Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.01.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Taideteoksen valmistaminen oppilastyönä koulurakentamisen 2. vaiheen koulukiinteistöön

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 21.01.2021 § 9  

26/02.07.01/2021  

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044-770 2130

 

Koulurakentamisen 2. vaiheen koulukiinteistö valmistuu kesällä 2022. Valmistuessaan se liittyy yhteen vuonna 2019 valmistuneen ja käyttöönotetun Keltasiiven kanssa ja niistä muodostuu uusi koulukiinteistökokonaisuus. Keltasiiven suunnittelun yhteydessä käytiin keskustelua taideteoksen valmistamisesta koulukiinteistöön kokonaisuuden valmistuttua. Lähtökohtana, että oppilaat pääsisivät osallistumaan taideteoksen ideointiin, suunnitteluun ja valmistamiseen. Siten heidän kättensä jäljet jäisivät osaksi koulukiinteistöä ja lisäksi heille itselleen jäisi siitä konkreettinen muisto. 

 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta käy lähetekeskustelun taideteoksen valmistamisesta oppilastyönä koulurakentamisen 2. vaiheen koulukiinteistöön. Se evästää käytyyn keskusteluun perustuen asian valmistelua.

 

Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti valtuuttaa sivistysjohtajan valmistelemaan asiaa eteenpäin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa