Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 4

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Nuorisovaltuustoon valittujen vahvistaminen ja toimintasäännön hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 11.01.2021 § 3 

 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Nuorisovaltuustosta säädetään kuntalain 26 §:ssä ja Kärkölän kunnan hallintosäännössä § 11.

 

Kuntalain § 26 mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuk-sien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen.

 

Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

 

Vuoden 2020 lopussa järjestettiin nuorisotyöntekijä Merja Joutjärven johdolla nuorisovaltuuston vaali. Ehdokkaaksi ilmoittautui ensimmäisessä vaiheessa viisi nuorta, jotka tulivat kaikki valituiksi.

 

Ilmoittautumisaikataulun umpeuduttua saatiin vielä kaksi ilmoitusta halukkuudesta osallistua toimintaan. Nämä kaksi päätettiin valita nuorisovaltuuston varajäseniksi yhtäläisillä osallistumisoikeuksilla nuorisovaltuuston kokouksiin.

 

Nuorisovaltuuston kokoonpano on:

 

Aatu Soininen

Niklas Keningi

Lauri Sola

Max Markkola

Erno Seppälä

sekä varajäseninä

Anni Nieminen

Pyry Paatos

 

Nuorisovaltuuston toimintasääntöä on muokattu lähinnä ikärajan suhteen. Koska kunnassa ei ole enää lukiota, päätettiin paikallisen kehittämisen tueksi alaikärajaa laskea kolmeentoista vuoteen.

 

Ehdotus päivitetyksi toimintasäännöksi on tämän pykälän liittee. Muokattua toimintasääntöä on ehdollisesti sovellettu jo jäsenvalintojen osalta käytännön syistä, aktiivisen toiminnan varmistamiseksi. Uusi toimintasääntö tulee voimaan kunnanhallituksen hyväksynnän jälkeen.  

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan toimintasäännön ja saattaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle. Lisäksi kunnahallitus päättää merkitä nuorisovaltuuston kokoonpanon tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

 

Kunnanvaltuusto 15.02.2021 § 4  

809/00.00.01/2020  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan nuorisovaltuuston toimintasäännön tiedokseen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi liitteenä olevan nuorisovaltuuston toimintasäännön.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa