä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) ja kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa (1386/2010) tarkoitetuista tehtävistä työ- ja elinkeinotoimiston asemesta ja antavat eräitä työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitettuja työvoimapoliittisia lausuntoja työ- ja elinkeino-toimiston asemesta kokeilun kohderyhmään kuuluville henkilöasiakkaille.

 

 Kuntakokeiluilla tavoitellaan valtakunnallisesti palvelujen asiakaslähtöisyyttä ja hallinnonalat ylittäviä ratkaisuja. Kokeilujen tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Kokeilujen vaikuttavuutta seurataan tutkimus-perusteisesti. Hankkeen työllisyysvaikutusten odotetaan syntyvän valtion ja kuntien resurssien yhdistämisen, päällekkäisyyksien poistamisen sekä palvelujen ja toimintamallien kehittämisen tuloksena. Edellä kerrotun vuoksi TE-hallinnon ja kokeilualueen kunnan/kuntien toimiva yhteistyö on tärkeää.

 

 Kuntakokeilussa tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen hakeutumista sekä tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Tavoitteena on erityisesti parantaa pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä avoimille työmarkkinoille sekä kehittää työnhakijoille tarjottavia työllistymisiä tukevia palveluja ja palvelumalleja, joiden avulla voidaan nykyistä paremmin tunnistaa ja ratkaista asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet, työllistymisen esteet ja osaamisen kehittämistarpeet.

 

 Tämä sopimus huomioidaan muissa Kuntakokeilua koskevissa sopimuksissa.

 

 Osapuolet sitoutuvat myötävaikuttamaan osaltaan tämän yhteistyösopimuksen tavoitteiden toteuttamiseen ja toimimaan tasavertaiseen kumppanuuteen perustuvassa yhteistyössä.

 

 Sopijaosapuolten keskinäiset vastuut ja velvollisuudet on kuvattu tässä sopimuksessa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Hämeen ELY-keskuksen, Hämeen TE-toimiston, KEHA-keskuksen ja Lahden seudun kuntakokeilun kuntien välisen yhteistyösopimuksen työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta.

 

Päätös Pormestari muutti päätösehdotusta seuraavasti:

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Hämeen ELY-keskuksen, Hämeen TE-toimiston, KEHA-keskuksen ja Lahden seudun kuntakokeilun kuntien välisen yhteistyösopimuksen työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta.

Lisäksi kunnanhallitus saattaa kunnanvaltuustolle tiedoksi työllisyyden kuntakokeilun tilanteen. 

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanvaltuusto 15.02.2021 § 5  

663/14.07.00/2020  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi työllisyyden kuntakokeilun tilanteen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi työllisyyden kuntakokeilun tilanteen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa