Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.12.2020/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kunnanvaltuuston koko 1.6.2021 alkaen

 

Kunnanhallitus 30.11.2020 § 180 

 

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Seuraavat kuntavaalit järjestetään keväällä 2021, jolloin valittavan kunnanvaltuuston toimikausi alkaa 1.6.2021 ja kestää vuoden 2025 toukokuun loppuun.

 

Kuntalain 4 luvun 16 §:n mukaisesti valtuutettujen lukumäärä ei ole suoraan sidottu kunnan asukaslukuun, vaan valtuuston sopiva koko on kunnan omassa harkinnassa eli valtuuton päätettävissä. Asukasluku asettaa valtuuston koolle alarajan, mutta muilta osin kuntalaki mahdollistaa valtuuston koon suurentamisen, ennallaan pysyttämisen tai pienentämisen.

 

Kunnanvaltuusto on vuonna 2016 päättänyt (KV 14.11.2016 § 39) kuntalain 16 §:n mukaista vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen lukumäärästä (27 valtuutettua). Kärkölän kunta kuuluu tällä hetkellä kuntalaissa todettuun enintään 5 000 asukkaan kuntakokoon, jolloin valtuuston vähimmäiskoko on 13 valtuutettua.

 

Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle viimeistään 31.12.2020 (kuntalain 16 §).

 

Kuntalain 16 §:n tarkoitettu asukasluku määräytyy väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä vaalivuotta edeltävän vuoden marraskuun 30 päivän päättyessä olevien tietojen mukaan.

 

Kärkölän väkiluku oli Tilastokeskuksen tuottamien väestörakenteen ennakkotietojen mukaan syyskuun 2020 lopussa 4 345 asukasta.

 

Käytettäessä suhdelukulaskennassa jakajaa 5000/27 tulee valtuutettujen lukumääräksi 23.

 

Valtuustoseminaarissa 11.5.2020 kaikilla valtuustoryhmiltä ja valtuutetuilta kartoitettiin näkemys kunnanvaltuuston henkilömäärästä. Mielipiteensä ilmaisi 22 valtuutettua, joista 72,7 % piti perusteltuna valtuuston henkilömäärän pienentämistä ja 22,7 % katsoi nykyisen henkilömäärän olevan sopivan.

 

Kuntasuunnittelutoimikunta keskusteli valtuuston koon muuttamisesta kokouksessaan 10.9.2020 (§ 5 Hallintosäännön muuttaminen), jonka yhteydessä valtuusryhmät ovat tuoneet esille näkemyksensä valtuuston koosta kesäkuussa 2021 alkavalla valtuustokaudella.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuutettujen määrä 1.6.2021 alkaen on 23.

 

Päätös Sini Sivo teki seuraavan vastaesityksen: kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuutettujen määrä 1.6.2021 alkaen on 27. Vastaesitystä ei kannatettu.

Esittelijän päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 _________________

 

Kunnanvaltuusto 07.12.2020 § 43  

781/00.02.00/2020  

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää, että valtuutettujen määrä on 1.6.2020 alkaen 23.

 

Päätös Tehtiin päätösehdotukseen korjaus siten, että valtuutettujen määrä on 1.6.2021 (ei 1.6.2020) alkaen 23.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Sini Sivo esitti Sirpa Kinnarin, Mari Tommiskan, Liisa Korpelan, Miia Salmisen ja Matti Mäntylän  kannattamana, että valtuutettujen määrä on 1.6.2021 alkaen 27.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdystä ehdotuksesta, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kunnanhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.  

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Sini Sivon, Sirpa Kinnarin, Mari Tommiskan, Liisa Korpelan, Miia Salmisen ja Matti Mäntylän esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä, äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 19 JAA-ääntä ja 8 EI-ääntä. 

Puheenjohtaja julisti kunnanvaltuuston päätökseksi tulleen kunnanhallituksen esityksen.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, Hämeenlinnan hallinto-oikeus

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa